Uusia nimiä vuoden 2015 kalenteriin

21.8.2013
Vuonna 2015 suomalaiseen nimipäiväkalenteriin tulee 39 uutta nimeä ja suomenruotsalaiseen 57. Valttia on nimen yleisyys.

Helsingin yliopisto tarkistaa nimipäivälistat nykyään viiden vuoden välein. Vuoden 2015 uudistuksen ovat laatineet dosentti Minna Saarelma-Paukkala ja professori emerita Marianne Blomqvist.

Suomalaiseen nimipäiväkalenteriin on tässä uudistuksessa otettu nimiä, joita on annettu ensimmäiseksi etunimeksi vähintään 500 lapselle uudistusta edeltäneen 50 vuoden aikana, eli vuoden 1965 jälkeen.

– Nyt tarkasteltu nimistö edustaa alle 50-vuotiaiden suomalaisten nimiä. Vanhempien ikäpolvien nimet on otettu huomioon aiemmissa uudistuksissa, joten nekin ovat edelleen kalenterissa, Minna Saarelma-Paukkala sanoo.

Nimen yleisyys on vain yksi ehto kalenteriin pääsylle.

– Yleisyysrajan ylittäneiden nimien joukosta karsiutuivat ensin yhdysnimet. Myös monet vierasasuiset nimet, kuten Fanny ja Alex, jotka löytyvät suomenruotsalaisesta kalenterista, jätettiin suomalaisen kalenterin ulkopuolelle. Sen sijaan mukaan otettiin nimiä, jotka edustavat suomalaista etunimistöä, Saarelma-Paukkala kertoo.

Suomenruotsalaisessa kalenterissa yleisyysrajana oli 50 nimenkantajaa.

– Samalla tavalla lausuttavista nimistä otettiin tilasyistä mukaan vain yksi nimivariantti. Niinpä esimerkiksi Kristina saa edustaa myös nimeä Christina, Marianne Blomqvist kertoo.

Suomalaisen kulttuurin päivälle Sisu, ruotsalaisuuden päivälle Svea

Suomalaiseen kalenteriin hyväksyttiin 39 nimeä, joista 22 on naisten ja 17 miesten nimiä. Valtaosa niistä ei ole aiemmin ollut kalenterissa. Esimerkiksi Aava tulee Aijan rinnalle 25.3. ja Taika Tarun rinnalle 7.3. Sisu sai taas luontevasti päiväkseen 28.2., joka on Kalevalan päivä, suomalaisen kulttuurin päivä.

Monet uudet nimet ovat vanhojen kalenterinimien suomalaisia mukaelmia – esimerkiksi Annu on mukaelma Anna-nimestä, Juuli Juliasta, Eemi Eemelistä ja Peetu Pietarista.

Kansainvälisiä nimiä taas edustavat Melissa, Nadja ja Vanessa sekä Hugo, Luka ja Robin.

Suomalaiseen kalenteriin palasivat aiemmille päivilleen Hugo, Kasper, Okko, Paulus ja Tiitus. Nimet Isabella, Nanna, Stella ja Vanessa sekä Hugo, Kasper ja Robin sijoitettiin samoille päiville, joilla ne olivat suomenruotsalaisessa almanakassa.

Vuoden 2010 nimipäiväuudistuksessa ruotsalaisuuden päivältä (6.11.) poistettiin nimi Kustaa Aadolf ja suomenruotsalaisesta kalenterista Gustav Adolf. Syynä tähän oli se, että nimillä Kustaa ja Aadolf sekä Gustav ja Adolf oli erikseenkin omat nimipäivät. Näin ruotsalaisuuden päivästä tuli viideksi vuodeksi nimipäivätön päivä. Nyt päivälle otettiin suomenruotsalaiseen kalenteriin Svea ja suomalaiseen kalenteriin uusi kalenterinimi Mimosa.

Suomenruotsalaisen kalenterin uusien nimien joukossa on paljon kansainvälisiä nimiä, kuten naisennimet Amelie, Bianca ja Nicole sekä miehennimet Eddie, Elliot, Marco ja Milton. Skandinaavisia nimiasuja taas ovat Kalle, Lasse, Mette ja Viggo.

Suomenruotsalaisesta kalenterista poistuu yksi nimi, Mili, ja kahdeksan nimeä siirtyy toiselle päivälle.

Uudet nimet vuoden 2015 kalentereihin 

Suomalaiset tyttöjen nimet (22): Aava, Annu, Enna, Iisa, Isabella, Isla, Janni, Juuli, Kiira, Melissa, Mimosa, Mirella, Nanna, Nadja, Nita, Pipsa, Saaga, Sarita, Seela, Stella, Taika, Vanessa

Suomalaiset poikien nimet (17): Eemi, Hugo, Jooa, Joose, Kasper, Kimi, Luka, Milo, Nooa, Noel, Okko, Paulus, Peetu, Robin, Sasu, Sisu, Tiitus

Suomenruotsalaiset tyttöjen nimet (35): Alicia, Amelie, Ann, Belinda, Bianca, Cassandra, Elina, Evelina, Ira, Isabel, Janica, Jasmine, Jenna, Jill, Josefin, Kira, Krista, Lenita, Lilja, Liv, Livia, Melina, Melinda, Melissa, Miranda, Mette, Michelle, Milla, Mira, Molly, Nadja, Nea, Nelly, Nicole, Simone

Suomenruotsalaiset poikien nimet (22): Amos, Eddie, Elliot, Ian, Janne, Jean, Jeremias, Jerry, Jesse, Jimmy, Kalle, Ken, Lasse, Marco, Maximilian, Melvin, Milton, Nico, Noel, Viggo, Ville, Wilmer

Yliopiston nimipäiväalmanakka 2014 on 22.8. lähtien myynnissä Unigrafian verkkokaupassa.

Lue lisää aiheesta: Kieli & kulttuuri