FM Tuija Kirkinen käsittelee väitöstutkimuksessaan turkisten käyttöä ja merkitystä Suomessa ja luovutetun Karjalan alueella. Turkiksia on käytetty yleisesti hautauksissa eteläisessä Suomessa 1300- ja 1400-luvuille saakka ja Pohjois-Suomessa vielä 1600-luvulla. Eniten on löytynyt suurten nisäkkäiden taljoja, joihin vainaja on kääritty. Polttohautauksissa on käytetty erityisesti karhun taljoja, ja ruumishautauksissa metsäpeuran ja hirven taljoja.
Turkiksista on myös valmistettu vaatteita ja esineitä: esimerkiksi veitsen tuppi on saatettu päällystää tai vuorata turkiksella.
Suomen vanhin vuohihavainto on kivikautinen
Tuija Kirkisen tutkimusmateriaalina ovat hautauksista löytyneet karvat ja turkisten jäänteet sekä petoeläinten kynnet, jotka ovat aikoinaan olleet kiinni taljoissa.
– Lähtöoletuksista poiketen haudoissa on säilynyt paikoin runsaastikin turkisjäänteitä.
Eläinten karvat on tunnistettu niiden rakenteen perusteella mikroskoopin avulla. Poikkeuksellista on, että mikroskooppisen pieniä karvoja on säilynyt muun esineistön yhteydessä ja jopa kivikautisen (2800–2300 eaa.) haudan maaperässä. Siitä saatiin Suomen vanhin vuohihavainto Kauhavan Perttulanmäestä. Tämän perusteella Kirkisen tutkimus antaa suosituksia arkeologisille kaivaustutkimuksille potentiaalisten kuituaineistojen talteen ottamiseksi.
Suomi on Kirkisen mukaan oletettavasti sijainnut kahden erilaisen turkis- ja karhutradition välimaastossa, läntisen ja itä-pohjoisen. Aineistossa korostuvat lihansa takia pyydetyt hirvieläimet, jossa suhteessa suomalainen aineisto eroaa selkeästi skandinaavisesta löytömateriaalista. Varsinaisista turkislajeista kuten näätäeläimistä valmistettuja tuotteita tavataan vähemmän. Tämän perusteella Kirkinen arvelee, että turkisten statuskäyttö ei ollut kovinkaan yleistä Suomessa ja Karjalassa.
Saaliseläimen kohtelu kertoo kunnioituksesta
Arkeologinen perustutkimus lisää ymmärrystämme menneisyydestä. Tuija Kirkisen tutkimus tarjoaa näkökulmia ihmisen ja eläimen väliseen suhteeseen ja erityisesti eläimiin, joista saatavia tuotteita käytämme.
– Turkiksiin kääriminen on jo pyyntikulttuureiden piirissä syntynyt traditio. Tämän tradition jatkuminen historiallisen ajan alkupuolelle ja Lapissa edelleen 1600-luvulle saakka kertoo pyyntiin liittyneen henkisen kulttuurin säilymisestä.
Vainajan kääriminen taljaan mahdollisti hänen siirtymisensä esi-isien joukkoon, eikä ihmisen ja eläimen välinen raja ollut jyrkkä samalla tavalla kuin se on nykyään. Etnografisissa aineistoissa on myös esimerkkejä tarinoista, joiden mukaan turkiksia oli ommeltaessa käsiteltävä kunnioittavasti, muutoin eläimet eivät enää luovuttaneet niitä.
– Tässä on suuri ero moderniin turkistarhaukseen, Kirkinen huomauttaa.
Turkisten hautatutkimus on osoittanut, että pyyntiin liittyvillä traditioilla oli edelleen keskeinen sijansa muutoin maatalousvaltaisissa yhteisöissä. Se osoittaa metsästyksen yhä jatkuvan merkityksen niin taloudellisesti kuin kulttuurisestikin.
FM Tuija Kirkinen väittelee 5.4.2019 kello 12 Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa aiheesta "Between skins - Animal skins in the Iron Age and historical burials in eastern Fennoscandia". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Päärakennus (vanha puoli), Auditorium XV, Unioninkatu 34. Vastaväittäjänä on prof. emeritus Milton Nuñez, Oulun yliopisto, ja kustoksena on professori Kirsi Saarikangas. Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.
Väittelijän yhteystiedot:
tuija.kirkinen@helsinki.fi