Sähläys seis!
Minna Huotilainen ja Mona Moisala
Keskittymiskyvyn elvytysopas
Tuuma, 2018
129 s.
Lähimuisti pätkii ja ajatus säntäilee. Kirjan lukemisesta tai elokuvan katselusta ei meinaa tulla mitään, kun jatkuvasti tekee mieli vilkuilla puhelinta. Työnteko on yhtä kiireistä sähläämistä, eikä pitkäjänteiseen työskentelyyn pysty keskittymään.
Jos tunnistit kuvauksesta itsesi, voi olla että kärsit ADT:stä, tarkkaavaisuushäiriötä muistuttavasta käytösmallista, jonka keskeinen piirre on itsensä keskeyttäminen. Vaikka ulkoiset keskeytykset tai meteli eivät häiritsisi, ADT:stä kärsivä ei pysty uppoutumaan työn alla olevaan asiaan, sillä mieleen tulvii työstettävän tehtävän kannalta epäolennaisia asioita.
Aivot ovat onneksi muovautuvat, eikä ADT:n tarvitse olla pysyvää. Käytännönläheisessä tietokirjassa Keskittymiskyvyn elvytysopas tutkijat tarjoavat napakat vinkit, joilla aivot elpyvät parempaan ajatteluun.
Kirjoittajat painottavat kokonaisvaltaista elämänhallintaa. Vuorokausi olisi hyvä jaksottaa niin, että sekä keskittyneeseen työskentelyyn että silpputyöhön — siis sähköposteihin, puheluihin ja muihin pikkutehtäviin — on varattu oma aikansa. Juju piilee siinä, että silppujaksolla ”ostetaan” toisaalle päivään häiriötöntä aikaa rauhalliseen ja virtaavaan työskentelyyn.
Tärkeä osa päivää on myös rauhoittumisjakso, jonka aikana laskeudutaan lepoon tekemällä hidastempoisia askareita, lukemalla kirjaa ja ulkoilemalla. Arkeaan kannattaa tarkkailla rehellisesti. Syönkö terveellisesti, liikunko tarpeeksi, onko yöuni riittävän palauttavaa?
Kirja on mainio paketti hyvää tekevää tietoa. Vaikka aihe on vakava, käsittelytapa on toiveikas ja kannustava, paikoin jopa lempeän humoristinen.
Pahassakin sähellysmoodissa kärvistelevä jaksanee keskittyä ainakin lyhyisiin vinkkeihin järjestellyn loppuluvun verran. Kootut ohjeet ADT:stä toipujalle kehottavat välttämään puhelimen ottamista vessaan, opettelemaan kiitollisuutta sekä lopettamaan kiireestä puhumisen.
Marjo Jääskä
Valistaja, viihdyttäjä, valmentaja
Helena Pilke
Omat haukkuivat politukeiksi. Jatkosodan valistusupseerit
Docendo, 2018
235 s.
Suomen armeijan henkistä selkärankaa vahvistettiin valistusupseereilla jatkosodan aikana. Vuonna 1942 valistusupseereita oli noin 700, kaikkiaan valistusupseerina ehti sodan aikana palvella noin 1300 miestä. Valistusupseerien tehtävissä oli paljon akateemisen humanistisen koulutuksen saaneita, mutta myös muun muassa pappeja, opettajia, valmentajia ja muusikoita.
Valistusupseerin tehtävä oli todellinen monitoimimiehen tehtävä. Valistusupseeri valisti, koulutti, viihdytti, valmensi, järjesti urheilukilpailuja, organisoi puhdetöitä, jakoi shakkilautoja, teki mielialaraportteja ja saattoipa toimia joulupukkinakin.
Suomalaiset rintamamiehet eivät olleet aina kovin kiitollisia valistuksen kohteita, vaan palaute saattoi olla suoraa. Valistusupseerien organisaatiosta löytyi tiukkoja tapauksia, jotka halusivat sensuroida viihdytyskiertueita ja kieltää esimerkiksi sanan ”jermu” käytön, koska sen voitiin tulkita yllyttävän kurittomuuteen.
