Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 5/2025. Voit kuunnella sen äänijuttuna Soundcloudissa tai Spotifyssa.
Sienimetsä on suomalainen paratiisi. Kotonakin voi ihmetellä sienten satoisuutta: moni on jo kokeillut osterivinokkaiden viljelyä kahvinporoämpärissä.
Tutkimuslaboratorioissa ja teollisuudessa taas testataan kasvavalla innolla, mitä muuta sienet voisivat meille tarjota kuin syömisen ilot. Niistä etsitään vaihtoehtoja vaikkapa muoville, nahalle ja puujalosteille.
Sieni on kiinnostava tuotantoapulainen äärimmäisen muovautuvuutensa takia. Hienonhienon sienirihman kolmiulotteiset levittäytymismahdollisuudet ovat loputtomat. Lisäksi se on mestari sekä hajottamaan että kuromaan kasaan kaikkea eloperäistä.
— Sienet elävät vaatimattomissa oloissa. Niiden kasvattaminen ei vaadi energiaa vieviä korkeita lämpötiloja, puumateriaalitieteen apulaisprofessori Tuula Jyske kertoo.
Sienistä voi viritellä teknologisia ratkaisuja kuten litium-akkujen anodeja. Tässä työssä kalifornialaisilla materiaalitieteilijöillä on ollut apunaan portobello-sienet. Muotoilijat puolestaan ovat työstäneet rihmasta taideluomuksia hatuista lampunvarjostimiin.
Paremmat eristeet, pihimmät päästöt
Sieni kasvaa niin nopeasti, että isojenkin materiaalimassojen tuottaminen on varteenotettava suunta. Jyskeellä on mielessään erityisesti rakennusala. Rakentaminen syö 40 prosenttia EU-maiden käyttämästä energiasta ja tuottaa yhtä suuren osuuden globaaleista hiilidioksidipäästöistä.
Yhdysvaltalainen Ecovative on rakennusalan sieniyrittäjistä ehkä kuuluisin. Sen valikoimaan kuuluu rakennus- ja akustiikkalevyjen ja tiilien lisäksi kartonkimaisia pakkauksia, pehmustevaahtoja ja tekstiilejä. Yrityksen tuotteita ovat käyttäneet esimerkiksi Dell, Puma ja Ikea.
Jyskeen laboratoriossa kehitystyön päähaara ovat myseeli- eli sienirihmaeristeet. Ilmastonmuutoksen maailmassa on sekä nuukailtava lämmitysenergian käytössä että suojauduttava kuumuudelta. Eristäminen on Euroopassa miljardibisnes.
Suomessa kylmää on iän kaiken häädetty elävän luonnon materiaaleilla: rakenteissa on hirttä, lattialautojen alla sahanpurua ja seinäntilkkeenä pellavarivettä. EU-maissa käytettävistä eristemateriaaleista kuitenkin häviävän pieni osa, alle kaksi prosenttia, on eloperäisiä.
(Juttu jatkuu kuvien alla.)
Jyvinä akanat
Sienten kasvatusalustoja voi rakentaa esimerkiksi jätteestä. Puu- ja elintarviketeollisuuden sivuvirtoina syntyy biomassaa, joka melko hienojakoiseksi pilkottuna on hyvää ravintoa sienille, Jyske sanoo. Vaikkapa kauran akanoita riittää, sillä elintarviketeollisuus hyödyntää käyttämästään kaura-aineksesta vain kaksi kolmasosaa.
Kiitos sienten mukautumiskyvyn, niille on mahdollista ideoida kasvatusalustoja loputtomiin. Sienet voivat syödä vaikkapa silppurin läpi ajettuja arkaluontoisia toimistopapereita. A4-suikalehöttö maistui Jyskeen laboratorion sienille hyvin.
Väitöskirjatutkija Peter Petros selvittää sienten ja kosteikkoviljelyyn sopivien lajien liittoja. Suosta voisi ammentaa hyötyä ekologisesti, jos sen puskemalle pajulle tai osmankäämille olisi menekkiä.
— Samalla kun mietimme sieniin liittyviä mahdollisuuksia, mietimme nykyistä kestävämpää maankäyttöä, Petros hahmottelee.
Ilmava harkko kuin styroksia
Eräät sienientsyymit, kuten peroksidaasit ja lakkaasit, hajottavat yhteisvoimin kasvien tukimolekyylejä, ligniiniä. Ligniini on metsäteollisuuden sivuvirta, jolle on ollut hankala keksiä polttamista parempia käyttötapoja.
Sienillä on käytössään ainutlatuisia entsyymiavaimia vaikeidenkin yhdisteiden rikkomiseen, ja sienikäsittely pilkkoo eri biomateriaalit huokoiseksi massaksi nopeasti. Kasvustoissa tapahtuu paljon jo viikossa. Näin syntyy myseelikomposiitteja, jotka pysyvät napakasti koossa rihmaston avulla. Ilmavista harkoista leviää kutsuva, umaaminen tuoksu.
