Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 9/2022.
Neuvola, päiväkoti, peruskoulu, yliopisto. Hammashoito, sairaanhoito, eläkkeet ja vanhustenhoiva. Kehdosta hautaan saamme nauttia hyvinvointivaltion palveluista.
Vahinko vain, että niiden rahoitus perustuu talouskasvuun, joka puolestaan nojaa fossiilisiin polttoaineisiin ja luonnonvarojen ylikulutukseen, kuten koko helppo ja mukava elämämme muutenkin.
Nyt fossiiliriippuvuudesta pitäisi päästä eroon, jotta planeetta ei kuumene asuinkelvottomaksi. Se ei ole yksinkertaista. Etenkään, jos haluamme samalla säilyttää talouskasvun hedelmät.
Taloustieteilijöitä jakaa kysymys siitä, onko talouskasvun ja ympäristötuhojen välinen yhteys mahdollista katkaista. Tähän mennessä valtioiden bruttokansantuote ja hiilijalanjälki ovat kulkeneet kutakuinkin käsi kädessä.
— Se on vaikeaa, mutta ei mahdotonta — eikä ilmaista. Kyllä se maksaa, jos halutaan pitää huolta, ettei pilata tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksia, sanoo työelämäprofessori Martti Hetemäki.
Pallon rajoissa
Jos kaikki käyttäisivät luonnonvaroja kuin suomalaiset, tarvittaisiin 3,4 maapalloa. Entäpä jos pitäytyisimme yhden pallon rajoissa?
Kulutuksen vähentäminen vaikuttaa bruttokansantuotteeseen, joka mittaa vuoden aikana tuotettujen hyödykkeiden ja palvelujen arvoa. Sen kasvu edellyttää, että talouden pyörät pyörivät.
Talouskasvulla taas rahoitetaan Suomen suuri julkinen sektori koulutuksesta ja terveydenhoidosta sosiaaliturvaan. Jos talous kutistuu, verotulot vähenevät. Silloin on lama tai taantuma.
Suomessa väestö ikääntyy ja hoivamenot kasvavat. Vuosi vuodelta tarvitaan enemmän julkisia tuloja. Fossiilisista polttoaineista ja luonnonvarojen ylikulutuksesta luopuminen saattaa vähentää niitä. Voimmeko saada sekä elinkelpoisen planeetan että hyvinvointivaltion? Miten yhtälö ratkaistaan?
— Tämä on visaisin kysymys kaikista. Se on kokonaisuus, jossa ei voi katsoa vain yhtä kulmaa. Samalla taistelemme aikaa vastaan. Tavoitteet ovat ristiriidassa keskenään ja on pakko tehdä valintoja, Hetemäki toteaa.
Paremman elämän kaipuu
Ihmiskunnan historian suurin muutos oli teollinen vallankumous, arvioi taloushistorian professori Jari Eloranta. Fossiilisten polttoaineiden käyttöönotosta alkoi maailman talouden ja väestön jatkuva kasvu.
Pitkäaikainen talouskasvu on myös se perusta, jolle pohjoismaiset hyvinvointivaltiot on rakennettu. Ennen 1990-luvun lamaa talous oli kasvanut Suomessa toisesta maailmansodasta asti.
— Talouskasvu on olennainen osa sekä hyvinvointivaltion rakentamista että ylläpitoa. Pitää olla kasvua, jotta on jotain siivua, josta lohkaista hyvinvointia.
Elorannalle ei tule mieleen yhtään yhteiskuntaa tunnetun historian ajalta, joka olisi vapaaehtoisesti laskenut elintasoaan ja luopunut kasvusta. Jos talouskasvu päättyy, seurauksena on yleensä kriisi tai konflikti.
Sotien aikana kulutusta on rajoitettu, mutta silloin ideana on ollut kiristää lyhytaikaisesti vyötä, kunnes sota voitetaan ja elintaso taas nousee. Niitäkin rajoituksia on yleensä kierretty pimeän kaupan avulla.
— Lakeja voidaan muuttaa helposti, mutta ihmisten toimintaa on vaikea muuttaa. Ihmisillä on taipumus haluta parempaa elämää, Eloranta sanoo.
