Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 8/2022.
Tämä lause on suomea. Se on kieli, jolla valtaosa ihmisistä kertoo kerrottavansa ja uneksii unensa pohjoiseurooppalaisessa valtiossa, jota kutsutaan Suomeksi. Vuonna 2021 86,5 prosenttia Suomen asukkaista puhui äidinkielenään suomea.
Suomenkielisten osuus Suomen väestöstä on viime vuosikymmeninä hieman pienentynyt: vielä vuonna 1980 prosentti oli 93,5. Tuolloin muita kuin suomen-, ruotsin- tai saamenkielisiä oli vain 0,2 prosenttia, mutta 2021 jo 8,3. Moni heistä käyttää kieliä, joista ei hetki sitten ollut näillä kunnailla kuultukaan, kuten arabiaa, somalia, kiinaa ja swahilia.
Vaan eipä täällä aina ole suomeakaan puhuttu.
Emän käli
Ükti, kVkta, kolmi, neljä, wij(i)t(t)i, kuw(V)t(t)i, śäjśimä.
Näin laskettiin seitsemään kantauraliksi — tai niin kielentutkijat arvioivat. V:t tarkoittavat tuntematonta vokaalia ja suluissa olevat kirjaimet mahdollisia lisiä.
Kantaurali on kieli, jolla eräs ihmisjoukko jutteli juteltavansa ja lauloi laulettavansa noin 4 500 vuotta sitten Länsi-Siperiassa Uralvuorten eteläpäässä. Kyseessä on suomen kielen vanhin tunnettu kantamuoto.
— Kantauralin sanastoa on suomessa edelleen paljon, mutta äänteiltänsä ja osin merkityksiltänsäkin niin muuntuneina, ettei niitä äkkiseltään tunnistaisi, sanoo Helsingin yliopiston vieraileva tutkija, kielitieteilijä Santeri Junttila.
Jotkut kantauralin sanat kuulostavat kyllä tutuilta: śilmä tarkoitti silmää, künči kynttä, tälwä talvea, kala kalaa, śijil(i) siiliä, muna munaa, käli kieltä, nojta noitaa, emä äitiä, weti wettä ja päjwä päivää. Myös monet verbivartalot ovat tunnistettavia: meni-, läkti-, elä- ja niin edelleen.
Nykysuomessa on jäljellä 300–400 sanaa, joiden esimuotoja käytettiin kantauralissa. Se ei kuulosta kovin paljolta, mutta käymme jopa 70–80 prosenttia arkikeskusteluistamme noilla sanoilla.
Muista länsiurali
Noin 4 200–3 900 vuotta sitten kantauralin puhujat alkoivat levittäytyä vesireittejä pitkin Siperiasta länteen. Nopealle muuttoliikkeelle oli useita syitä. Yksi oli ilmastonmuutoksen aiheuttama kuivuus. Toinen oli talous: kantaurali toimi yhtenä Uralilta nykyiseen Ruotsiin ulottuneen Seima-Turbino-verkoston kauppakielenä.
Matkoillaan kantauralia puhuneet törmäsivät ihmisiin, törmäsivät ihmisiin, jotka puhuivat varhaisia arjalaisia kieliä. Kyseiset kielet muodostivat yhden indoeurooppalaisen kielikunnan varhaista haaroista. Myöhempiä sukulaisia ovat esimerkiksi farsi, kurdi, hindi ja romanikieli, joka on 1500-luvulta alkaen ollut yksi Suomen vähemmistökielistä. Kohtaamisista tarttui mukaan uusia sanoja, joista ovat muovautuneet vaikkapa sata, jumala ja mehiläinen.
Osa liikkeelle lähteneistä kantauralin puhujista asettui Volgan vesireitin varrelle, nykyisen Moskovan tienoille. Vuosisatojen kuluessa kontaktit itään heikkenivät ja puhuttu kieli erkaantui esivanhempien kielestä. Vähitellen syntyi länsiurali. Kieli kannattaa painaa mieleen: sen kaksi jälkeläistä mylläsi Suomen kielikentän.
