Tutkija jäljittää juhtinahkaa ja haaksirikkoja pitkin Pohjois-Eurooppaa

24.10.2018
Juhtinahka oli 1700-luvun venäläinen menestystuote. Merihistorioitsija Mikko Huhtamiehen sukellus- ja arkistotutkimukset paljastavat sen kulkureitit Pietarista Länsi-Eurooppaan ylellisyystuotteiksi.

Kun eteläiseltä Itämereltä löytyi laivanhylky, josta nostettiin nahkakääröjä, sai historian tutkija Mikko Huhtamies yhteydenoton. Nahkakääröt olivat peräisin Venäjältä. Huhtamies tutkii Suomenlahden 1700-luvun haaksirikkoja, pelastustoimintaa ja hylkyjä, joten Suomen Museovirastossa arveltiin, että hän saattaisi tietää jotain myös näistä meren pohjaan päätyneistä nahkakääröistä.

– Tietenkin kiinnostuin, sillä olen törmännyt nahkakääröihin usein myös omissa tutkimuksissani. Nahka tulee eteen usein, kun tutkii 1700-luvun hylkyjä ja luetteloja niiden lasteista, Huhtamies sanoo.

Juhtinahka – 1700-luvun menestystuote

Ulkomaisten meriarkeologien löytämät kääröt ovat venäläistä juhtinahkaa.

– Juhtinahka, ”Russian leather”, oli hyvälaatuista naudan nahkaa, jota valmistettiin Venäjällä salaisella valmistusprosessilla. Se piti vettä ja karkotti hyönteisiä, sillä valmistusprosessissa käytettiin pistävänhajuista koivutervaa, tutkija kertoo.

Nahasta valmistettiin sotilassaappaita, kirjojen kansia, sikarilaatikoita, vöitä, laukkuja ja Italiassa jopa tapetteja. Nahkaa vietiin Pietarista laivoilla Länsi-Eurooppaan.

Edellä mainittu yhteydenotto poiki uuden tutkimushankkeen, jolle Helsingin yliopiston Tulevaisuusrahasto myönsi rahoituksen.  Sen turvin on muun muassa järjestetty sukellus Porkkalan edustalla meren pohjassa makaavaan hylkyyn, jossa nahkakääröjä on noin 50. Kaksi niistä nostettiin.

– Kääröt ovat nyt Museoviraston laboratoriossa. Ne ovat melko hyväkuntoisia, ja niistä löytyi nimikirjaimet H.M, jotka saattavat olla pietarilaisen nahanvälittäjän. Selvitän tätä parhaillani.

Arkistotyötä

Historian tutkijan lähteet sijaitsevat usein arkistoissa. Hylky- ja juhtinahkatutkimukset ovat vieneet Mikko Huhtamiehen arkistojen dokumenttien äärelle eri puolille Itämerta, Helsingin ja Tukholman lisäksi muun muassa Tarttoon ja Lyypekkiin. Seuraavaksi hän on lähdössä Amsterdamiin selvittämään, mitä sen arkistot voivat paljastaa juhtinahan liikkeistä.

– Hollannissa on hyvät arkistot. Nykyään selvitän hakukoneiden avulla etukäteen, mitä dokumenttejä on tarjolla, tilaan ne nähtäväkseni ja otan niistä valokuvat. Varsinainen analyysi tapahtuu työhuoneessa Helsingissä, Huhtamies kertoo tutkimusprosessistaan.

– Ennen kuvasin kaiken mitä ehdin, mutta nyt enemmän teen täsmäiskuja. Jo nyt koneella on tarpeeksi tutkittavaa loppuelämäksi, Huhtamies naurahtaa.

Alasaksaa, hollantia, ruotsia ja vanhoja käsialoja

Vanhat dokumentit on kirjoitettu käsin, vaihtelevin käsialoin, mutta historian tutkijan ammattitaitoon kuuluu vanhojen käsialojen lukeminen ja niiden välillä kimuranttien ajatuskulkujen ymmärtäminen. Sen sijaan kielivaikeuksiin tutkija voi törmätä.

Saksa ja ruotsi ovat Huhtamiehellä hyvin hallussa, mutta joskus hän tarvitsee apua kollegoilta.