Hiilelle hinta
Martti Hetemäki uskoo, että hiilineutraali yhteiskunta ja talouskasvu on mahdollista yhdistää. Luonnonvarojen kestävä käyttö on hankalampaa, sillä fossiilisista polttoaineista irrottautumiseen tarvitaan paljon uusiutuvaa energiaa, joka vaatii toimiakseen mineraaleja. Niiden louhiminen aiheuttaa luontokatoa.
Sähköistyminen ja vetyteknologia ovat tarpeen Suomen saamisessa hiilineutraaliksi. Turvemaiden viljely on lopetettava ja metsien annettava kasvaa vanhemmiksi, jotta hiilinielut säilyvät, Hetemäki arvioi.
— Hiilelle pitää asettaa hinta kattavasti.
Niin on jo päästökaupassa, ja EU on tehnyt päätöksen hiilitullien käyttöön ottamisesta. Sen sijaan hiilinieluista ei vielä makseta tukiaisia, vaikka Hetemäen mukaan pitäisi.
Myös mineraalien käyttöä tulisi ohjata rahallisin kannustimin järkevään suuntaan. On fiksumpaa säästää harvinaisia metalleja energiasiirtymään sen sijaan, että ne tuhlataan viihde-elektroniikkaan.
Uusiutuvaan energiaan tarvittavia mineraaleja on maankuoressa rajallisesti. Vauraat maat eivät voi rohmuta niitä itselleen. Vihreä siirtymä pitää saada aikaan koko maailmassa, koska ilmakehä on yhteinen, eikä sillä ole väliä, missä päin sitä saastutetaan. Siksi köyhempiä maita on autettava.
— Olisi hyvä, jos kehittyvät maat pystyisivät hyppäämään suoraan puhtaampaan teknologiaan, Hetemäki pohtii.
Valtio ohjaksiin
Päästöjen vähentämisen mittakaavaa ja aikataulua ei vielä hahmoteta kunnolla, arvioi tutkijatohtori Tero Toivanen Helsingin yliopiston tutkijakollegiumista ja Bios-tutkimusyksiköstä. Luonnonvarojen liikakäytön osalta tilanne on vielä huonompi.
Suomen tavoite olla hiilineutraali vuonna 2035 on Toivasesta turhan maltillinen, mutta siihenkin ehtiminen on tiukassa. Hän ehdottaa, että valtioneuvoston kansliaan perustettaisiin suunnitteluyksikkö vauhdittamaan vihreän siirtymän hankkeita ja tuottamaan tietoa poliittisten päätösten tueksi.
— Valtio pystyy yhdessä yritysten ja kuntien kanssa laittamaan liikkeelle isoja asioita. Jos julkinen valta investoi oikeisiin kohteisiin, se voi ohjata taloutta ympäristöystävälliseen suuntaan ja samalla syntyy työtä ja tuotantoa, Toivanen esittää.
EU:n vihreän kehityksen ohjelma saa Toivaselta kehuja mutta myös kritiikkiä. Se painottaa talouskasvua ja voi kasvattaa myös aloja, jotka eivät ole ympäristön kannalta kestäviä. Bios-yksikkö on laatinut oman kestävän talouden suunnitelmansa nimellä Ekologinen jälleenrakennus. Siinä pyritään sekä energian että luonnonvarojen käytön nopeaan mutta hallittuun vähentämiseen.
Toivanen ei pelkää, että tämä johtaisi hyvinvoinnin romahtamiseen, vaikka kasvu joillain talouden aloilla loppuisikin.
— Teemme työtä, saamme palkkaa ja maksamme veroja jatkossakin. Meillä tulee olemaan teollisuutta, tuotantoa ja taloudellista toimeliaisuutta, eivätkä ihmisten osaaminen ja innovatiivisuus häviä minnekään.
Kuka maksaa?
Julkinen sektori on hyvinvointivaltion sydän. Sen monet tehtävät sopivat hyvin ympäristön kanssa sopusoinnussa elävään maailmaan, koska ne eivät kuluta suuremmin energiaa tai luonnonvaroja. Ne perustuvat ihmisen työpanokseen toisten ihmisten hyväksi. Kysymys on siitä, kuka sen työn rahoittaa.