— Noin toisen vuosituhannen puolivälissä ennen Kristusta ensimmäiset länsiuralin puhujat saapuivat Karjalan alueelle ja sieltä Suomeen, Junttila kertoo.
Näiden tulijoiden kielestä kehittyivät saamelaiskielet.
Muinainen mursu
Seutu, jonne saamelaiskielten esimuoto levisi, ei ollut asumaton. Kaikki Suomen alueella tuolloin puhutut kielet ovat kadonneet, mutta niistä on jäänyt jälkiä saamelaiseen sanastoon. Vettä merkitsevä sana on valtaosassa uralilaisia kieliä samanlainen: mordvaksi veď, mariksi wüt, udmurtiksi vu, komiksi va ja unkariksi víz — mutta pohjoissaameksi čáhci.
Myöskään pohjoissaamen lunta tarkoittavalla sanalla muohta ei ole vastinetta muissa kuin saamelaiskielissä, kertoo itämerensuomalaisten kielten professori Riho Grünthal.
— Nykyisissä saamelaiskielissä jopa kolmasosa sanastosta on sellaista, jonka alkuperää ei tunneta. Se on iso osuus verrattuna esimerkiksi nykysuomeen, Grünthal toteaa.
Saamelainen kielitieteilijä Luobbal Sámmol Sámmol Ánte, suomalaiselta nimeltään Ante Aikio, on analysoinut tuntematonta alkuperää olevia sanoja ja hahmottanut ainakin kaksi kieltä, joista saamen varhaismuodot imivät vaikutteita.
Etelä-Suomessa puhuttua kieltä Aikio kutsuu muinaisjärvimaaksi. Kielestä on jäänyt vähän todisteita, mutta esimerkiksi sanat kontio ja nuotio ovat ehkä kulkeutuneet saamen kautta suomeen muinaisjärvimaasta. Kun saame myöhemmin levisi pohjoiseen, sen puhujat törmäsivät Aikion muinaislapiksi kutsumaan kieleen. Siitä periytyivät saameen esimerkiksi vuorta merkitsevä sanapääte -ir. Myös eläinten nimet mursu, norppa ja kiiruna lienevät kyseisen muinaiskielen peruja.
Monta kadonnutta
Samaan aikaan kun länsiuralilaiset vaelsivat Keski-Venäjältä yhä lännemmäs, alueella vaikuttivat monituhatvuotisen kampakeraamisen kulttuurin viimeiset jäänteet. Länsiuralin kahteen haaraan — itämerensuomalaisiin ja mordvalaisiin kieliin — on jäänyt lainasanoja, jotka voivat juontua kampakeraamikkojen kadonneesta kielestä. Sellaisia ovat esimerkiksi lehmä, tammi, vehnä ja kymmenen.
Lainasanojen lisäksi muinaiskielet elävät suurten vesistöjen nimissä. Inarin, Saimaan ja Päijänteen nimien alkuperää ei tunneta.
— Suomi on valtava alue, ja jääkaudesta oli länsiuralilaisten saapuessa kulunut jo kymmenentuhatta vuotta. Täällä puhuttiin varmasti monia kieliä, Santeri Junttila sanoo.
H-lainat
Kun kantaurali levisi Moskovan alueelle, osa paikallisista puhui kantabaltoslaavia. Kyseessä oli indoeurooppalaisen kielikunnan haara, josta kehittyivät balttilaiset kielet, kuten liettua ja latvia, ja slaavilaiset kielet, kuten venäjä, puola, serbokroaatti ja ukraina.
Osa länsiuralilaisista näyttää pistäneen hynttyyt yhteen balttilaisten kanssa. Noin tuhat vuotta ennen ajanlaskun alkua kaksikielinen balttilais-länsiuralilainen kieliyhteisö alkoi siirtyä lähemmäs Suomenlahden eteläpuolta.
— Kielet vaikuttavat tulleen yhtä rataa Viron alueelle noin vuonna 900 ennen Kristusta. Kaksikielisyys saattoi säilyä jopa vuosituhannen, Santeri Junttila kertoo.
