Kirjat 4/18: Sivistyksen vastaisku, Linkola ja Suomen ensimmäinen naisdosentti

Yliopisto-lehden kirja-arvioissa tarkastellaan sivistyksen ja oppimisen tulevaisuutta, pohditaan tekoälyä ja oppineiden salonkeja sekä tarkastellaan Pentti Linkolan ja Ailu Valkeapään perintöjä. Kirjaesseessä Merete Mazzarellan Alma. Edelläkävijän tarina.

Säkenöivä ulkopuolinen

Merete Mazzarella: Alma. kirjan kansi

Merete Mazzarella
Alma — edelläkävijän tarina
Tammi, 2018
270 s.

”Olen aina ollut sitä mieltä, että oppineista naisihmisistä pitäisi määrätä tapporaha. Ja kaksikertainen tapporaha niistä jotka kirjoittavat kirjoja.”

Näin teilasi kirjallisuuskriitikko Suomen ensimmäisen naispuolisen dosentin ja professorin Alma Söderhjelmin (1870–1949) Kärlekens väninna -kirjan. Vähättelyä ja muita kompastuksia Söderhjelmin elämässä riitti.

Merete Mazzarella piirtää teoksessaan Alma — edelläkävijän tarina Söderhjelmistä aidontuntuisen muotokuvan, jossa ansioitunut historioitsija, professori, kirjailija, seurapiiritapaus ja poikkeusyksilö esitetään särmineen ja kulmineen. 
Minämuotoinen tarina alkaa tukholmalaisesta hoitokodista, jossa Söderhjelm viimeisiä elinvuosiaan viettää. Intohimoisen ja työteliään elämän elänyt Alma ei nauti vanhuudesta muista riippuvaisena.

Mazzarellan kirja keskittyy Alman sisäiseen maailmaan ja naiseuteen. Lukija joutuukin hetkittäin ristiriidan valtaan: naiskirja naisprofessorista. Surua rakkaudettomuudesta, yksinäisyyttä. Langetaanko tässä naisen kuvaamisen perinteiseen ansaan? Toisaalta Mazzarellan Alma on vahva, pisteliäs, jopa armoton itselleen. Kuoleman edessä Alma myöntää eläneensä suosiosta, salamavaloista, huomiosta. Totta lopulta oli hänen osakseen tullut tunnustus. 

Söderhjelmien viipurilaisessa ruotsinkielisessä porvarisperheessä oli kahdeksan tyttöä ja kolme poikaa. Tytöt jaettiin armotta kauniisiin mutta tyhmiin ja rumiin mutta älykkäisiin. Alma päätyi rakentamaan käsitetystä rumuudestaan ja erikoisuudestaan tavaramerkkiään — ja kätkemään kipunsa ja yksinäisyytensä huumoriin.

Kirjan kantava teema on Söderhjelmin ulkopuolisuus. Alma ei koskaan perustanut perhettä. Prinssejä ja seurapiirihurmureita, vapaata seksiä ja rakkautta Almalla toki riitti. Kuitenkaan esimerkiksi isoveljen, suurlähettiläs Werner Söderhjelmin, hyväksyntää Alma ei koskaan saa, onhan hän vain nainen. Viipurin ensimmäinen naisylioppilas joutui hakemaan kirjoituksia varten vapautusta omasta sukupuolestaan. 

Oppineen naisen elämä on rikasta. Alma Söderhjelm ansaitsee nykynaisten kiitoksen.

Sovinnaisuussääntöjen uhmaaminen ei poistanut yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta, johon normeista poikkeaja joutuu. Kuolemansairaana Alma näkee, miten hän ei enää, hauraana ja varjona entisestään, kiinnosta ihmisiä. Alma toteaa katuvansa ”ahdistusta, itsekeskeisyyttä, kyyneleitä… sitä että vielä viisissä- ja kuusissakymmenissä alennuin naiseksi, joka itki onnettoman rakkauden tähden”.

Alma oli myös provokaattori, joka otti kaiken irti skandaaleistaan. Kärlekens väninna ilmestyi Alman muutettua yli 50-vuotiaana ja rahattomana Tukholmaan. Kirja myi ja sai kriitikoilta massiiviset haukut. Tapporahan lisäksi kirjoitettiin ”naisen vaihdevuotisesta hysteriasta”. Kirja teki Söderhjelmistä Ruotsin lehdistön rakastaman asiantuntijan naisia ja miehiä koskevissa kysymyksissä. Henkilöbrändäystä parhaimmillaan. 

