— Vanhin Suomessa muistiin kirjattu painajainen tuntuu aivan tutulta, Pohjoismaiden historian dosentti Marko Lamberg sanoo.
Jokainen tunnistaa ylivoimaisesta työkuormasta nousevat stressiunet ja sen, ettei kiireen tuntu helpota edes yöksi.
Lamberg viittaa 550 vuoden takaiseen pahaan uneen, jonka uneksuja itse, naantalilaismunkki Jöns Budde tallensi kopioimansa pyhimyselämäkerran jälkisanoihin. Budde näki painajaista juuri tuosta meneillään olevasta kirjoitusurakasta. Ahdistavaa tunnelmaa loi pimeys, joka häiritsi kirjoittamista pahasti, kunnes kopioitavan teoksen pyhimyspäähenkilö itse ilmestyi uneen: Mektildis toi valon sekä työhuoneeseen että tekstin hämäriin merkityksiin.
Kun demoni vierailee
Marko Lamberg on mukana syksyllä käynnistyneessä painajaisunien tutkimushankkeessa. Hän keskittyy luostarikirjoituksiin ja noitaoikeudenkäynneissä käsiteltyihin uniin.
On vaikea sanoa, ovatko keskiaikaisten tekstien kuvaamat näyt sellaisia, joita me kutsuisimme uniksi.
— Pyhimyksiin liittyvistä ihmeistä puhuttaessa saatetaan erikseen mainita, onko ne koettu nukkuessa vai valveilla, mutta ei aina.
Tai kuinka pitäisi tulkita luostarikirjallisuudesta löytyvää kuvausta demonin yöllisestä vierailusta? Tarinan kertoja on tuskainen, mutta onko hän nähnyt painajaista vai miettinyt paholaisen herättämiä kysymyksiä lakanoissaan kieriskellen?
Unien lähteillä
Unen ja valveen erottelu ei ole aina tuntunut samalla tapaa selväpiirteiseltä kuin nykyihmiselle. Antiikin Rooman kuulu unienselittäjä, ennustaja Artemidoros Daldislainen kollegoineen piti selvänä, että ennusuni voi rohkaista sielua ja vaikuttaa näin ihmisen käytöksen kautta koko maailmaan.
Kaikissa kulttuureissa unen rajaa ei edelleenkään nähdä ehdottomana. Inuiitit esimerkiksi vaalivat ajatusta, että unessa muille tehdyt vääryydet on syytä hyvittää myöhemmin, valveilla.
Unien alkuperästä on keskusteltu vuosisatoja. Aristoteles nimitti unia aistimusten jälkikuviksi ja vastusti näin aikaisempaa ajatusta, että ne olisivat syntyisin jumalista. Kiistat kuitenkin jatkuivat ja muuntuivat.
— Ihmismielen asiantuntijat väittelivät ainakin keskiajalta 1700-luvulle siitä, onko unien lähde fysiologinen vai yliluonnollinen, painajaistutkimushankkeen johtaja, kulttuurihistorioitsija Anu Korhonen sanoo.
Paholaisen pöydät notkuvat
Suomalaisissa noitaoikeudenkäynneissä painajaisten tapahtumat saatettiin tulkita raskauttaviksi, Lamberg kertoo.
— Jos todistaja kertoi unesta, jossa syytetty oli vienyt hänet paholaisen luo, tällä saattoi olla paljonkin painoa, tuomioistuimesta riippuen. Unien todistusvoima kasvoi, jos moni viittasi samankaltaisisiin näkyihin.
Myös vangitun levottomat yöt painajaisineen saattoivat vahvistaa tuomarin ajatusta syyllisyydestä.
Aina tosin ei ollut selvää, mikä oli kenellekin painajaista.
— Noitaoikeudenkäynneissä lapset saattoivat kertoa vierailuistaan paholaisen luona, että siellä pöydät notkuivat ruokaa. Kuinka pahoja nämä unet olivat, jos oikeassa elämässä kärsittiin nälästä?
