Baarimikko voi olla urpo, mutta Urpo maailman paras baarimikko

Monia etunimiä käytetään arkikielessä yleisniminä: esimerkiksi stereotyyppistä teinipoikaa voidaan sanoa jonneksi ja oksennusta yrjöksi. Etunimet voivat olla myös yhdyssanan osia. Esimerkiksi sanojen lappuliisa, baarimikko ja taskumatti jälkimmäinen osa on etunimi.

Kielenilmiötä, jossa nimeä aletaan käyttää yleisnimisessä merkityksessä, kutsutaan appellatiivistumiseksi. Appellatiivistuneet ilmaukset ovat siis ikään kuin samaan aikaan sekä nimiä että tavallisia sanoja. 

– Esimerkiksi joku baarimikko voi olla urpo, mutta joku Urpo taas maailman paras baarimikko, kertoo väitöskirjatutkija Maria Sarhemaa.

Sarhemaa selvittää väitöksessään sitä, mistä kielenilmiössä on kyse, miksi jotkin nimet saavat yleisnimisiä merkityksiä ja millaisissa merkityksissä ja konteksteissa näitä ilmauksia käytetään. Aihetta ei ole aiemmin juuri tutkittu suomen kielessä. Tutkimus herättää kysymyksen siitä, onko erisnimellä – erityisesti etunimellä – merkitystä, ja jos on, millainen se on.

Parkkipirkosta maajussiin

Sarhemaa tutkii erityisesti etunimen sisältäviä yhdyssanoja (esim. parkkipirkko, maajussi), tyhmää tarkoittavia lähimerkityksisiä ilmauksia uuno, tauno ja urpo ja ilmausta jonnet ei muista

Tutkimus osoittaa, että yhdyssanan osana appellatiivistuu tyypillisesti tavallinen ja yleinen suomalainen etunimi (esim. mikko) ja että yhdyssanoissa appellatiivistumiseen voivat vaikuttaa esimerkiksi nimen äännerakenne, kielikuvat ja erilaiset assosiaatiot. Uunolla, taunolla ja urpolla on yhteisiä merkityksiä, mutta ne myös eroavat toisistaan sekä merkityksiltään että käyttöaloiltaan. 

Jonnet ei muista taas on monimerkityksinen konstruktio eli rakennemalli, jota voidaan käyttää sekä menneiden muisteluun ja nostalgisointiin että nuorison toiminnan arvosteluun tai paheksuntaan. Samaa mallia mukailevat myös esimerkiksi ilmaukset jonnet ei tajuu ja jonnet ei tiedä, Sarhemaa toteaa.

Appellatiivistuneet nimet luonnehtivat kohdettaan

Nimien ja muiden sanojen keskeisin ero on siinä, että nimen tehtävänä on tavallisesti yksilöidä kohteensa, kun taas yleisnimet tyypillisesti luonnehtivat tarkoitettaan. Sarhemaan mukaan raja nimien ja muiden sanojen välillä ei kuitenkaan ole tarkka, vaan myös nimiä voidaan käyttää luonnehtimiseen ja muita sanoja yksilöintiin. Nimiin kytkeytyy monenlaisia merkityksiä, ja pohjimmiltaan appellatiivistumisessa onkin kyse nimien monimerkityksisyydestä.

Tuloksia voi soveltaa esimerkiksi tutkittaessa kielteisen merkityksen saaneen etunimen vaikutusta nimenkantajan identiteettiin. Uuno, Tauno ja Urpo ovat harvinaistuneet etuniminä sen jälkeen, kun ne saivat puhekielessä ’tyhmän’ merkityksen. 

– On kuitenkin selvittämättä, miten kielteisen merkityksen saaneiden nimien kantajat itse kokevat nimensä ja sen vaikutuksen identiteettiinsä. 

Käytettäessä tämänkaltaisia ilmauksia on hyvä muistaa, että ne ovat alkujaan nimiä. Oman nimen saama kielteinen merkitys saattaa tuntua ikävältä, ja siksi on hyvä tiedostaa, että jotkut saattavat kokea tällaisten ilmausten käytön loukkaavaksi.

Filosofian maisteri Maria Sarhemaa väittelee 25.5. klo 12  Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa  suomen kielen alaan kuuluvasta aiheesta Jonnet ei muista ja urpot ei tajua sentraalisantroja – Etunimien appellatiivistuminen suomen kielessä.

Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Porthania, Suomen laki -Sali, Yliopistonkatu 3. Väitöstä voi seurata myös suoratoistona.

Väittelijän yhteystiedot: 

Maria Sarhemaa, maria.sarhemaa@helsinki.fi,  040 734 7532