Söderhjelm eli läpi Bobrikovin murhan, itsenäistymisen, kansalaissodan ja maailmansodat. Kirjassa käsitellään toki niitäkin, mutta ennen muuta Alma on tarina kirjoittavan, oppineen naisen elämän raskaudesta ja rikkaudesta.
Jos Alma Söderhjelm joutuikin hetkittäin epätoivon valtaan, on meillä muilla paljosta kiittäminen häntä ja muita vaikuttajanaisia.
SALLA NAZARENKO

Kirjaesseen kirjoittaja on YTM, tietokirjailija ja järjestöjohtaja.

Empyreumin vastaisku

Sivistyksen puolustus: kirjan kansi

Sari Kivistö Sami Pihlström
Sivistyksen puolustus. Miksi akateemista elämää tarvitaan?
Gaudeamus, 2018
248 s.

Tätä kirjaa lukiessa tulee mieleen Eino Leinon runo maasta, jossa ”kaikki toimet nurin käy, kun ajan johtajaa ei näy”. Kirjallisuustieteilijä Sari Kivistö ja filosofi Sami Pihlström, kaksi professoria, perustelevat monisanaisesti, miksi humanistien pitäisi osata kieliä, lukea kirjoja ja julkaista monografioita. Tekijät toki ovat oikealla asialla, mutta aikamme absurdiutta kuvaa se, että itsestäänselvyyksien puolesta pitää taistella. Teoksen kannessa on jonkinlainen nyrkki pystyssä.

Elämme nurinkäännetyssä maailmassa. Yliopiston tehtäväksi tyrkytetään brändäämistä, disruptiota ja tekopirteää pöhinää somessa. Huippuyksiköistä vaahdotaan niin paljon, että ne taitavat jo olla suomalaisen tieteen uusi perustaso, kirjoittajat toteavat ironisesti. Sivistysyliopistoa voisi vaatimattomuuskin kaunistaa.

Kuvana sivistyksestä tekijät siteeraavat Jesajan kirjan ”hiljaa virtaavia Siloan vesiä”, jotka narsistisen hulluuden keskellä eivät sentään kokonaan ole tyrehtyneet. Akateemisen vapauden ethos ei ole sitä, että professori touhuaa mitä haluaa, vaan hänen tehtävänsä on avata vapauden väyliä ”nuorisolle nousevalle”. Esikuvan merkitys on suuri. Aikana, jolloin monografioista ei jaeta Jufo-pisteitä, niitä pitää kirjoittaa sitä suuremmalla syyllä.

Sivistysyliopistoa voisi vaatimattomuuskin kaunistaa.

Teoksesta löytyy satiirin aineksia. Toisaalta löytyy niin yleviä lauseita tieteen vapauden puolesta, että teos paikoin muistuttaa hartauskirjaa. Oppineiden taivaassa eli Empyreumissa tekijät ovat Kansalliskirjastossa, jossa uinuvan tiedon valtava määrä muistuttaa myös akateemisen elämän rajallisuudesta. Nos habebit humus.
OSMO PEKONEN

Miten huomenna opitaan?

Oppimisen tulevaisuus

Oppimisen tulevaisuus
Toimittaneet Hannu Savolainen & Risto Vilkko & Leena Vähäkylä 
Gaudeamus, 2017
148 s.

Kymmenen artikkelin kokoelma Oppimisen tulevaisuus käsittelee koulun ja oppimisen haasteita kolmesta eri suunnasta. Opetus- ja kasvatusalan asiantuntijoiden tekstit keskittyvät digitalisaatioon, oppimisvaikeuksiin ja yhteiskunnallisiin haasteisiin.

Kirjaa jaksottavat näkökulmat eivät kuitenkaan ole toisistaan irrallaan. Esimerkiksi internet ja sen käyttö opiskelussa haastaa uudella tavalla etenkin oppimisvaikeuksista kärsiviä oppilaita.

Kirja tarjoaa tietoa ja ravistelevia näkökulmia.