Noloa tai yhdentekevää
Mektildis-pyhimysunen kuvaus on säilynyt vuodesta 1469 asti, koska sen sanoma sopi tekstiä kopioineen munkin vakaumukseen: pyhä valo hälventää painajaiset. Noitaoikeudenkäyntien aikaan taas pelko piinasi yhteisöä ja työntyi uniin. Kyöpeli-näkyjen raportointi koettiin yhteiskunnallisten tapausten selvitystyöksi.
Unia jaetaan muiden kanssa myös silloin, kun ne koetaan merkeiksi elämän isoista käänteistä, Anu Korhonen arvioi. Merkki voi tuntua Jumalan antamalta ilmoitukselta, mutta yhtä hyvin se saattaa olla oma havahtuminen, vaikkapa niin, että työuralla on aika tehdä iso siirto.
— Käänneunet liittyvät itseymmärryksen muutoksiin. Klassinen esimerkki on Descartesin uni, jonka nähtyään hän koki tehtäväkseen paneutua totuuden etsintään ja filosofiaan.
Suurin osa painajaisista ei piirry historiaan eikä päädy tutkimusmateriaaliksi. Osa aiheista tuntuu liian henkilökohtaisilta tai arveluttavilta, osa taas arkipäiväisiltä. Iso osa unista unohtuu.
Tragedian varjo
Salaisuutena pidettävien ja tarinoina eteenpäin siirrettävien painajaisten raja kiinnostaa tutkijoita. Jos enne- tai paljastusunen aihe tuntuu kyllin erityislaatuiselta, se saattaa liukua yksityisten kokemusten piiristä julkisuuteen.
Kyllikki Saaresta ja hänen murhastaan kirjaa kirjoittava professori Juho Saari törmäsi satoihin poliisille raportoituihin uniin, kun hän tutustui rikoksen esitutkinta-aineistoon, Lamberg toteaa.
— Ihmiset kertovat saaneensa unessa tietoa tappajasta.
Vastaavalla tapaa Estonian uppoamisen jälkeen moni ilmoitti nähneensä tragediasta enneunen.
Pomo kummittelee
Ikiaikainen, ihmisille raskas painajaislaji ovat sotaunet: tappamaan joutuneiden yhä uudestaan heräävät muistot, sodan keskellä eläneiden kauhut sekä sodalle läheisiään menettäneiden ikävä.
— Hankkeemme avauskonferenssia valmistellessamme hämmästyimme, miten paljon kiinnostavaa unitutkimusta rauhan- ja konfliktintutkimuksen alalla tällä hetkellä tehdään, Korhonen sanoo.
Perinne- ja tekstiarkistoihin on taltioitunut lukemattomia kertomuksia painajaisista, mutta ne ovat hajallaan ja vaikeita löytää.
— Yritämme silti päästä sen jäljille, kuinka erilaiset historian murrokset ovat vaikuttaneet painajaisiin: mitkä teemat korostuvat milloinkin ja millaisia kuvastoja painajaisista löytyy.
Nykyunia ja niiden tulkitsemista Korhonen kollegoineen kartoittaa kirjoituskeruiden ja muistitietokyselyn avulla. Tutkijoita kiinnostavat esimerkiksi eri ihmisiin tai henkilötyyppeihin kytkeytyvät unet. Millaisia ahdistavia asioita liitämme julkisuuden henkilöihin, päättäjiin, pomoon tai perheenjäseniimme?
Seksiä ja salaisuuksia
Vaikka painajaisten näyttämöt ja henkilöt ovat usein arjesta tai traumaattisista tilanteista tuttuja, osa unista tuntuu selittämättömiltä.
Jos uskoo, että unet paljastavat psyyken salaisuuksia, padottua vihaa ja muita patologioita, tällä on vaikutuksensa unen tulkintaan.
— Freudin teoriat eivät ole monillekaan yksityiskohtaisen tuttuja, mutta freudilainen perinne vaikuttaa silti. Moni vähintäänkin pitää unia sisäisenä asiana ja ajattelee niiden kätkevän symboleja sekä viitteitä seksuaalisuuteen, Korhonen sanoo.
