Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 3/2022.
Nuorukainen lainaa ensimmäistä kertaa vanhempiensa autoa. Hän peruuttaa ulos parkkiruudusta, mutta voi! Poikaparka kääntää rattia liian varhain, ja auton nokka raapii naapurin Volvoa.
Tällaisessa tilanteessa nuorukainen voi sanoa jotain, missä ei äkkiseltään tunnu olevan järkeä. Vaikkapa: ”Saatanan vittu.”
Saatana on vanha heprealainen sana, joka on kulkeutunut ruotsin kautta suomalaiseen puheenparteen. Saatana tarkoittaa vastustajaa, kristillisessä ajattelussa etenkin Jumalan vastustajaa. Vittu taas on alkujaan skandinaavinen sana, joka tarkoittaa häpyä.
Sen enempää saatanalla kuin vitulla ei ole mitään tekemistä Volvon kolhimisen kanssa. Saatanalla tuskin myöskään on vittua, eikä omistusrakenne tee parahduksesta yhtään ymmärrettävämpää.
Kyse on kummallisesta ilmiöstä, joka esiintyy kautta ihmiskunnan: kiroilemisesta. Kirosanoiksi valikoituvat sanat, joita ei oikeastaan sopisi sanoa.
— Useat tutkimukset osoittavat, että reagoimme eri tavalla kuullessamme tabusanoja kuin sanoja, jotka eivät ole tabuja, kertoo yhdysvaltalaisen Emory-yliopiston psykologian dosentti Shlomit Ritz Finkelstein.
Tabusanojen outo voima
Kirosana kaappaa kuulijan huomion, vaikka hän ei henkilökohtaisesti pitäisi sanaa loukkaavana. Tutkijat ovat esimerkiksi luetelleet koehenkilöille sanoja ja pyytäneet näitä kertomaan, onko lausuja mies vai nainen. Kun sana on tabu, kuulijoilla kestää selvästi pidempään vastata kysymykseen.
Mutta kun nuorukaisemme naarmutti naapurin Volvoa, kukaan ei kuullut hänen sadatteluaan! Livahtiko kirous hänen huuliltaan turhaan?
Ei, sillä kiroileminen vaikuttaa myös kiroilijaan. Erään tutkimuksen mukaan tabusanoja toitottava ihminen kestää paremmin kylmän tuottamaa kipua kuin ihminen, joka latelee ei-tabuja sanoja.
— Hienotkin rouvat kiroilevat, kun ovat synnyttämässä, Finkelstein selittää.
Toisaalta toisen tutkimuksen mukaan sanaton huuto auttaa kiroiluakin paremmin sietämään kipua. Finkelsteinin mielestä mainituissa tutkimuksissa on puutteita.
— Tutkimukset tehtiin laboratoriossa, jossa koehenkilöiden oli luvallista kiroilla. Asiaa pitäisi tutkia luonnollisessa sosiaalisessa ympäristössä.
Pillutus on eri asia kuin vitutus
Suomalaiset kirosanat tulevat pitkälti uskonnosta ja alapääsektorilta, kertoo suomen kielen tutkija, yliopistonlehtori Lari Kotilainen.
— Jos katsoo Isoa suomen kielioppia, jossa on yli 1 600 sivua, siellä ei ole kovin monta sivua kiroilemisesta. Tämä on vähän final frontier, jota ei ole hirveästi tutkittu, Kotilainen toteaa.
Se on sääli, sillä kiroileminen on brutaalista luonteestaan huolimatta varsin hienovaraista ja tarkkuutta vaativaa puuhaa. Suomen kielessä suinkaan kaikki uskontoon, eritteisiin tai sukupuolielimiin liittyvät sanat eivät kelpaa kirosanoiksi. ”Demonin kivekset” kuulostaa hassulta ja ”tuonelan pieru” herättää hilpeyttä.
— Jos joku sanoo, että häntä pilluttaa, se lienee jotain aivan muuta kuin vitutus, Kotilainen arvioi.
Kotilainen tutki väitöskirjassaan niin sanottua aggressiivia, jossa vitulla luodaan lauserakenteita. ”Vittu siellä mitään ilmaista viinaa ollut.”
— Siihen ei sovi, että paska siellä mitään ollut. Mutta jos paskan laittaa monikkoon, se toimiikin.
Tutkija saattaa itse kiroilla, jos korjaa autotallissa polkupyöriään, eikä ruuvi meinaa vääntyä, helvetti. Aina manailu ei kuitenkaan liity kielteisiin tunteisiin.
— Jos olet kavereiden kanssa kaljalla ja selität hyvää juttua, kiroileminen voi olla korostuksen väline. Että tajuatteko, se oli ihan vitun iso!
Laulaminen, laskeminen ja kiroilu
Oikeakätisillä ihmisillä vasen aivopuolisko huolehtii harkitusta puheesta ja oikea puolisko automaattisemmasta puheesta. Jälkimmäiselle tontille kuuluvat esimerkiksi tuttujen laulujen laulaminen, kymmeneen laskeminen — ja kiroilu.