– Lyypekin arkistojen dokumentit ovat alasaksaksi. Niiden kanssa minua on auttanut Helsingin yliopiston hollannin lehtori Rogier Nieuweboer, joka on kääntänyt niitä englanniksi. Toisaalta hylkyjä koskevien dokumenttien aihepiiri on usein sama, joten aika nopeasti alan hahmottaa mitä niissä sanotaan, vaikka en kieltä osaisikaan.

Haaksirikkoutuneen laivan köysien hinnalla talo Helsingistä

Pietarista lähteneet juhtinahkaa kuljettaneet laivat päätyivät usein Suomenlahden pohjaan.

– Suomenlahti oli 1700-luvulla vaarallinen: Suomen puolella oli kivikkoinen saaristolabyrintti, Viron puolella taas tasaisesti mataloituvat hiekkarannat mutta vähän suojasatamia. Merenkulku oli paljolti sään ja vuodenaikojen armoilla ja siksi erittäin riskialtista. Esimerkiksi vuonna 1760 Itämerellä oli hirmumyrsky, joka aiheutti valtavasti haaksirikkoja, Huhtamies kertoo.

Itämeren pohjassa makaavat hylyt ovat yleensä säilyneet verrattain hyvin, sillä Itämeressä ei esiinny puuainesta nakertavaa laivamatoa. Usein hylyt ovat kuitenkin rikkinäisiä ja tyhjiä, koska Ruotsissa 1700–luvulla toiminut sukelluskomppania otti niistä lastin talteen. Lastia otettaessa alusta rikottiin, sillä usein pelastusoperaatiossa oli kiire.

Arkistot paljastavat, että rannikoiden asukkaat niin Suomessa kuin Virossakin pyrkivät hyötymään haaksirikkoutuneista laivoista. Sen sijaan tarinat tahallaan sytytetyistä harhatulista laivojen ohjaamiseksi matalikoille eivät juuri saa tukea dokumenteista.

Tarton arkistoista löytyy dokumentteja suurista 1700-luvun oikeudenkäynneistä, joita käytiin kartanonherroja vastaan. Oli tavallista, että kartanonherrojen määräyksestä alustalaiset ryöstivät haaksirikkoutuneita aluksia. 

– Hiidenmaalainen kartanonherra von Ungern-Sternberg joutui Siperiaan ryöstelyn takia. Häntä epäiltiin myös Kõpun majakan tulien manipuloinnista, Huhtamies kertoo.

Toisin kuin Virossa Suomen puolella toimi järjestäytynyt, valtion valvoma sukelluskomppania, Pohjoinen sukellus- ja pelastuskomppania, joka nosti hylyistä myyntikelpoisen tavaran ja huutokauppasi sen. Komppanian toiminta on tutkijan iloksi yksityiskohtaisesti dokumentoitu Helsingin kaupunginarkistossa olevaan Huutokauppakamarin arkistoon ja Tukholmassa säilytettävään sukelluskomppanian sukellusraporttien sarjaan, joka kattaa lähes systemaattisesti 1700–luvun jälkipuoliskon.

– 1700-luvun puolivälin huutokauppojen dokumenteista käy ilmi, että laivoissa arvokkainta lastin ohella olivat köydet. Myös purjeista ja ankkureista maksettiin hyvin, mutta irtaimisto, kuten kompassit ja kattilat, olivat halpoja. Myös laivan runko oli jokseenkin arvoton. Köysistä maksettiin sen sijaan niin hyvin, että kahden laadukkaan ankkuriköyden hinnalla olisi voinut ostaa Helsingin keskustasta tontin ja talon.

Videokuvaa sukellusyritys Subzone Oy:n Yolanda tukialukselta. Taustalla näkyy Juktenskobben, joka on saanut nimensä sen luona haaksirikkoutuneen aluksen juhtinahkalastista. Nimestä päätellen aluksen juhtinahkakääröjä ehdittiin 1700–luvulla ottaa talteen jonkin verran ennenkuin se vajosi tavoittamattomiin. Alus voidaan sen mastonjalasta löytyneen vuoden 1767 venäläisen kolikon perusteella ajoittaa tälle vuodelle tai sitä myöhempään aikaan. Ilman kolikkoa ajoittaminen olisi hakuammuntaa. Luodon aiempi nimi oli Snöbådan. Hylky on poijun kohdalla suoraan alapuolella noin 30 m syvyydessä. Kuplat tulevat kolmesta sukeltajasta. Video: Mikko Huhtamies