— Psykologisoiva, individualistinen kulttuurimme näkyy varmasti sekä unissa että niiden tulkinnoissa.
Kulttuurin peili
Unentulkintaoppaita on laadittu vähintäänkin antiikin ajasta asti ja kauppa käy edelleen. Unisymboleita selittävät sanakirjat käännöksineen ja uusintapainoksineen nojaavat ajatukseen, että unen vertauskuvat ovat ajattomia.
Korhosen tutkimusryhmää sen sijaan kiinnostaa unien tapa peilata kulttuuria.
— Haaveena on, että voisimme verrata painajaisten teemoja ja kuvastoja myös Suomen eri vähemmistöjen välillä: ruotsinkielisiä, saamelaisia ja romaneja, Marko Lamberg kertoo.
Kalevalan ja saagojen hengessä
Pohjolan unikulttuureissa on eroja. Islantilaisten suhde uniin ja kansanperinteesen on erityisen vahva.
— Islannin saagoissa unilla on merkittävä rooli. Niissä unet jaetaan muiden kanssa, ja vain viisaat osaavat selittää niiden merkityksen, kuvailee keskiajantutkija Kirsi Kanerva.
Saagojen unet ovat usein enteellisiä tai niiden kautta välittyy viestejä toisesta todellisuudesta. Yliluonnollinen olento voi myös asettaa rangaistuksen normeja rikkovalle.
— Antropologi Adriënne Heijnenin mukaan unia pidetään nyky-Islannissakin tiedonlähteenä ja keinona kommunikoida edesmenneiden kanssa.
Ruotsalaisiin verrattuna myös suomalaiset suhtautuvat uniin ja unien enteisiin myönteisesti, kertoo folkloristi Kaarina Koski kollegoidensa 1980-luvun lopulla tekemästä vertailusta.
On universaali ajatus, että unet ovat väylä salattuun tietoon.
— Olisiko Suomessa verrattain pitkään säilynyt ei-kristillinen traditio jättänyt perinnöksi myönteisen suhtautumisen unissa tavoitettuihin maailmoihin?
Kalevalamittaisen runouden välittämä mytologia ei kuitenkaan kehystä tuonpuoleiseen suuntautuneita matkoja uniksi, vaan Väinämöinen ja muut sankarit matkustavat sinne ”oikeasti”.
— Tutkijat ovat tulkinneet näitä matkoja šamaanin transsissa tekemiksi matkoiksi. Tietoa välittävät unet voidaan tulkita transsin kevennetyksi versioksi.
Painajan hyökkäys
Suomen painajainen-sana viittaa olomuotoaan yöllä vaihtaneeseen, nukkujan rintaa painaneeseen pahantahtoiseen olentoon. Pohjolan muissa kulttuureissa vastaavia kiusaajia kutsuttiin ainakin jo 1200-luvulla nimellä mara tai mare.
— Se mitä nyt sanotaan unihalvaukseksi, saatettiin kuvata oudon hahmon ottaneeksi naapuriksi, joka istui rinnan päälle ja salpasi hengityksen, professori Anu Korhonen kertoo.
Maran vierailuja tulkittiin varsin eri lailla kuin painajaisia nykyään.
— Olennossa ei yliluonnollisuudestaan huolimatta ollut mitään kätkettyä, luonnehtii aihetta tutkinut professori Catharina Raudvere Kööpenhaminan yliopistosta.
Maran yöllinen hyökkäys pikemminkin nosti esiin ilmiselvän: Olisihan tämä pitänyt tajuta! Uniolento antoi sairaudelle, karjaa kohdanneelle epäonnelle tai jollekin muulle vinksallaan olleelle ymmärrettävän diagnoosin.
— Syy hyökkäykselle löytyi usein sosiaalisista suhteista, tyypillisesti kateudesta.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 10/2019.