Kohti avointa tiedekirjallisuutta

Helsingin yliopiston kirjaston ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran välille uraauurtava yhteistyösopimus

Helsingin yliopiston kirjasto (HULib) ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS) ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka avulla suomalaisia tieteellisiä monografioita voidaan avata verkkoon kaikkien saataville.

Sopimus on jatkoa SKS:n aloittamalle Avoimen tieteen ja kulttuuriperinnön hankkeelle, jonka tarkoituksena on vahvistaa avointa tiedejulkaisemista ja saattaa digitaalisesti ulottuville kulttuuriperintöämme. Hankkeen yhtenä tavoitteena on myös kehittää kestäviä, suomalaiseen tiedemaailmaan soveltuvia taloudellisia malleja. Osana hanketta SKS julkaisi marraskuussa 2015 selvityksen Open Access -julkaisemisesta maailmalla ja Suomessa.

Helsingin yliopistossa tulevan strategiakauden 2017–2020 kehittämiskohteita ovat muun muassa avoin tiede sekä avoin ja kokeileva toimintakulttuuri. Helsingin yliopiston kirjasto haluaa aktiivisesti vaikuttaa kotimaisen tiedekustantamisen kehittämiseen avoimen tieteen suuntaan testaamalla ja kehittämällä uusia toimintamalleja.

– Yhteistyö SKS:n kanssa mahdollistaa kokeilun ja kehittämisen kirjaston näkökulmasta keskeisillä humanistisilla aloilla, joilla monografia on edelleen tärkeä julkaisumuoto, kertoo ylikirjastonhoitaja Kimmo Tuominen Helsingin yliopiston kirjastosta.

Sopimuksen osapuolet tulevat yhteistyössä selvittämään myös tieteellisen avoimen julkaisemisen rahoitusmallien soveltuvuutta kotimaiseen tutkimuskirjallisuuteen. Tavoitteena on, että tämän pilotin tuloksia voitaisiin käyttää hyväksi kansallisesti, laajemmissa konsortioissa.

Lisätietoja:

HULib, ylikirjastonhoitaja Kimmo Tuominen, p. 050 416 0364
www.helsinki.fi/kirjasto

SKS, pääsihteeri Tuomas M. S. Lehtonen, p. 040 560 9879
www.finlit.fi