Vaikka ihmisen vasen aivopuolisko vaurioituisi ja hän menettäisi kykynsä keskustella, automatisoitunut puhe voi pelastua. Lapsuuden lorut ja vulgaarit sanat voivat selvitä uppoavasta laivasta.
— Kun eräs 75-vuotias mies sai halvauksen oikeaan aivopuoliskoonsa, hän pystyi yhä keskustelemaan. Mutta hän ei osannut enää laskea, lausua lapsena oppimiaan rukouksia eikä kiroilla, Finkelstein selittää.
Aivojen etuotsalohkon ja tyvitumakkeiden välillä on portinvartija, joka tarkkailee, onko kiroileminen sopivaa kussakin tilanteessa ja painaa tarpeen tullen jarrua. Osalla Touretten syndroomaa sairastavista ihmisistä ehkäisy toimii huonosti, minkä vuoksi he kiroilevat, vaikka eivät haluaisi. Myös hyvätapainen mummo tai pappa, joka on sairastunut Alzheimerin tautiin, voi ruveta päästelemään perkeleitä.
Sadattelun aamunkoitto
Shlomit Ritz Finkelstein uskoo, että jos me opimme ymmärtämään paremmin kiroilua, voimme samalla oppia ymmärtämään paremmin ihmiskielen alkutaivalta. Puhuminen ja kiroileminen pohjautuvat osittain eri aivorakenteille, mikä viittaa siihen, että ne ovat saattaneet kehittyä jossain määrin erikseen.
— Jos kielen evoluutiota kuvataan tikapuilla, uskon, että kiroilu saattoi olla yksi porras automaattisen ja punnitumman kielen välillä. Mutta tämä on toistaiseksi vain arvailua.
Kenties muinaiset esivanhempanne hoksasivat kiroilemisen voiman suutuspäissään. Se saattoi säästää heidän henkensä.
— Kädellisten tutkija Frans de Waal kuvailee, kuinka joukko naarassimpansseja ärisi lauman alfaurokselle, jotta tämä ei hyökkäisi toisen uroksen kimppuun. De Waalin mukaan naaraat ääntelivät uhittelevasti, jotta eivät joutuisi turvautumaan fyysiseen väkivaltaan, Finkelstein selittää.
Kenties kauan sitten kaukaisella savannilla esivanhempamme oivalsivat jotain samaa. Voi olla, että muinaisvitun huutaminen korvasi väkivallan ja kuolonuhreilta säästyttiin.
Mutta miksi tabusanojen lateleminen auttaa meitä sietämään kipua, pettymystä tai vihaa? Vastaus on, että me emme tiedä.
— Tabusanojen voima nousee kulttuuristamme. Mutta me emme vielä ymmärrä, miksi niiden lausuminen vaikuttavat meihin näin.
Kotimaista paskaa, kiitos
Lari Kotilainen opettaa ja tutkii ihmisiä, jotka opiskelevat suomea vieraana kielenä. Hän on havainnut, että opiskelijoiden voi olla vaikea saada tuntumaa, kuinka vahva kirosana vaikkapa vittu on.
Kun Kotilainen opiskeli venäjää, hän käsitti, että hui eli kyrpä, ja bljat’ eli huora kuulostavat venäläisissä korvissa törkeiltä.
— Mutta eiväthän ne minulle kuulosta miltään. Jos potkaisen varpaani ovenkarmiin, en sano, että oh shit. Se vaatii oman kielen kirosanan.
Shlomit Ritz Finkelstein kertoo tutkimuksesta, jonka koehenkilöt puhuivat äidinkielenään turkkia ja olivat oppineet myöhemmällä iällä englantia. Heille luettiin turkin- ja englanninkielisiä kirosanoja, jotka olivat merkitykseltään mahdollisimman identtisiä. Tutkijat mittasivat koehenkilöiden ihon sähkönjohtavuutta, jonka lisääntyminen kertoo psyykkisestä kiihtymyksestä.
Ja kas: turkkilaiset reagoivat äidinkielensä kirosanoihin paljon voimakkaammin kuin englanninkielisiin.
Kuinka paljon vitussa on sukupuolielintä?
Kirosanan voima ei kumpua yksinomaan siitä, mitä sanakirja kertoo sen tarkoittavan. Ennemminkin kyse on siitä, että lillumme pienestä pitäen oman kulttuurimme kylpyammeessa, jossa opimme, että on olemassa tiettyjä sanoja, joita ei saa sanoa.
— Usein lapset tietävät, että kirosanat ovat kiellettyjä jo ennen kuin he ymmärtävät, mitä ne tarkoittavat, Finkelstein kertoo.
Aikuisillakin kirosanojen varsinainen merkitys on toissijaista.
— Kun hoemme vittua, ei ole selvää, minkä verran siinä on mukana naisen sukupuolielintä, Kotilainen toteaa.
