Mikä globaali etelä?
Globaali etelä ei välttämättä tarkoita vain maantieteellistä aluetta. Globaali etelä viittaa alueisiin, joiden kustannuksella globaalin pohjoisen kulutustasoa ylläpidetään valtaapitävien, kuten suuryritysten, hallitusten ja eliitin, toimesta.
Globaaliin pohjoiseen kuuluvat länsimaat ja osa muun maailman eliitistä, valtakoneistosta sekä suurkaupunkien ns. kehittyneistä alueista, kuten rikkaat alueet vaikkapa Rio de Janeirossa, Kiinan suurkaupungeissa tai muualla Etelä-Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa.
Globaaliin etelään kuuluviksi voidaan katsoa myös osa ns. perifeerisiksi muutetuista syrjäseuduista läntisessä ja pohjoisessa maailmassa. Tällaisia voivat olla etenkin alueet, jotka on muunnettu resurssien lähteeksi. Niillä luonnonvarojen hyödyntäminen saastuttaa ja tuhoaa paikallisluontoa ja ihmisten toimeentulomahdollisuuksia pitkällä aikajänteellä, kun taas pääosa arvonlisästä viedään globaaliin pohjoiseen. Esimerkkeinä voi mainita avokaivosalueet arktisella alueella tai öljyprojektit alkuperäiskansojen mailla Pohjois-Amerikassa.
Tuhoisaa luonnonvaravientiä harjoitetaan yhä laajasti
Eriarvoista ja tuhoisaa luonnonvaravientiä ja -politiikkaa harjoitetaan hyvin laajasti. Ilmiö alkoi jo 1400-luvulla, kun eurooppalainen eliitti alkoi haalia resursseja ympäri maailmaa. Myöhemmin myös itsenäistyneet kolmannen maailman valtiot ovat alkaneet toimia samalla tavalla.
Valtaosa aiheutetusta kärsimyksestä on poissa globaalin pohjoisen näkyvistä. Se tapahtuu esimerkiksi Brasilian metsätuhoalueilla, jonne laajennetaan plantaaseja soija- ja maissirehuntuotantoa ja eukalyptussellun vientiä varten sekä avokaivoksia mineraalien louhimista varten. Vientitulot keskittyvät eliiteille, kun taas he, joilta on anastettu maat, jäävät hyvin vähälle ja elävät jatkuvaa henkiinjäämistaistoa.
Vastuu tuottajille ja hallituksille
Kaikessa investointitoiminnassa ja jo käynnissä olevassa tuotannossa pitäisi pohtia, onko tuotanto tarpeellista ja kestävää. Mikäli se ei ole molempia, ei investointeja pitäisi tehdä, ja olemassa olevat tuotannot tulisi muuttaa kestäviksi.
Tarpeettomat ja kestämättömät tuotantotavat pitäisi lakkauttaa reilulla siirtymällä niin, että tuottajille kompensoidaan siirtymä avaamalla myös uusia mahdollisuuksia. On ylipäätään siirryttävä pois hyvin paljon planeetan resursseja käyttävien kulutustavaroiden tuotannosta ja myynnistä.
Lisäksi kansainvälisen kaupan sääntöjä tulisi muuttaa niin, että enää ei voisi tuoda mitä vaan ja mistä vaan välittämättä siitä, missä ja miten tuotteet on tuotettu. Eettisen ohjeistuksen, jossa planeetan rajat ja paikallisten oikeudet on otettu huomioon, tulisi antaa selkeät raamit kaupalle. Kauppablokkien ja valtioiden tulisi valvoa tiukasti näiden sääntöjen noudattamista. Valvonta ei voi olla yksityisten sertifikaattien varassa, vaan tarvitaan sitovaa lainsäädäntöä.
Ylipäätään ratkaisu lähtee tuotantoalueiden, -prosessien ja -kanavien muuttamisesta. Niiden muutosta seuraavat kuluttajien tottumukset ja vähittäismyynti, kun tarjonta muuttuu. Nyt on keskitytty liikaa kuluttajien yksilölliseen vastuuttamiseen, vaikka oikeasti päävastuu ja valta ovat suurtuottajilla ja ekstraktivistisilla yrityksillä ja hallituksilla, joiden toimia tulisi rajoittaa.
