Mikä yhdistää Mozartia ja Judas Priest -yhtyettä? Suomalainen hevitohtori Esa Lilja tietää

Esa Lilja on filosofian tohtori, musiikkitieteen dosentti ja hevari. Hevitutkimuksen pioneeri on nähnyt, miten vaihtoehtoinen musiikinlaji salonkikelpoistuu.

Esa Liljan jalka vispaa raskaan musiikin tahtiin. Hän istuu hevibändi Tyrantin treenikämpällä ja kuuntelee tarkasti, mitä Nahka-Sami, Henkka ja Paha-Tapio soittavat.

Lilja on perehtynyt raskaaseen musiikkiin jonkin verran perusfania paremmin. Hän on alan tohtori, joka toisaalta on myös palkittu sinfoniaorkesterisävellyksestä.

Musiikkitieteilijänä Liljan tutkimusalaa ovat hevin ja muunkin musiikin soinnut ja melodiat sekä niiden yhdistelytavat eli harmoniat.

– Tärkein löydökseni on, että kitarasärön vuoksi kaikki hevissä käytetyt soinnut sisältävät suuren terssin. Toisin sanoen kaikki soinnut ovat akustisessa mielessä duurisointuja, ja soittaja ei pysty itse vaikuttamaan tähän, Lilja sanoo.

Länsimaisessa musiikissa terssi on tärkeä intervalli, sillä se on pohjana sekä duurin että mollin muodostamiselle.

– Toisin kuin usein sanotaan, duuri ei ole ”iloinen” eikä molli ”surullinen” sointu, Lilja sanoo.

Puhutaan myös duurin ”kirkkaudesta ja mollin ”tummuudesta”, ja nämä äärimmäisen yksinkertaistavat määritelmät ovat pesiytyneet myös monen hevimuusikon ajatusmaailmaan.

– On huvittavaa ajatella, että vaikka ihminen haluaisi tehdä kuinka synkeää metallia tahansa, hän käyttää kuitenkin väistämättä duurisointuja, Lilja täsmentää.

Hevissä mollityyppiset asteikot ovat silti paljon tyypillisempiä kuin duurityyppiset. Koska soinnut kuitenkin ovat lähes aina duureja, seuraukset ovat kiinnostavat: duuri ja molli ovat olemassa sävellyksessä ikään kuin yhtä aikaa.

Tämä ominaisuus yhdistää hevin tyylillisesti renessanssipolyfoniaan. Wieniläisklassinen esimerkki tästä on Mozartin Requiemin Lacrimosa, jonka päätös voisi hyvinkin olla hevibiisissä – ja onkin, esimerkiksi Judas Priestin Sinner-kappaleen lopussa. [Linkin takana löytyy koko Sin after sin –albumi; Sinner on sen ensimmäinen kappale.]

EsaLiljaTyrantti

Musiikkitieteen dosentti Esa Lilja viraili Tyrantin treenikämpillä. Vasemmalta oikealle Lilja, Nahka- Sami (laulu, basso), Henkka (kitara,laulu) ja Paha-Tapio (rummut). Kuva: Karin Hannukainen

Hevitutkimuksen pioneeri

Esa Lilja on suomalaisen akateemisen hevitutkimuksen pioneereja.

– Akateemisen hevitutkimuksen aloitin muistaakseni vuonna 1998. Tuolloin olin lähinnä kiinnostunut kahdesta asiasta: musiikin teoriasta ja hevistä, joten ajattelin yhdistää nuo kaksi seminaarityöhöni. Yllätyksekseni huomasin, että juuri mitään akateemista lähdekirjallisuutta aiheesta ei ollut. Koska asia tuntui aina jäävän kesken, tein samasta aiheesta pro graduni 2002, lisensiaatintyön 2004 ja lopulta väitöskirjan 2009.

Nyt hevin tutkimus on osa valtavirtaa Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Yksi syy siihen on Liljan mielestä yksinkertaisesti se, että toisin kuin monessa muussa maailmankolkassa, hevimusiikki ja -kulttuuri ovat meillä nykyään sosiaalisesti täysin hyväksyttyjä.

Helsingin yliopistossa hevitutkimusta tekee tällä hetkellä myös kaksi uutta väitöskirjantutkijaa. Lilja ohjaa Paolo Ribaldinia, joka tutkii lauluäänen käyttötekniikoita.

– Analyysin lisäksi Ribaldini rakentaa erilaisten äänenkäyttötapojen luokittelusysteemiä, joka perustuu äänentuottoelimistön fyysisiin ominaisuuksiin. Tällaista yhtä kattavaa luokittelua ei ole ainakaan populaarimusiikista aikaisemmin tietääkseni tehty, sanoo Lilja.

 Toinen Liljan ohjattava Kristian Wahlström tutkii hevin pedagogisia ulottuvuuksia, eli sitä, miten heviä voidaan käyttää musiikinopetuksessa.

– Jos opiskelija on kiinnostunut hevistä ja hänellä on siihen emotionaalinen suhde, uusi opittava materiaali voidaan rakentaa opiskelijalle jo tuttujen heviesimerkkien varaan. Niin voidaan esimerkiksi osoittaa yhtäläisyyksiä ja samankaltaisuuksia eri musiikkityyleissä, Lilja avaa.

Kansainväliset suomalaiset

Monilla suomalaisilla hevibändeillä on vankka, vuosia ja jopa vuosikymmeniä kantanut kansainvälinen suosio – asia, joka ei ole suomalaisessa populaarimusiikissa itsestäänselvyys. Lordi ja Apocalyptica ja monet muut ovat toimineet Suomen kulttuurilähettiläinä maailmalla. Niiden on jopa nähty heijastavan suomalaista kulttuuri-identiteettiä.

Liljan mielestä suomalainen hevi on tästä huolimatta ollut aina osa kansainvälistä skeneä.

– Kansalliset piirteet liittynevät ennemminkin ulko- tai paremmin ilmaistuna paramusiikillisiin piirteisiin kuten lyriikoiden mytologiaviittauksiin ja yleiseen imagoon. Tunnettu esimerkki on myös Amorphis, jonka lyriikat vilisevät viitteitä kansalliseepos Kalevalaan.

Tohtorin mukaan myös innovatiivinen kyky yhdistellä eri vaikutteita ja tyylilajeja tekevät suomalaisesta metallisoundista omaperäistä. Suomalaiset synkät tarinat ja melankolia iskevät yleisöön, ja samoja stereotypioita toistetaan usein. Esimerkiksi akatemiatutkija Toni-Matti Karjalainen on tutkinut suomalaiseen heviin liittyviä mielikuvia tarkemmin.

Vaikka hevi ja sen yleisö on kansainvälistä, Liljan mielestä mitään yhtenäistä heviarvomaailmaa ei ole.

– Varsinkin me keski-ikäiset hevistit olemme yhtä eklektinen joukko kuin keski-ikäiset yleensä 45-vuotias Lilja sanoo.

Tutkija miettii hetken ja keksii kuitenkin yhden yhdistävän tekijän.

– Ehkä se on mieltymys säröisiin kitarasaundeihin ja tietynlaiseen paatoksellisuuteen. Joku tosin saattaa olla tästäkin eri mieltä.

Mikä on parasta bändisoitossa - Esa Lilja ja Tyrantti vastaavat

Lue lisää aiheesta: Kieli & kulttuuri