Nimisampo on uusi, kaikille avoin verkkopalvelu suomalaisesta paikannimistöstä kiinnostuneiden tutkijoiden ja suuren yleisön käytettäväksi. Nimistöä voi tarkastella kartoilla, datana ja tilastollisesti. Nykyisten karttapohjien ohella voi käyttää myös historiallisia luovutetun Karjalan karttoja ja 1900-luvun vaihteen venäläisiä
Järjestelmä perustuu
Professori, nimistöntutkija
– Nimistöntutkimuksessa Nimisampo tarjoaa uusia näkymiä esimerkiksi paikannimien variaation tutkimukseen, kun eri aineistolähteiden nimiä voi verrata keskenään ja selvittää vaikkapa sitä, onko samalla paikalla eri aineistoissa eri nimiä, Terhi Ainiala kertoo.
Nimisampo on taottu Helsingin yliopiston digitaalisten ihmistieteiden
– Tässä on hyvä esimerkki humanististen ja teknisten alojen tutkijoiden välisestä yhteistyöstä, jota Heldig-keskus pyrkii edistämään, sanoo hankkeen vetäjä, Heldig-keskuksen johtaja ja Aalto-yliopiston professori Eero Hyvönen.
Nimisammon data on saatavilla avoimesti
Nimisampo julkistetaan avoimessa seminaarissa 1.2.2019, Helsingin yliopiston
Lisätietoa:
Professori Eero Hyvönen, Helsingin yliopisto (Heldig) ja Aalto-yliopisto, p. 050 3841618,
Professori Terhi Ainiala, Helsingin yliopisto, p. 050 3185251,