Neljän pääministerin erityisavustajana työskennellyt Timo Laaninen opiskeli papiksi

Kolmannen polven keskustalainen ja puolueen vahva taustavaikuttaja päätti 60-vuotiaana palata yliopistolle.

Koronavirus on puheenaiheena, mutta ei näy vielä helmikuun lopulla arjessa, kun Timo Laaninen ottaa kahvin ja karjalanpiirakan, tervehtii myyjää ja istuu Cafe Baguetten nurkkapöytään Ala-Malmin ostoskeskuksessa. 65-vuotias Laaninen sopii joukkoon vaivatta.

— Tämä on ollut minun toinen toimistoni. Toinen on sitten tuo Plaza Mocca tuossa Ylä-Malmin torin laidalla.

Näillä kulmilla Laaninen on kulkenut jututtamassa ihmisiä. Kahvin ääressä on käyty läpi päivän uutisia, pakolaistilannetta Kreikan rajalla ja koronaepidemian leviämistä Italiaan.

Pandemian eteneminen pohjoiseen estää nyt nämäkin tapaamiset, Malmin kortteliparlamentit. Ihmiset pitävät etäisyyttä toisiinsa eikä turinarinkien kokoontumisia suositella. Laanisen "toimistotkin" hiljenivät.

Malmin asemalla

Kansalaisten jututtaminen ei suinkaan ole uutta Laaniselle. Kortteliparlamentin sijaan hän on keskustellut vallan kamareissa: Keskustan entinen puoluesihteeri ja pitkän linjan politiikan toimittaja on seissyt vaaliteltoilla viidellä vuosikymmenellä. 

Nyt rooli on kuitenkin toinen ja Laanisen näkökulma arkeen muuttunut. Hän on Malmin seurakunnan projektipappi, joka kuuntelee ja keskustelee Malmin asemanseudun rouheiden ihmisten kanssa, kuten hän itse kuvaa.

— Tämä on kiehtova työ. Oli varsinainen ihme, että sen sain, mutta omalta se on tuntunut heti alusta asti.

Kepulaisuus verenperintönä

Laaninen tunnetaan paremmin muusta kuin papin työstään. Hän on toiminut neljän pääministerin ja kahden muun ministerin erityisavustajana, kolme kautta keskustan puoluesihteerinä ja puoluelehti Suomenmaan päätoimittajana. Helsingin kaupunginvaltuustossakin Laaninen istui yhden kauden.

Keskustalaisuus on verenperintöä: Laaninen on kolmannen polven keskustainen. Hänen isänsä oli Kekkosen valitsijamiehenä vuoden 1956 vaaleissa.

Timo Laaninen haaveili jo nuorena yhteiskunnallisista tehtävistä ja toimi ensin Liperin teinikunnassa, lukion jälkeen Teiniliiton pääsihteerinä.

Kirjoittaminen oli mieleen, mutta ei mikä tahansa aihe. Äidinkielen ainekirjoituksissa hän valitsi aina ne otsikot, joiden kautta pystyi pohtimaan politiikkaa.

Pääministerin puhe

Yhteiskunnasta kiinnostuneen nuoren miehen suunta oli selvä: hän lähti Tampereen yliopistoon lukemaan hallinto- ja yhteiskuntatieteitä. Noihin aikoihin yliopistomaailma politisoitui. Laaninen jaksoi jankuttaa marxilaisesta viitekehyksestä innostuneiden opiskelijatoverien kanssa. Samaa oli vastassa myös Teiniliiton hallinnossa.

Tampereella ei ollut akateemista juhlakulttuuria vaan suosiossa oli pikemminkin villapaitalinja.

— Se on harmittanut jälkikäteen. Yliopistosta jäi kuitenkin hyvät muistot. Vaimokin löytyi yliopistolta.

1970-luvun nuorisopoliitikkona Laaninen kuuluu niin sanottuun keskustan kultaiseen sukupolveen. Vuosina 1991–2020 Suomen pääministeri on useimmilla kerroilla tullut keskustasta.

Vaaleissa kilvoittelun Laaninen jätti muille ja jättäytyi taustavaikuttajaksi. Valtaa käytetään myös kulisseissa. Luultavasti kukaan muu ei ole kirjoittanut viime vuosikymmeninä yhtä paljon pääministerin puheita kuin Timo Laaninen.

Kaksi yllätyspappia?

Moni hieraisi silmiään, kun näki vuonna 2013 Helsingin Sanomien haastattelun kahdesta Helsingin yliopiston uudesta teologian fuksista. Toinen heistä oli muusikko Kari Peitsamo, toinen keskustan puoluesihteeri Laaninen. Kumpikin ilmoitti tähtäävänsä papiksi.

Peitsamon kohdalla tavoite ei ole vielä toteutunut, mutta Laaninen tosiaan vaihtoi ammattia 64 vuoden iässä, kun hänestä tuli pappi vuonna 2018.