Onko hyvinvointivaltio riippuvainen talouskasvusta?
— On se kyllä. Bruttokansantuotteesta kerättävät verot ja maksut rahoittavat kaiken sen hyvän, jonka julkinen sektori kansalle antaa, Hetemäki sanoo.
Paikallaan polkeva kasvu ei riitä, koska menot tapaavat nousta. Tämä on johtanut julkisen talouden alijäämään, jota on paikkailtu velalla, kun Suomen talouskasvu on ollut vaatimatonta viimeiset runsaat kymmenen vuotta.
Tulevaisuudessa tilanne vielä vaikeutuu, kun Suomessa on yhä enemmän vanhuksia yhtä työssäkäyvää kohden. Asiaa auttaa työurien jatkaminen ja eläkkeelle jäämisen lykkääminen.
— Julkinen sektori ei itseään rahoita. Pitää olla kaupaksi käyvää tuotantoa, jonka verotus rahoittaa julkiset panostukset ympäristöön, terveyteen, koulutukseen ja sosiaaliturvaan. Pienituloisten maiden panostukset niihin ovat pienet, Hetemäki sanoo.
Rahan arvo
Entäpä jos ei tarvitsisi kantaa huolta rahasta? On esitetty, että Euroopan keskuspankki pystyisi rahoittamaan euromaiden vihreän siirtymän velalla tai uutta rahaa luomalla.
Hetemäen mukaan rajat ovat tulossa vastaan niin velkaantumisessa kuin rahan luomisessa. Liikkumavaraa niiden suhteen on jo käytetty liikaa finanssikriisin ja koronapandemian aikana:
— Rahan arvo perustuu luottamukseen. Jos sitä painetaan enemmän kuin sen takana oleva talous pystyy arvoa tuottamaan, rahan arvo lähtee heikkenemään.
Ennen on nähty suuria inflaatioita, joissa rahan arvo on laskenut rajusti. Hetemäen mukaan sellaista voi tapahtua nykyäänkin. Riskit ovat olemassa ja inflaatio on euroalueella jo käynnissä.
Mielikuvitusta peliin
Tero Toivanen ajattelee, että velkaantuminen on tarvittaessa hyväksyttävä sinä aikana, kun yhteiskuntaa uudistetaan kestäväksi.
— Velka ei ole nyt suurin ongelmamme, ja Suomen velkaantuminen on kansainvälisesti maltillista.
Toivasen mukaan tärkeintä on ratkaista, miten käytetään viisaasti niukkoja resursseja. Siinä tarvitaan mielikuvitusta. Siirtymän jälkeinen yhteiskunta voi olla hyvin erilainen kuin se, mihin olemme tottuneet.
Energiakriisi on jo pakottanut kotitaloudet, yritykset ja valtiot miettimään, miten energiaa voi säästää. Teollisuus joutuu uudistumaan, jotta se olisi kilpailukykyistä myös tulevaisuudessa.
— Suomi käyttää hirvittäviä määriä luonnonvaroja saadakseen aikaan sen henkeä kohti lasketun bruttokansantuotteen, mikä meillä nyt on. Olemme tässä paljon EU:n keskiarvoa huonompia, Toivanen toteaa.
Jos esimerkiksi metsäteollisuus valmistaisi korkeamman jalostusarvon tuotteita, voisimme saada vähemmällä puulla enemmän tuloja, tutkija arvioi.
Uusia elämäntapoja
Onko jotain keinoa saada päästöt kuriin niin, että se aiheuttaa mahdollisimman vähän haittaa sekä luonnolle että bruttokansantuotteelle?
Jari Elorannan mielestä massiiviset investoinnit teknologiaan olisivat paras tapa ratkaista ympäristökriisi. Hän ottaa esimerkiksi Manhattan-projektin, jonka Yhdysvallat perusti atomipommin keksimiseksi toisen maailmansodan aikaan. Siihen palkattiin parhaat fyysikot, eikä resursseista ollut pulaa.