Kansalaisvaikuttamisella on merkitystä muutoksessa
Se, miten tähän konkreettisesti voidaan päätyä, riippuu politiikasta. Kansalaisyhteiskunta ja kansanliikkeiden ja kansalaisjärjestöjen luominen, organisointi, politisointi ja mobilisointi ovat tässä avainasemassa. Lisäksi näiden vastarinnan muotojen, joita voi olla monia, tulisi kampanjoida uudelleenkehystämällä tuotanto tuhoisaksi, ei-kestäväksi tai epäeettiseksi.
Esimerkiksi Brasiliassa selluyritysten maakaappausten vuoksi maattomiksi syrjäytetyt pienviljelijät ovat järjestäytyneet maattomien viljelijöiden kansanliikkeiksi, jotka vaativat miljoonien hehtaarien yrityksille keskitettyjen eukalyptusplantaasien muuttamista maattomien uudisasutuksiksi. Se toisi työtä, estäisi slummiutumista ja mahdollistaisi luomutuotannon nyt ruokapulasta kärsiville alueille, joita dominoivat valtavat monokulttuuriplantaasit. Näitä alueita myös myrkytetään, mikä luo lisää epätasa-arvoa ja tappaa alueen eläimistöä. Kansanliikkeiden viesti on, että eukalyptusta ei voi syödä. Tämä onkin auttanut saamaan osan maista ruokatuotantoon uudisasutuksille.
Lisäksi kansanliikkeiden on syytä protestoida, mieluiten massiivisesti, rauhanomaisesti mutta silti huomiota ja jotain häiriötä aiheuttaen, kuten tiesulkujen tai maanvaltausten kautta, sekä uusia taktiikkoja ja symbolisointeja innovatiivisesti käyttäen. On myös tärkeää verkottua ja limittyä valtion eri tahoihin, osallistua valtion sisäisten toimijoiden kuten poliitikkojen ja virkamiesten kanssa valtionrakenteiden uudelleenluomiseen ja päätösten muuttamiseen. Valtioon limittyessä on erittäin tärkeää samanaikaisesti säilyttää kansanliikkeen autonomia.
Viisi päästrategiaa
Esimerkiksi Intiassa laittomien avorautakaivosten vastarinta painosti hallitusta luomaan uuden komission, jolla oli laillinen mandaatti selvittää kaivosalueiden rajojen rikkomukset ja muu korruptio myös siellä, missä ei ollut paikallista vastarintaa kaivoksia vastaan.
Tämä yhdessä paikallisvastarinnan kanssa, joka käytti organisoinnin, kampanjoinnin, protestoinnin, verkottumisen ja valtioon limittymisen strategioita samanaikaisesti, on kenttätutkimusteni mukaan johtanut ekstraktivististen eli luontoa tuhoavien hankkeiden lopettamiseen tai hidastamiseen hyvin erilaisissa konteksteissa ja poliittisissa järjestelmissä.
Tärkeää näiden viiden päästrategian lisäksi on välttää yksityisiä neuvotteluja yritysten kanssa, jotka päätyvät sopimukseen, jossa maksetaan vaikkapa kompensaatiota paikallisille luonnonvarojen viennin jatkumiseksi tai laajenemiseksi.
Näillä kansalaisyhteiskunnan toimilla on keskeinen rooli siinä, että ilmasto- ja ekologinen kriisi ja siirtymä kestävyyteen saadaan toteutettua: tuhoisien hankkeiden sulkeminen, yksi sulkeminen kerrallaan. Tämä auttaa konkreettisesti ja suoraan siinä, ettei alueita enää tuhota lisää, vaan aletaan kunnostaa ja saattaa reilummin laajemman paikallisväestönosan käyttöön.
Lisäksi tämä muuttaa kansainvälistä kauppaa, koska tuotantomäärät muuttuvat eikä maapallo ole siinä mielessä rajaton, että tuotanto voisi aina siirtyä sinne missä on vähemmän vastarintaa, vaan tämänkin rajat tulevat nyt vastaan jo lähes kaikkialla jossain muodossa.