— Ajattelin, että oli viimeinen hetki elämässä tehdä jotain ihan muuta. Puoluesihteerin paikka ei ole eläkevirka. Jo vuonna 1995 sanoin pääministeri Esko Aholle, että minähän en mitään palkkiovirkaa tarvitse. En tiedä, kumpi oli tyhmempi, minä kun niin sanoin vai Aho, joka uskoi.

Opiskelijakuppilaan

Laaninen tunsi olonsa tervetulleeksi yliopistolla: teologisessa tiedekunnassa on paljon muitakin alanvaihtajia. Varttuneemmat opiskelijat istuivat takarivissä ja kommentoivat asioita omista vinkkeleistään.

Puoluesihteerin työn ja opintojen yhdistäminen kuulostaa aika kunnianhimoiselta. Laaninen vakuuttaa kuitenkin hoitaneensa molemmat kunnialla.

— Puoluesihteerin roolissa on se hyvä puoli, että voi päättää aikatauluista. Ehdin sekä luennoille että kokouksiin.

Opiskelun ulkopuolisissa tapahtumissa Laaninen kertoo käyneensä vain kerran, lukukauden avajaisjumalanpalveluksessa vuonna 2013. Samaan aikaan opiskelleeseen tyttäreensä Laaninen ei törmännyt kertaakaan.

Opiskelijalounaita Laaninen sentään nautti. Ne olivat ainoa opintososiaalinen etuisuus, johon hän myöntää turvautuneensa.

Kentällä vai luennolla?

Oman puolueen riveissä Laanisen opinnot herättivät jonkin verran keskustelua. Keskustan puoluesihteerin työ on ympärivuorokautista, eräs puolueen vaikuttajista huomauttaa:

— Perinteisesti puoluesihteeri kiertää kenttää aika paljon. Voi miettiä, veivätkö opinnot tältä aikaa, vaikka hallitus olisi tarvinnut kentän tukea.

Laanisen gradua ohjannut professori Jouko Talonen kehuu opiskelijansa työmoraalia.

— Entisenä toimittajana hän kirjoittaa hyvin ja palautti gradunsakin aikataulusta edellä, kirkkohistorioitsija kiittää.

Keskustan puoluesihteeri opiskelijana oli erikoinen tapaus toisestakin näkökulmasta. Laanisen vielä opiskellessa puolue saavutti vaalivoiton ja nousi jälleen kerran pääministeripuolueeksi Juha Sipilän johdolla. Hallitus aloitti valtiontalouden uudistamisen, johon kuuluivat myös yliopistojen toimintamenojen leikkaukset.

Leikkausten keskellä

Helsingin yliopisto joutui hallituksen leikkausten jälkeen vuonna 2016 ensimmäistä kertaa historiansa aikana irtisanomaan satoja työntekijöitä. Tähän ei päädytty edes 1990-luvun syvimmässä lamassa.

Laaninen ei silti kokenut oloaan epämukavaksi yliopistolla.

— Yhden ainoan kerran keskustelu meni luennolla sellaiseksi, että jouduin huomauttamaan, että olen paikalla teologian opiskelijana enkä hallituksen edusmiehenä. Viesti meni perille.

Entä mitä yliopistoleikkauksia hahmotellut Laaninen pohtii mahdollisuudesta suorittaa useampi maksuton tutkinto? Kysymys on hänen mielestään hyvä. Laaninen itse olisi voinut vaikka maksaakin toisesta tutkinnosta.

— Mutta kaikki muut alanvaihtajat eivät ole yhtä hyvässä asemassa. Ajattelen, että suomalaisen yhteiskunnan hienoja puolia on sekin, että mahdollisuus toiseen uraan on vielä tukevasti keski-ikäisilläkin, Laaninen vastaa.

Kreikka kiehtoo

Vuonna 1980 Laaninen koki uskonnollisen herätyksen kristillisellä leirillä Ryttylässä. Kirkon ja kaupungin haastattelussa vuonna 2016 Laaninen kertoi vakuuttuneensa nimenomaan uskontoa puoltavista älyllisistä argumenteista.

Aloittaessaan teologian opinnot Laaninen pääsi aiemman tutkintonsa pohjalta suoraan maisterivaiheen alkuun. Niinpä teologeilta edellytettäviä kuolleita kieliä piti päntätä vain yksi. Laaninen valitsi muinaiskreikan.

Kieliopinnot mainitaan usein teologisen tutkinnon vaikeimmaksi osaksi. Laaninen innostui kreikasta.

— Onhan uskomaton tunne lukea Uutta testamenttia sillä kielellä, jolla se on kirjoitettu. On sääli, ettei ole ollut aikaa pitää taitoa yllä.

Alkio ja kirkko

Keskustan edeltäjän, Maalaisliiton, perustajan ja ideologisen oppi-isän Santeri Alkion täydelliset päiväkirjat vuosilta 1914–1930 löytyivät Alkion pojanpojan antiikkikauppiaalle myymästä matkalaukusta vuonna 2008. Vuonna 2012 ne julkaistiin professori Kari Hokkasen toimittamina. Laaninen itse vaikutti julkaisupäätökseen.

