Vaalilupauksissa vastuu siirtyy kuulijalle

Äänestäjien tunteisiin vedotaan vaalien alla myös totuuden ja tahdikkuuden kustannuksella. Populistinen retoriikka on saanut politiikassa lisää jalansijaa, ja tyyli on muuttunut pistävämmäksi, tutkija Jouni Tilli toteaa.

Kun vaalit lähestyvät, poliitikot pyrkivät puhuttelemaan mahdollisimman laajaa äänestäjäkuntaa. Mihin kansalaisten kannattaa kiinnittää ehdokkaiden puheissa huomiota?

Ensinnäkin siihen, mistä ehdokas puhuu, eli tämän teemoihin ja tavoitteisiin.

− Esimerkiksi siinä on paljon eroja, millaisena toimintana ehdokkaat politiikan äänestäjille puheissaan esittelevät: Onko politiikassa kyse heille yhteisten asioiden hoidosta, rötösherrojen kuriin laittamisesta tai vaikkapa intressien ristiriidoista? Näistä on mahdollista tehdä tulkintoja siitä, millaiset poliittiset toimintatavat ehdokkailla on, poliittisen retoriikan tutkija Jouni Tilli Helsingin yliopiston tutkijakollegiumista arvioi.

− Entä ovatko ne asiat, joita ehdokas kertoo ajavansa, konkreettisia vai abstrakteja? Hyvin konkreettista voi olla hankalaa viedä läpi, mutta hyvin abstrakti taas ei välttämättä merkitse mitään, hän jatkaa.

Äänestäjän kannattaa tiedostaa politiikan tekemisen rajat. Yksittäisen edustajan yksittäiset tavoitteet eivät välttämättä toteudu, sillä niitä on peilattava aina hänen puolueensa tavoitteisiin. Äänestäjästä tämä saattaa tuntua siltä, että hänen lupauksensa on petetty. Toisaalta jos puolue näyttää toimivan ohjelmansa tai arvojensa vastaisesti, se muistetaan varmasti.

Viime kädessä vaaleissa on kyse siitä, millä tavalla valtaan päästään.

− Eri asia taas on, mitä sitten tehdään, kun vallassa ollaan. Miten ryhmässä toimitaan, millainen hallituskoalitio syntyy ja mikä on talouden tila. Lisäksi politiikassa tulee yleensä aina myös ennakoimattomia muuttujia, esimerkiksi ilmanstonmuutos voi vaikuttaa politiikan tekemisen reunaehtoihin hyvinkin nopeasti, Tilli sanoo.

− Olenkin joskus todennut, että poliittinen retoriikka on jatkuvaa kamppailua siitä, keiden veistämä yhteinen vene on pisimpään merikelpoinen ennen vääjäämätöntä haaksirikkoa. Yksittäisiä lupauksia tärkeämpiä ovat luovimistaidot, asenne ja arvot.

Poliittisessa retoriikassa suoraan puhumisella tähdätään tunteiden herättämiseen

Lisäksi on se taso, miten ehdokas puhuu.

Poliitikkojen ”suoruus” ja ”totta puhuminen” vaikuttavat monen äänestyspäätökseen. Suoraan puhuminen tunnettiin jo Kreikan ja Rooman antiikin ajan retorisena keinona.

− Tällöin asiat haluttiin ilmaista totuudenmukaisesti ilman kaunistelua. Samalla kuitenkin otettiin riski, etteivät kaikki jaa samaa käsitystä. Suora puhe ei silti tarkoittanut harkinnan unohtamista. Esimerkiksi Rooman antiikin aikalaiskommentaareissa suoraan puhumista kuvailtiin intensiiviseksi keinoksi herättää tunteita, Tilli kertoo.

Tunteisiin vetoaminen on yksi keskeisimmistä keinoista populistisessa työkalupakissa. Tillin mukaan on havaittavissa, että esimerkiksi oikeistopopulististen poliittisten liikkeiden esillä pitämiä teemoja on tullut myös niin sanottujen vanhojen puolueiden retoriikkaan.

− Populistien puhetavat maahanmuutosta leviävät. Korkeimpien valtaapitävien käyttämä retoriikka toimii samalla myös signaalina kansalaisille siihen, mitä saa sanoa.

Tilli on ollut kirjoittamassa Suomea käsittelevää osuutta keväällä 2019 julkaistavassa, kymmenen eri maan maahanmuuttoretoriikkaa vertailevassa teoksessa. Tutkijat ovat huomanneet, että eri maissa käytetään samankaltaisia retorisia keinoja.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi vuonna 2016 valtiopäivien avajaisissa: ”Joudumme pohtimaan, suojellaanko eurooppalaisia arvoja ja ihmisiä ja todella hädässä olevia, vai suojataanko ahtaan tarkasti kansainvälisiä velvoitteita muista seuraamuksista välittämättä”.