Riho Grünthal vertaa kielten kehitystä taikinan vaivaamiseen: lopputulos riippuu siitä, mitä aineita sekaan lisätään. Balttilais-länsiuralilaisesta taikinasta muotoutui 500-luvulla ennen ajanlaskun alkua Baltiassa kantasuomi, josta myöhemmin kehittyivät suomi ja viro.
Pitkän yhteiselon vuoksi suomi vilisee balttilaisia lainoja: hirvi, härkä, halla ja hammas.
— Samalla tavalla kuin saamelaiskielistä tuli saamelaiskieliä siksi, että ne olivat kontaktissa Suomen alueen paleoeurooppalaisten kielten kanssa, Suomenlahden eteläpuolella itämerensuomalaisista kielistä tuli itämerensuomalaisia balttilaisten kontaktien takia, Grünthal kertoo.
Ahven ja kiiski
Mitä tapahtui, kun balttilais-länsiuralilainen heimoliitto saapui Baltiaan? Sama tuttu: he kohtasivat ihmisiä, joiden kielistä napsivat sanoja. Itämeren rannikkoalueella näyttää vaikuttaneen myöhäisellä pronssikaudella kieli, jonka puhujat olivat kalastajia. Kadonnut kieli on jättänyt merkittävän jäljen itämerensuomalaisiin, saamelaisiin, germaanisiin, balttilaisiin ja slaavilaisiin kieliin: kalojen nimet.
— Hauki, ahven, kiiski, silakka, salakka. Niitä ei voi selittää minkään tunnetun kielen pohjalta, Junttila toteaa.
Viron rannikoilla asui myös ihmisiä, jotka puhuivat varhaista germaanista kieltä. Se oli ruotsin, englannin, saksan ja hollannin varhainen sukulainen — ja arjalaisten ja baltoslaavilaisten kielten tapaan indoeurooppalainen kieli.
Auran germaanit
Kantasuomalaisten ja balttilaisten kaksikielinen väestö omaksui germaaninaapureiltaan sellaisia sanoja kuin kuningas, kantagermaaniksi kuningaz, ja kaunis, kantagermaaniksi skauniz. Tauti taas tulee kantagermaanin sanasta ðauði, josta juontuvat kuolemaa merkitsevät död, death ja tot.
Joskus ajanlaskun alun tienoilla kasvava kantasuomalainen väestö alkoi levittäytyä Suomenlahden pohjoispuolelle. Samalla kaksikielisestä ihmisryhmästä alkoi Junttilan mukaan tulla yksikielinen.
Grünthal on eri mieltä.
— Tässä vaiheessa ei ollut enää selvästi erillistä balttia puhuvaa väestöä. Sen sijaan germaaniset kielet olivat hallitseva tekijä.
Kun kantasuomen puhujat saapuivat Suomeen, he törmäsivät tuttuun puheenparteen. Germaanisen kielen puhujat olivat asuttaneet Lounais-Suomen rannikoita jo satoja vuosia. Suomen ja Viron germaanit olivat ilmeisesti jatkuvasti yhteydessä sydänmailleen Etelä-Skandinaviaan, eivätkä kielet kehittyneet erilleen.
— Lounais-Suomi oli rautakaudella samaa kulttuurialuetta kuin Viron rannikkoseudut. Sisämaat erosivat rannikkoseuduista paljon enemmän kuin Suomenlahden rannat toisistaan, Junttila sanoo.
Jotkut yhä käytössä olevat paikannimet, kuten Eura, Aura ja Karjaa, ovat kantagermaanista perua. Kieli hiljeni näiltä rannoilta sen jälkeen, kun kantasuomen puhujat saapuivat.
— Germaaninen väestö luultavasti vaihtoi kielensä kantasuomeen, Junttila arvioi.
Saame vetäytyi
Kantasuomen puhujat kohtasivat Suomessa luultavasti ihmisiä, jotka yhä puhuivat alueen hiipuvia muinaiskieliä.
— Esimerkiksi sellaiset topografiset käsitteet kuin niemi, saari ja vuori ovat lainoja tuntemattomista kielistä, Riho Grünthal kertoo.
