Kymmenen kilometrin matkalla Töölönlahdelta Haltialaan, Vantaanjoen varressa, on yhteensä 1100 hehtaaria lähes täysin luonnontilaista metsää. Puisto on koti monille eläimille, kuten ketuille, rusakoille ja lumikoille, ja jos on onnekas, saattaa puiden yläpuolella havaita liitävän haukan.
Eläinten lisäksi metsässä tulee vastaan juoksijoita, maastopyöräilijöitä, työmatkan taittajia ja lintuharrastajia. Kuka tahansa näistä ihmisistä saattaa parhaillaan osallistua tutkimuksen tekemiseen.
Silviya Korpilo tutki Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa urbaaneja metsiä ja ihmisten tapoja ja motivaatioita käyttää niitä. Helsingin ja Vantaan läpi kulkeva Keskuspuisto on Korpilolle erityisen mielenkiintoinen kohde, sillä tänne tehdään yli kaksi miljoonaa käyntiä vuodessa – lähes sama määrä kuin kaikkiin Suomen kansallispuistoihin yhteensä.
Korpilon väitöskirja käsittelee Keskuspuiston virkistyskäyttöä ja sitä, miten tätä tietoa voidaan hyödyntää puiston suunnittelussa ja ekosysteemin suojelussa.
Yhteistyökumppaneina hänellä olivat Helsingin kaupunki ja Keskuspuiston käyttäjät. Korpilo ja vapaaehtoiset osallistujat tekivät yhdessä kansalaistiedettä.
Liikuntasovelluksista tietoa Keskuspuiston kehittämiseen
Tutkija pysähtyy metsässä ja osoittaa puiden takana näkyvää pientä polkua.
– Tuolla olevat reitit eivät ole virallisia, vaan ne ovat syntyneet käytössä ajan myötä. Kaupunkilaiset ulkoilevat Keskuspuistossa entistä enemmän, eikä uusia reittejä esimerkiksi maastopyöräilylle ole luotu tarpeeksi nopeasti. Siksi ihmiset ovat tehneet tänne omia polkujaan, Korpilo kertoo.
Keskuspuiston käytöllä on suuria vaikutuksia metsän ekosysteemiin ja kasvillisuuden kuntoon. Ylläpidettyjen väylien rinnalle syntyneet oikopolut saattavat aiheuttaa tuhoja metsälle ja sen asukkaille. Mitä tarkemmin ihmisten tavat ja motivaatiot käyttää metsää tunnetaan, sitä paremmin uudet reitit voidaan suunnitella niin, että tasapaino metsän käytön ja sen elinvoiman välillä säilyy.
Kaupunki halusi osallistaa kansalaiset ja kuulla heidän mielipiteensä, jotta Keskuspuistosta saataisiin mahdollisimman hyvä kaikille.
Sen sijaan, että Korpilo olisi selvittänyt ihmisten liikkeitä metsässä kyselyn avulla, hän käytti apunaan vapaaehtoisten osallistujien älypuhelimia ja GPS-tietoja.
Kun vapaaehtoiset liikkuivat metsässä, heidän älypuhelimensa liikuntasovellukset keräsivät tietoa omistajiensa liikkeistä. Jokaisen juoksu-, pyöräily- tai koiralenkin jälkeen syntyi reittikartta, jonka osallistuvat voivat ladata dataa keräävälle nettisivustolle. Samalla vapaaehtoiset täyttivät lyhyen kyselyn, jossa he antoivat taustatietoja ja kertoivat reittivalintoihinsa vaikuttaneista tekijöistä.
Mitä enemmän sivustolle syötettiin dataa, sitä tarkempi kuva Korpilolle ja Helsingin kaupungille syntyi metsän käytöstä ja kehitystarpeista.
Älypuhelimet demokratisoivat tieteenteon
Keskuspuiston tutkimushanke on erinomainen esimerkki kansalaistieteestä eli siitä, miten tavalliset ihmiset voivat osallistua tieteen tekemiseen. Ilmiö on toki tuttu jo kaukaa historiasta.