Useammassa artikkelissa käsitellään oppimisen ja oppimateriaalien pelillistymistä, sen hyötyjä ja haasteita. Kirjoittajat pohtivat muun muassa puheteknologian mahdollisuuksia kielenoppimisessa sekä esittelevät lukutaidon ensiaskelten tukemiseen ja arviointiin soveltuvan ReadAll-pelin.

Käsittelytavaltaan mieleenpainuva, mutta myös informatiivinen on Kristian Kiilin artikkeli ”Oppimispelihahmon elämää arviointimaailmassa”, jonka puhujana esiintyy Semideus-matematiikkapelin samanniminen päähenkilö. Semideuksen havainnot osoittavat esimerkiksi sen, että pelejä on mahdollista hyödyntää ohjaavassa arvioinnissa, mutta tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa kehitystyötä tarvitaan vielä runsaasti.

Oppimista ei kirjassa rajata pelkästään koulujärjestelmään, eikä oppivelvollisuusikäisiin lapsiin ja nuoriin. Ihmisten toimijuuden kannalta rohkaisevia ajatuksia herättää erityisesti artikkeli, jossa kuvataan uusien ratkaisujen ja toimintatapojen rakentamista ja omaksumista kolmessa erilaisessa yhteiskunnallisessa liikkeessä.

Yksittäiset artikkelit tarjoavat kukin kiinnostavaa tietoa ja ravistelevia näkökulmia. Vähintään yhtä tärkeää on kuitenkin useita kertoja esiin nouseva viesti siitä, että uudistuksiin ei pitäisi rynnätä ilman vankkaa tutkimusperäistä tietoa.
MARJO JÄÄSKÄ

Herttuattaret hengen ohjaksissa

Salonkien aika

Roger Picard
Salonkien aika 
Alkuteos Les Salons littéraires et la société française 1610 – 1789 (1943) 

Suomentaneet Osmo Pekonen ja Juhani Sarkava
Art House, 2018
424 s.

Kirjalliset salongit olivat Ranskan klassisen ajan, l´ancien régimen, keskeinen älyllinen instituutio. Niiden saavutukset tuntuvat edelleen paitsi Ranskan kielessä ja kulttuurissa myös koko läntisessä sivistyshistoriassa. Miesten ja naisten seurustelun mahdollistavat salongit ovat osa tasa-arvon historiaa — niitä johtivat ylimystöön kuuluvat naiset. Salongeissa kehiteltiin 1600-luvulla rationalismin ja 1700-luvulla valistuksen keskeiset periaatteet.

Oikeus- ja taloustieteilijä Picard julkaisi tutkimuksensa 1943 ollessaan New Yorkissa maanpaossa. Edesmenneen frankofiilin Juhani Sarkavan käännöstyö jäi hieman kesken. Nyt Osmo Pekonen on saattanut suomennoksen loppuun ja varustanut kirjan kuvilla ja esipuheella. Vanhahtava kieli tuntuu aluksi oudolta, mutta perii voiton. Kohta lukija ei voi enää kuvitella salonkien galantista maailmasta kerrottavankaan muuten kuin Sarkavan-Pekosen hienostuneilla sanankäänteillä.

Salongit olivat paitsi sukupuolten myös eri sosiaaliluokkien kohtaamisareena. Aristokraattien ja kirjailijoiden välisessä keskustelussa edelliset hioivat älyään ja jälkimmäiset seurustelutaitojaan; syntyi se ”kirjallinen maailma” tai ”oppineiden tasavalta”, josta ranskalainen kulttuuri tuli tunnetuksi. Salonginpitäjärouvien vaikutusvalta oli kiistaton: Brancasin herttuatar hankki Duclos'lle akateemikon arvon, vaikka tämä ei vielä ollut kirjoittanut mitään…

Salongeissa eli "oppineiden maailma".

Salonkien aika loppuu kuvaukseen Suzanne Neckerin salongista. Neckereiden tyttären Madame de Staëlin kautta salonkien maailma jatkoi vaikutustaan romantiikan aikakauteen. Kulttuurihistoriallisesti antoisa kuvaus muistuttaa perinnön ja perinteiden tärkeydestä. Vahinko, että kirjan huomiota kalasteleva kansiväri tekee hienostuneelle kuvaukselle karhunpalveluksen.
VELI-MATTI HUHTA

Raataja surunalainen

Pentti Linkola

Riitta Kylänpää
Pentti Linkola. Ihminen ja legenda 
Siltala, 2017
455 s.