Saamelaisiin kantasuomen puhujat törmäsivät mahdollisesti vasta levittäytyessään rannikolta sisämaahan. Kun vanhat kielisukulaiset tapasivat yli vuosituhannen eron jälkeen, kohtaaminen tarkoitti saamelaiskielille hitaasti etenevää katastrofia. Sitä mukaa, kun vähitellen eri murteiksi kehittyvä suomi levisi, niin ikään eri murteiksi — ja sittemmin kieliksi — kehittyvä saame vetäytyi.
Saamea puhuttiin vielä 1400-luvulla Etelä-Pohjanmaalla, 1500-luvulla Järvi-Suomessa ja 1600-luvulla Kainuussa. Vuonna 2021 Suomessa asui 2 023 ihmistä, jotka puhuivat äidinkielenään jotain saamelaiskieltä. Suomea puhui äidinkielenään 4 800 243 ihmistä.
Muinaiskielten kato
Miksi suomi levisi ja saame vetäytyi? Syy saattoi liittyä elinkeinoihin. Suomalaiset asettuivat yhä uusille viljelysmaille, saamelaiset metsästivät. Etenkin turkiskaupalla tuli roomalaisajalla hyvin toimeen.
Osa saamen puhujista vaihtoi kielensä suomeen. Toiset taas muuttivat uusille erämaille, lopulta Pohjois-Skandinaviaan. Yksi kerrallaan paleoeurooppalaisten kielten puhujat vaihtoivat kielensä saameksi, heidän jälkeläisensä taas suomeksi.
Lopulta oli enää viimeinen vanhus, joka puhui ontuvasti vanhaa kieltä, jota oli oppinut isovanhemmiltaan. Sitten oli hiljaisuus.
Jutun taustaksi: Ante Aikion ja Janne Saarikiven haastattelut Yleisradiossa ja Aikion artikkelit Proto-Uralic ja An essay on Saami ethnolinguistic prehistory sekä Jaakko Häkkisen artikkeli Kielet Suomessa kautta aikain. Lähteinä myös Kielitieto-sivusto ja Tilastokeskuksen tilastot.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.
Kantasaame syrjäytti vähitellen Suomessa aiemmin puhutut kielet ensin Etelä-Suomessa, sitten Pohjois-Skandinaviassa. Lapissa on saatettu puhua paleoeurooppalaisia kieliä vielä keskiajalla.
Professori Riho Grünthalin mielestä on kiinnostavaa, että saamelaiseen ideologiaan kuuluu lähtökohta, että he ovat alkuperäiskansa.
— Se on taattu myös kansainvälisissä sopimuksissa. Me kuitenkin tiedämme, että saamelaiset puhuvat itäistä perua olevaa kieltä, jonka puhujiin on sulautunut muiden kielten puhujia, Grünthal sanoo.
Myös tutkija Santeri Junttila toteaa, että kantasaamen puhujien kausi oli vain yksi kausi Suomen historiassa.
— On kovin yksinkertaistava väite, että saamelaiset ovat Suomen alkuperäisväestö.
Nykyään lähes joka toinen maailman ihminen puhuu äidinkielenään indoeurooppalaista kieltä. Indoeurooppalainen kantakieli levisi noin 3 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua Mustanmeren pohjoispuolelta ja mullisti Euroopan kielikartan.
Samaan aikaan niin sanottu nuorakeraaminen eli vasarakirveskulttuuri levisi Keski-Euroopasta Etelä-Suomen rannikkoalueille asti.
On todennäköistä, että vasarakirveskansa puhui indoeurooppalaista kieltä. Jos se pitää paikkansa, Suomessa puhuttiin indoeurooppalaista kieltä kauan ennen kuin kreikan esimuoto saapui Kreikkaan, latinan esimuoto Italiaan ja sanskritin esimuoto Intiaan.
Vasarakirveskansan kieli oli luultavasti lähellä indoeurooppalaista kantakieltä.
— Uskallan sanoa, että kieli kuului centum-haaraan, jonka vanhin dokumentoitu edustaja on latina, professori Riho Grünthal sanoo.
Vasarakirveskansa katosi Suomesta myöhäisellä kivikaudella ennen uralilaisten kielten saapumista.