Arkeologit löysivät merkkejä vedenpinnan alle jääneestä kivikautisesta asutuksesta Kaakkois-Suomessa

Kuolimojärven vedenpinnan alle jäänyt varhainen asuinpaikka kirkastaa kuvaa mesoliittisen ja varhaisneoliittisen kivikauden (noin 10 000 – 6 000 vuotta sitten) asutuksesta Etelä-Karjalassa ja avaa uuden tutkimussuuntauksen Suomen arkeologiassa.

Eteläisellä Kuolimolla ja Saimaalla sijainneiden pikkujärvien vedenpinta oli kivikauden alussa useita metrejä nykyistä alempana. Matalan vesistövaiheen jälkeen pinta alkoi kohota epätasaisen maankohoamisen ja vesistöjen kallistumisen myötä. Vedenpinnan nousu päättyi Vuoksen puhkeamiseen noin 6000 vuotta sitten, kun vesimassat kuluttivat uuden lasku-uoman kaakkoon kohti Laatokkaa.

Vedennousun myötä varhaisen kivikauden maa-alueita on jäänyt järvenpohjaan ja niitä on hautautunut rantakerrostumiin.

Helsingin yliopiston kolmivuotisessa tutkimuksessa on pyritty löytämään varhaisen kivikauden kohteita rantasoista ja veden alta.

– Alueen arkeologisessa tiedossa on siten valtaisa aukko, koska varhaisimman kivikauden kohteet ovat edelleen löytämättä, sanoo hankkeen johtaja, FT Satu Koivisto.

Vanhimmat merkit ihmistoiminnasta ovat vasta Vuoksen puhkeamisen jälkeiseltä ajalta, 6000 vuotta sitten ja eteenpäin. Ihmisasutusta on seudulla kuitenkin varmasti ollut jo useita tuhansia vuosia aiemmin, kuten etelämpää Joutsenon Kuurmanpohjasta löytyneet yli 10 000 vuotta vanhat asuinpaikat todistavat.

Hiiltä, palaneita kiviä ja kvartsi-iskoksia löytyi

Kesäkuussa 2018 arkeologit tekivät vedenalaiskaivauksia ja laitteiston testausta Savitaipaleen Kammarlahdella yhteistyössä Nordic Maritime Groupin (NMG) ja Museoviraston vedenalaisyksikön kanssa. Mukana työssä oli lisäksi arkeologeja Tanskasta ja Ruotsista.

Työ alkoi perusteellisella järvenpohjan tutkimuksella, jolla pyrittiin selvittämään parhaiten säilyneet alueet arkeologisten kohteiden löytämiseksi.

– Lahden länsiranta tuulilta ja aalloilta suojassa oli säilyttänyt muinaista maanpintaa parhaiten ja siellä yhteen koekuopista osui selkeä palomaakerros, hiiltä ja palaneita kiviä. Sen ympäristön koekuopista löytyi lisäksi kvartsi-iskoksia, jotka työstöjätteenä ovat merkkinä kivikautisesta kvartsiesineiden valmistuksesta, Koivisto kertoo.

Löytökokonaisuus viittaa vedenalaiseen kivikautiseen asuinpaikkaan – ensimmäiseen varmaan havaintoon Suomesta. Lähimmät vastaavat kohteet ovat Luoteis-Venäjällä ja Etelä-Skandinaviassa. Nykyään noin metrin syvyydessä oleva liesikiveys löytöineen ei voi olla peräisin kuin vedenpinnan nousua edeltävältä ajalta, noin 9000 – 8000 vuoden takaa. Lieden palomaasta saatiin otettua näyte, josta pyritään löytämään ajoitettavaa materiaalia.

- Kammarlahden vedenalaistutkimuksissa käytetyn kaivaustekniikan avulla on mahdollista löytää muitakin vastaavia kohteita samanlaisista ympäristöistä. Siksi löytö avaa aivan uuden aikakauden Suomen kivikauden tutkimuksessa. Useat suurista sisäjärvistämme, kuten Vanajavesi, Pielinen ja Oulujärvi, ovat kokeneet vastaavan pinnanvaihtelun. Siksi Suomen järvissä piilee valtava, edelleen pitkälti hyödyntämätön vedenalaisarkeologinen resurssi, missä myös hyvin vanhat orgaaniset aineistot ovat saattaneet säilyä tuhansien vuosien ajan, Satu Koivisto sanoo.

Lue lisää aiheesta: Kieli & kulttuuri