Vuoden 2017 Tieto-Finlandia meni juuri sinne minne pitikin. Riitta Kylänpään analyysi Pentti Linkolasta kuuluu niihin tietokirjoihin, jotka mieluusti lukee moneen kertaan.

Useimmilla suomalaisilla lienee jokin ennakkokäsitys kalastaja, filosofi ja kirjailija Linkolasta, jota myös fasistiksi ja natsiksi on nimitelty. Äärimmäisessä askeesissa koko ikänsä viettänyt mies on sekä rakentanut että hajottanut ympäristöliikettä ja samalla tölvinyt sananvapauden rajoja. Onneksi kaikkia toisinajattelijoita ei ole vaiennettu — vielä.

Kylänpää lähtee liikkeelle Linkolan lapsuudesta ja nuoruudesta, mutta kuvaa samalla kiehtovasti ja tarkasti 1930-luvun Suomea, akateemista ja osin yläluokkaista elämäntapaa, yhteiskunnallisesti aktiivista ja sivistynyttä sukua. Läpi koko kirjan Kylänpää kertoo sekä Linkolasta että Suomesta, joka sotii, rakentaa ja teollistuu, radikalisoituu ja kansainvälistyy.

Kylänpään teksti on rehevää ja konkreettista kuten Linkolankin esseet. Kirjan sivuilla kalastetaan, lapioidaan, paikataan verkkoja, valjastetaan hevosta, keitetään saunapadassa hernerokkaa, ryskätään fyysisissä töissä niin että lukijankin lihaksia alkaa kolottaa.

Poliittiset johtopäätökset Kylänpää jättää lukijalle.

Linkola on elänyt metsässä, mutta merkittävä osa Suomen akateemista ja kulttuurista kermaa on silti aina hakeutunut hänen seuraansa — jos ei muuten, niin heinätöihin Linkolan pelloille. Tunnettuja professoreita ja kirjailijoita Kylänpään teoksessa piisaa Alapurosta Saarikoskeen, Tarkasta von Wrightiin.

Erityisen vaikuttavasti, joskin hienotunteisesti, Kylänpää kuvaa Linkolan syvenevää masennusta ja surumielisyyttä. Depressio on vaivannut Linkolaa ilmeisesti lapsuudesta asti, mikä muodostaa näennäisen ristiriidan hänen ruhjovan työtahtinsa kanssa. Ehkä yllättävästi, mutta hyvin selkeästi nousee esiin myös Linkolan lämmin persoona. Hän suhtautuu kanssaihmisiin myönteisesti, vaikka ihmiskunta kokonaisuudessaan ei kuulukaan hänen suojelukohteisiinsa.
Poliittisten johtopäätösten teon Kylänpää jättää lukijalle. Hienoa sekin.
MAI ALLO

Älyä ei voi ohjelmoida

Tietoisuus, tekoäly ja robotit

Pentti O. A. Haikonen 
Tietoisuus, tekoäly ja robotit
Art House, 2017
295 s.

Tietoisuutta tutkitaan nykyisin paljon eri tieteenaloilla. Miten aivojen tai koneiden kaltaiset aineelliset kokonaisuudet voivat tai voisivat tuottaa tietoisia kokemuksia?

Tietoisuus edellyttää havaitsemista merkitysten kanssa, vastaa Pentti O. A. Haikonen. Algoritmeihin perustuva tekoäly voi olla vaarallinen, koska pelkkään ohjelmointiin perustuvia sovelluksia voidaan käyttää myös pahantahtoisiin tarkoituksiin.

Aivojen neuroverkosto voisi toimia tekoälyn mallina.

Haikonen käsittelee laaja-alaisesti kognition koko kirjon havaitsemisesta mielikuvituksen, muistin ja tunteiden kautta oppimiseen, älylliseen ajatteluun ja loogiseen päättelykykyyn. Se alustaa yleisempää tietoisuuden ongelmakenttää. Yhteistä ymmärrystä tietoisuudesta saadaan vielä odottaa, kun erilaisia teorioita tietoisuuden mysteeristä riittää. 

