Katolisen kirkon kahden vuoden murros

Paavi Franciscuksen tehtäväänsä nimittämisestä tulee perjantaina 13.3. kuluneeksi kaksi vuotta. Katolilaiset kokevat kirkkonsa julkisuuskuvan muuttuneen myönteisemmäksi.

Katolisen kirkon kulttuurin on paavi Franciscuksen kaudella arveltu kehittyneen avoimempaan ja keskustelevampaan suuntaan. Argentiinalaisen paavin eri puolilla maailmaa herättämät toiveet ovat yksi aihe suomalaista yliopistoteologiaa esittelevän Teologia.fi:n vasta julkaisemassa teemanumerossa Katolinen kirkko tänään.

Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan akatemiaprofessori Elina Vuola erittelee artikkelissaan kirkon johdon suhtautumista latinalaisamerikkalaiseen vapautuksen teologiaan, seksuaalietiikkaan ja naisten asemaan kirkossa.

Viimeiset ensin

Latinalaisamerikkalaisen vapautuksen teologian keskeinen lähtökohta on köyhien asettaminen etusijalle kaikessa kirkon elämässä.

− Näyttää siltä, että vapautuksen teologiaan suhtaudutaan nyt Vatikaanissa uudella tavalla. Jos ei muuta, niin ainakin pragmaattisemmin, Vuola arvioi.

Paljon ongelmallisempia ovat kysymykset seksuaalietiikasta ja naisten asemasta kirkossa.

Vuolan mukaan Franciscus ei asennoidu vapautuksen teologiaan niinkään opillisena kysymyksenä vaan myönteisen käytännönläheisesti – mitä Latinalaisesta Amerikasta kotoisin olevalta jesuiitalta on luontevaa odottaakin.

− Jesuiitoille on leimallista hengellisyyden yhdistäminen yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edistämiseen, ja se näkyy myös Franciscuksessa. Kriittinen arviointi ja keskustelevuus ovat niin ikään jesuiittojen keskeisiä toimintatapoja.

Nämä piirteet vielä korostuvat, kun edelliset paavit ovat olleet hyvin toisenlaisia, Vuola vertaa.

Kirkon auktoriteetti kriisissä

Aiemmin Vatikaani tulkitsi vapautuksen teologiaa kommunismin ja kapitalismin vastakkainasettelun läpi, sanoo Vuolan haastattelema Chicagon Loyola-yliopiston presidentti, jesuiitta Michael J. Garanzini. Franciscus sen sijaan tulkitsee vapautuksen teologiaa vallan ja vallanpuutteen, rikkauden ja köyhyyden linssin läpi.

Garanzini muistuttaa, ettei paavi Franciscus itse silti ole mikään vapautuksen teologi.

Garanzinin mukaan katolisessa kirkossa on palattu vuosina 1962–1965 pidetyn Vatikaanin II kirkolliskokouksen kaltaiseen avoimuuden aikaan, jossa pyritään arvioimaan kirkon roolia yhteiskunnassa ja maailmassa.

Tilanne ja haasteet ovat nyt toisenlaiset, mutta, kuten Garanzini sanoo, ”omahyväinen hierarkkisuus ei ole voittanut katolilaisten sydämiä puolelleen. Tästä kertoo myös suhtautuminen seksuaalisen hyväksikäytön skandaaliin. Kirkko on menettänyt valtavasti moraalista auktoriteettiaan”.

Ainakaan paavi ei halua jatkaa konfliktia hierarkian ylätason ja ruohonjuuritason, Euroopan ja globaalin etelän välillä, Garanzini arvioi.

Köyhä nainen ei kuulu

− Mikäli vapautuksen teologia ymmärretään laajasti, siihen kuuluvat myös esimerkiksi globaali feministiteologia ja musta teologia, Vuola määrittelee.

− Näissäkin kysymyksissä paavi näyttäytyy keskustelevana ja ihmisten erilaisuutta kunnioittavana. Jälleen tosin vertailukohta edeltäjiin saattaa antaa kohtuuttoman merkityksen Franciscuksen lausunnoille ja eleille.

− Lisäksi hän on hyvin edeltäjiensä näköinen kyvyttömyydessä ymmärtää köyhyyden ja sukupuolen tappavaa yhdistelmää – ja sitä kuinka se liittyy katoliseen seksuaalietiikkaan, Vuola kritisoi.

Katolinen kirkko tänään -teemanumero Teologia.fi:ssä

Lue lisää aiheesta: Kieli & kulttuuri