Yksi pidetyimmistä valistusupseereista oli monipuolinen ja innostava folkloristi Matti Kuusi. Ihmettelen, ettei toista valistusupseerina palvellutta legendaa Erkki Tiesmaata mainita kirjassa kertaakaan, vaikka hänen sanoittamansa, rohkean humoristinen laulu Eldanka-järven jää on edelleen suosittu. Mielestäni onneksi löytyi niitäkin valistusupseereita, jotka eivät olleet itse henkisessä paraatiasennossa.
Aleksi Ahtola
Oikeaa työtä?
André Spicer
Paskanjauhantabisnes
Suomentanut Tapani Kilpeläinen
Niin & Näin, 2018
221 s.
Jokainen itseään kunnioittava ihminen on joskus vaivaantunut yritysten iskulauseiden äärellä. Epäilisin, ettei Helsingin yliopiston iskulause Global impact in interaction sekään ihan kaikkien sieluun resonoi.
Organisaatiotutkija André Spicer päätti kurkistaa bisnespuheen tuuttiin kirjassaan Paskanjauhantabisnes. Liike-elämässä pitkään toiminut Spicer käyttää tosielämän tapauksia, kuten Nokiaa. Hän paloittelee osiin Stephen Elopin alaisilleen heinäkuussa 2014 lähettämän Hello there -viestin, jossa piti kertoa firman uudesta omistajasta Microsoftista. Reilun tuhannen sanan viestissä esiintyi 18 kertaa sana tiimi, 8 strategiaa tai strategisuutta sekä 9 fokusta. Spicerin mukaan tämä viesti, kuten yritysten sumeat paskanjauhantaviestit usein, kierteli itse asiaa: moni menettäisi yrityskaupan yhteydessä työnsä.
Paskanjauhannan idea on piilottaa tosiasiat merkityksettömiin fraaseihin ja abstraktioihin, sillä totuus voi olla raskasta tarkasteltavaa: sellaista, että monet nykytöistä ovat turhanpäiväisiä, jopa haitallisia. Spicer viittaa esseisti David Graeberin termiin ”hevonpaskatyöt”. Graeberin mukaan vanha utopia työn vähenemisestä teknologian kehityttyä ei ole toteutunut. Koska elämme ideologiassa, jossa työtä on tehtävä, moni toimistorotta päätyy jauhautumaan jargonin rattaassa — salaa ajatellen, että oma työ on turhaa. Vieläkö joku ihmettelee työuupumus- ja masennustilastoja?
Spicer miettii kirjassaan, miksi tätä jauhantaa on niin paljon. Siksi, että se auttaa organisaatioita näyttämään hyvältä. Sellaiset termit kuin brändääminen, jopa big data, eivät merkitse yrityksen käytännöissä välttämättä mitään. Niissä kieriskely voi kuitenkin saada yleisön ajattelemaan, että yritys on virtaviivainen, vaikka totuus saattaa olla aivan muuta.
Joissakin harvoissa organisaatioissa paskanjauhantaa on Spicerin mukaan myös liian vähän: onhan mielikuvituksellinen taivaanrannanmaalailu ihmiselle myös luontaista ja palkitsevaa. Se ei kuitenkaan saisi olla tekemisen johtotähti.
Spicer tarjoaa myös ohjeita paskanjauhannan vähentämiseen. Ne ovat melko yksinkertaisia: työntekijät kaipaavat turvallisuutta, merkityksellisiä työtehtäviä, sekä mahdollisuutta keskustella ja kysyä kysymyksiä. Ei ole myöskään pakko palkita paskanjauhantaa.
Salla Nazarenko
Koonnut Arja Tuusvuori
Kirja-arviot ovat julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/02/19.