Professori Talosen vinkistä Laaninen alkoi tehdä gradua Alkion uskonnollisesta ajattelusta. Päiväkirjat olivat hyvää tutkimusaineistoa.

— Olemme Timon kanssa pitkäaikaisia tuttuja. Istuimme jo 1980-luvun alussa kolmisin Alpo Rusin kanssa miettimässä alkiolaisuutta ja keskustaideologiaa, Jouko Talonen kertoo.

Santeri Alkion vastustajat moittivat häntä uskonnottomaksi kirkon vastustajaksi. Alkio ei osallistunut keskusteluun julkisesti, mutta purki tuntojaan päiväkirjoihinsa. Merkintöjä kirjoitti uskova mutta kirkkoon pettynyt mies, Laaninen arvioi.

— Alkio rukoili usein, mutta kirkkoon hän suhtautui hyvin kriittisesti, joskus suorastaan vihamielisesti.

Alkio katsoi kirkon liittoutuneen poliittisen oikeiston kanssa. Hän kuitenkin kävi säännöllisesti kotiseurakuntansa Laihian jumalanpalveluksissa.

— Päiväkirjassaan Alkio puuskahti uskovansa, että kirkko tuhoutuu yhdessä kapitalismin kanssa.

Pappi kuuntelee

Alkion ajatukset saattavat saada ymmärrystä nykysuomalaisilta. Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan suomalaisilla on uskonnollisia tuntemuksia, mutta yhä harvempi sitoutuu kirkon opetuksiin.

Selkeimmin maallistuminen näkyy Helsingissä. Vaikka Malmin seurakunta on Suomen suurimpia, vain puolet sen alueella asuvista kuuluu kirkkoon. Harva käy aktiivisesti kirkossa. Siksi seurakunta on perustanut projektipappien virkoja. Heidän tehtävänsä on jalkautua seurakuntakuntalaisten luo kirkon ulkopuolelle.

Laaninen kuvaa työtään kuuntelemiseksi.

— Puhutaan ihmisten arjen asioista, Laaninen sanoo.

Hengellisistä asioista puhutaan vähemmän — ainakin, jos rinki on yhtään isompi. Hengellisyys on usein yksityistä.

— Äijäporukoissa se menee kyllä niin, että jos paikalla on papin lisäksi enemmän kuin yksi ihminen, keskustelu pysyy maallisissa asioissa. Silti pappi otetaan mukaan juttelemaan ja toivotetaan hyvää työviikkoa.

Ei enää politiikkaa

Kirkon asema yhteiskunnallisena toimijana on ollut muutoksen tilassa. Viime vuosina kirkkoa on syytetty punavihreydestä ja esimerkiksi paperittomien suojeleminen on nostattanut närkästyneitäkin tunteita.

Laaninen muistaa hyvin, miten puolueet taistelivat asemista kirkon sisällä 1970-luvulla. Maassa on monenlaisia seurakuntia, hän muistuttaa, eikä punavihreys ole ainakaan koko maan kuva. Helsingissä korostuu liberaalimpi, maaseudulla konservatiivisempi ajattelu.

Mitä mieltä projektipappi on vaikkapa siitä, että kirkko on mukana Pride-kulkueessa?

— Kirkko kuuluu kaikkialle, missä on sorrettuja ihmisiä, Laaninen vastaa.

Kuin poliitikko, voisi sanoa. Poliitikon päivät ovat kuitenkin ohi, Laaninen vakuuttaa. Hän tahtoo keskittyä työhönsä pappina.

Teologian tohtoriksi?

Laaninen sai gradustaan erittäin hyvän arvosanan, eximian, ja kirjoitti sen pohjalta tieteellisen artikkelin Talosen juhlakirjaan. Professori toivoisi Laanisen jatkavan työtä väitöskirjaan asti.

Laaninen ei tyrmää ideaa. Alkion päiväkirjoista olisi luontevaa jatkaa tutkimusta siihen, onko uskonnollinen vakaumus noussut poliittisen kiistan aiheeksi muiden poliitikkojen kohdalla.

— Saa nyt nähdä. Työtä on kuitenkin melkein vuosi jäljellä, Laaninen toppuuttelee.

Millaisia terveisiä projektipappi Malmilta lähettäisi päättäjille?

— Rohkeutta tehdä, mitä oikeaksi kokevat, Laaninen heittää ja hymähtää sitten.

— Tässä on tullut päättäjiä neuvottua niin pitkään ja niin monta kertaa, että taidan jättää sen nyt muille. Minulle riittää se, että rukoilen saarnastuolissa siunausta presidentille ja hallitukselle.

Artikkeli on ilmestynyt Yliopisto-lehdessä Y/04/19.