Haikonen tarjoaa omansa todistaakseen, että nykyinen ohjelmointiin perustuva tekoälyn kehitystyö ei tuota toivottuja tuloksia. Tekniikan tohtori Haikosta on kutsuttu alan pioneeriksi. Hänen mukaansa ohjelmoinnin sijasta tekoälyä tulisi tutkia ja kehittää aivojen neuroverkostoa jäljittelemällä, jotta nykyisten matemaattis-teknologisten sovellusten tilalle saataisiin tietoisia koneita.

Kiinnostavinta kirjassa on tekoälyn ja robotiikan nykytutkimuksen kritiikki sekä kauhuskenaario internetin mahdollistamasta valvontayhteiskunnasta. Haikosen empiristinen lähtökohta tekoälyn ja robotiikan kehittämiseen antaa lukijalle paljon valaisevia esimerkkejä. 
AKI PETTERI LEHTINEN

Alkuperäiskansaliikkeen ääni soi

Minä soin

Minä soin — Mun čuojan. Kirjoituksia Nils-Aslak Valkeapään elämäntyöstä 
Toimittaneet Taarna Valtonen ja Leena Valkeapää 
Lapland University Press, 2017
412 s.

Minä soin — Mun čuojan -lukukokemus tekee sekä iloiseksi että surulliseksi. Iloiseksi, koska Nils "Ailu" Valkeapään (1941–2001) pioneerityö kansainvälisessä alkuperäiskansaliikkeessä on kantanut hedelmää. Saamelaisten oikeudet otetaan vakavasti nimenomaan siksi, että heidät tässä ja nyt mielletään osaksi globaalia järjestäytynyttä liikettä, ei enää kourallisena provinssiväkeä. Suomen hallitus päätti vuonna 2017 käynnistää saamelaisasioita koskevan sovintoprosessin. 

Humanistin äänen pitäisi kuulu laajalle.

Kirjoittajat esittelevät Valkeapään taiteilijana tuoreesti. Kaiken, minkä teen, teen Saamenmaan puolesta, oli monialaisen taiteilijan credo. Hän oli kulttuurivaikuttaja, Saameradion toimittaja, joiun uudistaja, esiintyjä, esikuva ja yhteistyökumppani. Kokoomateos sisältää osat aktivismista, taiteesta ja teksteistä, muisteloita. Kääntäjä Jun´ichiro Okura vertaa Valkeapäätä zenbuddhalaiseen munkkiin. ”Älä katso bambua, vaan tule bambuksi.”

Surulliseksi tulee siitä, että Ailun universaaliin veljeyteen ja kohtaamiseen kutsuva humanistin ääni ei ole kaikunut laajalle. ”Digi” on muka tasa-arvoistanut kivikylän ja kahden savun kylän asukkaat, mutta varjopuolena on someraivo, mielipiteiden mustavalkoistuminen. Ailu tietenkin surisi ilmastonmuutoksen seurauksia, porosaamelaisuuden vääjäämättömän lopulliselta tuntuvaa tuhoa.

Intressiristiriita jyrkentyy juuri Valkeapään alkujuurten, Käsivarren alkuperäiskansaelämänmuodon eli porosaamelaisuuden, ja biodiversiteetin puolestapuhujien välille. Helsingin yliopiston auktoriteeteilla on tässä kiistassa suuri vaikutusvalta niin ikään opiskelijoiden asenteiden muokkaamisessa. Olisi kunniaksi, mikäli monitieteisyys toteutuisi, mikäli humanistit ja luonnontieteilijät oivaltaisivat Ailun runollisen vetoomuksen merkityksen kokonaisuudessaan: 

ELÄMÄN 
ainoa tarkoitus 
säilyttää ELÄMÄ ELÄVÄNÄ. 

Taarna Valtosen ja Leena Valkeapään huolella toimittamaa tietopakettia voi suositella kaikille. Ailun maailmankuva on syklinen, avara ja arktinen, siinä ihminen jutaa eli on luotu liikkumaan. 
ELINA KAHLA

Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.

Lue lisää aiheesta: Kieli & kulttuuri