— Tarvitaan sekä suuria fuusiovoiman kaltaisia makrokeksintöjä että mikrokeksintöjä, joilla olemassa olevat järjestelmät saadaan toimimaan paremmin. Talouden kasvuun liittyy tuottavuuden kasvu. Vähemmällä voidaan saada enemmän, Eloranta pohtii.
— Ei kaikki kasvu ole pahaa. Täytyy löytää tapa pitää yllä hyvinvointia niin, ettei kuluteta ilmakehää ja maaperää liikaa. On ympäristöä rasittavaa kulutusta ja sitten kulutusta, joka ei ole niin kuormittavaa, sanoo puolestaan Hetemäki.
Palvelut ja kulttuuri eivät vaadi paljoa energiaa ja luonnonvaroja, mutta ne ruokkivat silti taloutta. Esimerkki tästä nähtiin korona-aikana, kun tapahtumat ja ravintolat suljettiin ja talous sukelsi. Erilaisten korjauspalveluiden suosiminen uuden ostamisen sijaan on hyväksi sekä luonnolle että kansantaloudelle. Samoin kotimaisen kasvisruuan syöminen.
— Voimme löytää uusia elämäntapoja. On vain hyvä, jos käytämme aikamme kuluttamisen sijasta tärkeämpiin asioihin, Tero Toivanen toteaa.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.
Millainen on tulevaisuuden talous, joka ottaa nykyistä paremmin huomioon maapallon rajalliset resurssit? Tiedekulman Miten käy kapitalismin? -tapahtumassa keskusteltiin siitä, miksi ja miten talousjärjestelmämme pitää muuttua ympäristökriisien myötä. Katso tai kuuntele tallenne!
Kapitalismia ei voi kääntää kestäväksi, sanoo yliopistotutkija Toni Ruuska. Hän ei usko pelastavaan teknologiaan tai valtion mahdollisuuksiin muuttaa suuntaa.
— Tähän mennessä EU:ssa saavutetut tulokset talouskasvun ja ympäristöhaittojen irtikytkennästä johtuvat pääasiassa saastuttavan tuotannon siirtämisestä Aasiaan.
Ruuska ja hänen kollegansa Pasi Heikkurinen julkaisivat viime vuonna Kestävän elämän manifesti -nimisen kirjan, jossa he pohtivat, miten ihmisten elämä olisi mahdollista muita lajeja tuhoamatta.
Yhteiskunnan on muututtava, eikä nykyisenkaltainen elintaso ole enää mahdollista, Ruuska toteaa. Siirtymä ei välttämättä ole kaunis eikä rauhallinen.
— Olisi utopistista väittää, että ylikulutuksen tilasta selvittäisiin ilman romahduksia. Mitä niistä sitten seuraa, on tärkeä kysymys. Se voi olla rauhanomaista rinnakkaiseloa tai totalitarismia.
Ruuskan ratkaisu ympäristökriisiin on maallemuutto. Lihasvoimaan perustuvissa paikallisissa, omavaraisissa yhteisöissä useimmat huhkisivat maatöissä.
— Suomen peltomaa riittäisi kaikkien suomalaisten omavaraisviljelyyn helposti, jos dieetti olisi kasvisvaltainen.
Ruuska asuu Nuuksiossa ja saa ehkä neljänneksen ruoastaan omasta pihasta ja ympäröivästä metsästä. Hän on saanut myös tutkimusrahoitusta omavaraistaitojen tutkimiseen ja kehittämiseen kotitarveviljelyn piirissä.
— Vielä isovanhempamme osasivat elää kestävästi luonnon kanssa. Myös monet opiskelijat etsivät vaihtoehtoisia tapoja elää ja olla.
Toistaiseksi maallemuuttajat eli uusmaalaistujat, kuten Ruuska heitä kutsuu, ovat asiasta innostunut etujoukko. Jos yhteiskuntarakenne romahtaa ja sähkön, veden ja ruoan kuljetukset kaupunkeihin loppuvat, muuttajia voi olla enemmänkin, tutkija arvioi.
— Ihmiset ovat valmiita tinkimään saavutetuista eduista, kun tarpeeksi kova paikka tulee.