− Viesti siis oli, että jos ihmisoikeussopimuksista pidetään kiinni kriisin aikana, se on liikaa meidän järjestelmällemme. Samantyyppistä retoriikkaa käyttävät tällä hetkellä EU:n kovisteltavana olevat Puolan ja Unkarin pääministerit Mateusz Morawiecki ja Viktor Orbán, joiden mukaan Eurooppaa tulee suojella EU:n ajamilta haitallisilta arvoilta, Tilli huomauttaa.

Poliittinen retoriikka on muuttunut: ”sori siitä”

Parlamentaariseen politiikkaan kuuluu, että esityksiä pyritään parantamaan kritiikin avulla. Tillin mukaan tavalliselle politiikan kuluttajalle kritiikki näyttäytyy usein pelkkänä riitelynä ja mekastamisena.

− Vaalikeskusteluissa on mielenkiintoista tarkkailla, kuinka henkilökohtaisuuksiin menevällä tavalla kritiikkiä esitetään ja kuinka henkilökohtaisesti kritiikki otetaan vastaan.

Laajemmin aihe liittyy myös siihen, miten ehdokkaat suhtautuvat poliittisiin kilpailijoihinsa ja vastustajiinsa. Tillin mukaan suomalaisten poliittinen retoriikka on tässä suhteessa räväköitynyt. Toisaalta jälleen on huomattu se tosiasia, että pelkillä provokaatioilla ei pärjää kovin pitkälle.

− Sosiaalisen median aikana viestien muotoilu on tiivistynyt. Viestivirta velloo ja kommentoitavia asioita tulee eri lähteistä koko ajan. Dialogista on ikään kuin siirrytty pistoihin, joita vaikkapa Twitter välineenä suosii: ensin tehdään tökkäyksiä ja sitten aletaan puimaan reaktioita, eli sitä, miksi joku ottaa nokkiinsa jostakin.

− Nykyään valitettavan moni ajattelee suoraan puhumisen tarkoittavan sitä, että ketä tahansa saa loukata totuuden varjolla. Ikään kuin voisi sanoa mitä vain, kunhan itse uskoo sanomansa olevan totta.

Kovilla kierroksilla käyvien vaalipuheiden aikana äänestäjä voikin kiinnittää huomiota siihen, kuka osaa pyytää anteeksi pahimmalta poliittiselta kilpailijaltaan.

− Vilpittömän anteeksipyynnön esittäminen politiikassa on harvinainen taito, ja se kertoo jotain hyvää ehdokkaasta. Uhka sortua anteeksipyynnön kohteen syyllistämiseen tai omaan uhriutumiseen on suuri. Retorisesti tällöin voidaan puhua eräänlaisesta epäanteeksipyynnöstä: ”Anteeksi että tunnette noin”, Tilli kommentoi.

Suhteellista totuutta ja vaihtoehtoisia faktoja

Poliittisen retoriikan totuudenmukaisuudesta puhuttaessa oma lukunsa on totuuden suhteellisuus ylipäätään. Politiikassa samoista faktoista voidaan johtaa erilaisia tai jopa täysin vastakkaisia toimenpideohjelmia.

− Esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistuksessa poliittisella kentällä vallitsee yksimielisyys siitä, että väestön ikärakenteen vuoksi sosiaali- ja terveydenhuollon menot tulevat kasvamaan. Tätä ei kukaan varmaan kiistä. Erot tulevat esille siinä, mitä asialle tulisi olemassa olevan tiedon pohjalta tehdä, Tilli sanoo.

Retoriikalla voidaan myös häivyttää totuutta ja huijata kuulijaa. Siitä ollaan oltu huolestuneita tutkijan mukaan antiikin ajoista lähtien.

− Totta puhumisen keskeisenä periaatteena on, että totuuden katsotaan tyypillisesti sitovan puhujaansa. Toisin sanoen totuuden puhuja sitoutuu henkilökohtaisesti sanomaansa, kun taas suostuttelija pyrkii luomaan siteen esittämänsä asian ja yleisön välille. Lisäksi yleisesti ajatellaan, että valehtelusta kiinni jäämiseen liittyy häpeää.

Viime aikojen tunnetuimmat esimerkit häpeilemättömästä poliittisesta retoriikasta löytyvät Donald Trumpin suunnalta. Trumpin neuvonantaja Kellyanne Conway esimerkiksi kiisti tammikuussa 2017, että Valkoisen talon tiedotuspäällikkö Sean Spicer olisi valehdellut presidentin virkaanastujaisten yleisömäärästä. Kyse oli Conwayn mukaan vain Spicerille esitetyistä vaihtoehtoisista faktoista.

− Trumpin ja hänen lähipiirinsä käyttämä retoriikka ja tapa tehdä politiikkaa vaikuttavat siltä, että päällä on jatkuva vaalikamppailu. Kierrokset eivät laannu, kuten tyypillisesti tapahtuu vaalituloksen ratkettua, jolloin siirrytään kamppailuista dialogi- ja neuvotteluvaiheeseen.

Poliitisen retoriikan tutkijasta on mielenkiintoista nähdä, mitä seuraavaksi tapahtuu.

− Palataanko poliittisessa retoriikassa takaisin aiempaan normaaliin vai tuleeko trumpmaisesta tyylistä uusi normaali?