Tämä näkyy etenkin jo mainitussa vituttaa-verbissä. Jos jotakuta vituttaa, häntä suututtaa, ja kaikki häpyyn viittaava on enää taustahuminaa.
Finkelstein lainaa 1800-luvulla elänyttä brittiläistä neurologia Hughlings Jacksonia: ”Kun me kiroilemme, sanomme tuskin mitään, vaikka lausumme sanoja.”
Viimeinkin hyvä ope
Finkelsteinin äidinkieli on heprea. Kun hänen tyttärensä oli pieni, Finkelstein puhui lapselle hepreaa ja hänen miehensä englantia.
Perhe asui Englannissa, mutta tyttärellä oli ystävänään israelilainen tyttö. Eräänä päivänä Finkelstein sattui kuulemaan, kun kaveri opetti hänen lapselleen hepreankielisiä kirosanoja.
Finkelstein esitti, ettei kuullut mitään. Hän hykerteli kiitollisena.
— Et osaa kieltä kunnolla, jos et osaa kiroilla. Minä en voinut opettaa sitä hänelle, mutta vihdoinkin hän löysi opettajan.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.
Aivokuvantamisissa käy ilmi, että pelkkä huulien nostaminen hymyyn aktivoi aivoissa samoja alueita kuin aito ilo. Psykologi ja aivotutkija Lauri Nummenmaa kertoo, että kiroileva ihminen voi samalla tavalla lietsoa itsessään vihaa.
— Kiroileminen saa aivot ja kehon tuntemaan, että ihminen olisi oikeasti kohdannut jotain pahaa.
Nummenmaan mukaan kiroiluun on jäänyt roikkumaan rippeitä maagisesta ajattelusta.
— Kuvittelemme, että emme voi lausua ihmisen sukupuolielimiin tai uskontoon liittyviä sanoja ilman, että jotain pahaa tapahtuu. Olemme lopulta aika taikauskoisia otuksia.
Nummenmaa ei ajattele, että kiroilusta olisi ihmiselle erityistä haittaa — mutta eipä sille ole erityistä tarvettakaan. Aggression purkaminen ei ole meille samanlainen pakko kuin syöminen tai seksuaalivietin tyydytys.
— Jos miehet eivät pääse harrastamaan seksiä, he voivat saada siemensyöksyn keskellä yötä. Mutta aggressio ei ole samanlainen höyrykattila, Nummenmaa selittää.
TOPIAS HAIKALA
”Eihän se tunnu edes munaskuissa.” Anglismikriittinen kyselytutkimuksen vastaaja perustelee, miksei käytä englanninkielisiä kirosanoja: niissä ei ole samaa pontta kuin kotoperäisissä. Minkä takia suomalaisten puheessa kuitenkin kuuluu nykyisin paitsi vittu, paska ja perkele, myös fuck, shit ja damn?
Nyt tiedämme aiheesta lisää: professori Johanna Vaattovaara ja dosentti Elizabeth Peterson ovat perehtyneet englannista lainattujen voimasanojen käyttöön ja niihin kohdistuviin asenteisiin Suomessa.
Tutkijat keräsivät vuonna 2018 valtakunnallisen kyselyaineiston, jossa osallistujat reagoivat suomen- ja englanninkielisiin kirosanoihin. He ovat myös johtaneet tutkimuksia Twitterissä ja Suomi24-alustalla tapahtuvasta kirosanojen lainaamisesta.
Englannista lainatut kirosanat tuottavat erilaista tyyliä kuin kotoperäiset. Joskus ihmiset sadattelevat englanniksi, koska mieltävät sen miedommaksi. Lainasanoilla on uniikki käyttötapansa: esimerkiksi damnia hyödynnetään usein ihastelussa.
— Vaikka että damn, miten hyvännäköinen kakku, Vaattovaara kertoo.
Vierasperäiset lainat mukautuvat osin suomen rakenteisiin. Fuckille löytyy ainakin kuusi sijamuotoa. Shit taipuu kyselyn vastaajien mielestä luontevimmin ”shittii”, mukaillen pääkaupunkiseudun puhekieltä.
Englanninkielisten kirosanojen käyttö painottuukin eteläisiin kaupunkikeskuksiin. Nuoret lainaavat voimasanastoa hieman muita useammin. Englannista tulevia lainoja käytetään erityisen paljon sosiaalisessa mediassa.
Englanti ei ole syrjäyttämässä suomea vaan lainatut voimasanat asettuvat kotimaisten rinnalle. Suomalaisten kielitietoisuus kiroilun suhteen vaikuttaa olevan tarkka: tiedämme, miten sopii sadatella erilaisissa tilanteissa.
Vaattovaara vertaa kielen muovautumista muuhun kulttuuriseen muutokseen.
— Syömmehän me makaronilaatikon ohella sushiakin. Muiden kielten palat tarjoutuvat resursseiksi, joilla tuottaa omaa tyyliä ja identiteettiä, professori arvioi.
ALLI WARTIOVAARA