Kun sieni on tehnyt tehtävänsä ja rihmaa on koossa haluttu määrä, se tapetaan kuumalla tai säteilyttämällä. Jäljelle jää kevyttä, eristävää materiaalia, jota voi leikata rakennustarpeiksi kuin styroksia.
— Tällaiset bioeristeet ovat luontopohjaisia ja varastoivat hiiltä siinä missä puukin. Mutta niitä varten ei tarvitse hakata metsää.
Ensin ruokaa, sitten eristettä
Kun Jyskeen laboratoriossa testataan eri kasvatusalustojen, substraattien, yhdistelemistä eri sieniin, ehdolla on tuttujakin lajeja, vaikkapa juuri kotiviljelijöiden suosima osterivinokas.
Tutkijat tosin eivät puhu iso- tai osterivinokkaista vaan Pleurotuksesta. Se on yksi valkolahosienistä eli ligniinin hajottajista, nopeasti elinpiiriään laajentava suursyömäri.
— Olemme tutkineet tarkemmin kolmea sienilajia, ja substraatteja on testattu noin 30 erilaista, mikrobiologi Milla Koponen kertoo.
Sienensä tutkijat saavat pääosin yliopiston ylläpitämästä mikrobikantojen kokoelmasta. He ovat koekasvattaneet myös luonnosta hakemiaan lajeja.
— Itäsuomalainen sienihulluus varmaankin osaltaan selittää sen, että olen näissä hommissa, Itä-Suomen yliopistossa biologiaa aiemmin opiskellut Koponen arvelee.
Paikalliset lajit kiinnostavat: ne ovat ekologinen ja turvallinen vaihtoehto.
— Sekin olisi ihan mahdollista, että ensin sienikasvattamosta korjattaisiin muutama syötävä sato, sitten tuotettaisiin rakennusmateriaaleja ja lopuksi jäisi vielä hyvää maanparannusainetta, Koponen kaavailee.
(Juttu jatkuu kuvan alla.)
Ei lahon vaaraa
Nyt tutkimusryhmä aikoo selvittää myseelikomponenttien ominaisuuksia tarkemmin.
— Apunamme meillä on tamperelaisia rakennusfysiikan tutkijoita, Peter Petros kertoo.
Eristevalmistuksessa tärkeää on se, kuinka ilma ja lämpö kulkevat materiaaleissa, aineen kosteuskäyttäytyminen, sen akustiset ominaisuudet sekä vahvuus.
— Tavoite on tuoda muoveista tuttua kestävyyttä biomateriaaleihin, ja lisäominaisuuksia tuotteisiin saa biopäällysteillä, Petros kuvailee.
Kunhan asiat etenevät, materiaalien testaamiseen löytyy luonteva paikka kotiyliopistosta, Hyytiälän metsätieteelliseltä kenttäasemalta. Sinne on suunniteltu elävä laboratorio ihmisen ja materiaalien vuorovaikutuksen tutkimiseen. Tarkoitus on selvittää, millaisessa rakennetussa ympäristössä ihminen voi hyvin.
Tuula Jyske toivoo kumppaniksi myös kotikampuksella Viikissä toimivaa aistinvaraisen havaitsemisen laboratoriota.
— Ajatus sienistä talon rakenteissa voi kuulostaa ihmisistä huolestuttavalta, vaikka myseelimateriaaleilla ei olekaan mitään tekemistä lahoavien tai homehtuvien rakenteiden kanssa.
Sienet ovat lajirajat ylittävän yhteistyön, involuution, eksperttejä. Ihminen on viljellyt sieniä vähintäänkin siitä asti, kun esi-isämme asettuivat aloilleen. Sitä ennen ne ehtivät muokata planeetan ilmastoa ja eliölajien historiaa yhdessä meitä monin verroin vanhempien eläinten ja kasvien kanssa.
Sienten liittolaiset ovat usein olleet voittajia.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedelehti joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.
Tiedekulmassa avautuu syyskuussa näyttely, jossa tutkijat ja taiteilijat nostavat esiin urbaanin ympäristön materiaaleja ja monilajisuutta. Näyttely käsittelee vuorovaikutuksen, suojan, hyvinvoinnin ja resilienssin kysymyksiä. Kuinka eri eliöt yhdessä muovaavat asuinympäristöjään? Katsottavana ja koskettavana olevissa teoksissa päärooli on puilla ja sienirihmastoilla. Näyttely on avoinna 4.9.–5.12.
Otaniemessä puolestaan on 2.9.–28.10. esillä MyCell-hankkeen näkemys siitä, mitä paperi- ja selluteollisuuden sivuvirroista voi sienikumppaneiden avulla syntyä. Helsingin ja Leuvenin yliopistojen ja Aalto-yliopiston asiantuntijoiden yhteinen näyttely kuuluu Helsinki Design Weekin ohjelmaan.
— Teemme Designs for a Cooler Planet -näyttelyyn mallikappaleita ja koerakenteita kierrätyspaperista, pahvista ja rihmastoista, Aallon arkkitehtuurin laitoksen professori Matti Kuittinen kertoo.