– Esimerkiksi lintubongaajat ovat keränneet dataa lintujen määristä, liikkumisesta ja reiteistä jo satoja vuosia. He tekevät erittäin arvokasta työtä, josta myös tutkijat hyötyvät suuresti.
Ero aiempaan on kehittynyt teknologia, joka on lähes kaikkien käytössä. Erityisesti älypuhelimien kehittyminen on vienyt kansalaistiedettä roimasti eteenpäin: Älypuhelimen tarkalla kameralla voi dokumentoida kasveja ja erilaisia luonnonilmiötä. Puhelimen sensorit taas keräävät käyttäjästä, tämän liikkeistä ja ympäristöstä dataa, joka on tieteellisen tutkimuksen polttoainetta. Jatkuva nettiyhteys antaa 24 tuntia vuorokaudessa pääsyn eri tietolähteisiin, kuten Wikipediaan ja karttapalveluihin, mikä helpottaa havaintojen tekemistä ja niiden perässä suunnistamista.
– Toisin kuin tietokoneet, älypuhelimet ovat levinneet globaalisti ja myös sellaisiin maihin, joissa tietokoneet ovat edelleen harvinaisia, Korpilo lisää.
Kun data on kerätty, sen voi toimittaa älypuhelimella eteenpäin – vaikka heti paikan päältä. Jatkuva yhteys internetiin mahdollistaa keskustelun ja tietojen vaihtamisen yli fyysisten, kulttuuristen ja poliittisten rajojen.
Paras asiantuntija saattaa olla maallikko
Ongelmanratkonta ja maallikoiden osallistaminen tieteentekoon ovat Korpilon mukaan trendejä, jotka ovat selvästi kasvussa. Oikeastaan voidaan puhua paradigman eli tieteen tekemistä koskevien käytäntöjen ja sääntöjen muuttumisesta. Muutoksen suurin ajuri on kuluttajien saataville tullut edistyksellinen teknologia.
Muutos myös demokratisoi tiedettä. Se on tarpeen, sillä usein tutkimuksessa on kyse ihmisten elinympäristöstä, johon heillä tulee olla oikeus vaikuttaa.
– Jos yrität ratkaista sosiaalista tai ympäristöön liittyvää ongelmaa, et voi jättää ulkopuolelle niitä ihmisiä, joita tehtävät valinnat koskettavat. Tieteentekoon osallistaminen auttaa ihmisiä vaikuttamaan omaan ympäristöönsä ja sitä kautta yhteiskuntaan.
Eikä kyse ole vain osallistamisesta. Paikallisilta tai tiettyä lajia tutkineilta ihmisiltä löytyy usein vahvempaa osaamista kuin tieteentekijöiltä.
– Tiede tarvitsee ihmisvoimaa, Korpilo kiteyttää.
Kansalaistieteen tulosten pitäisi olla avoimesti saatavilla
Korpilon Keskuspuistoa koskevassa tutkimuksessa oli mukana 230 vapaaehtoista. Ihmisten mukaan saaminen oli helppoa, sillä vetoapua saatiin tv-, radio- ja lehtimainonnasta.
Kansalaistiedeprojekteihin ei tosin yleensäkään ole vaikeuksia saada ihmisiä mukaan. Riittävä syy auttaa on intohimo aihepiiriä kohtaan. Jotkut rakastavat karttoja, toiset lintuja, kolmannet tähtiä. Jos oman intohimon voi valjastaa yhteisen hyvän eteen, vielä parempi.
Korpilo suositteleekin jokaista googlaamaan kansalaistieteen projekteja, joita löytää esimerkiksi kirjoittamalla hakukenttään kiinnostuksen kohteensa ja ’citizen science’. Joissain projekteissa lähestymistapa tieteen tekemiseen on hyvinkin erikoinen.
Esimerkiksi Washingtonin yliopiston eri alojen tutkijoiden kehittämässä Folditissa pyritään ymmärtämään proteiinien laskostumista ja suunnittelemaan uusia proteiineja pelaamalla videopeliä, jossa ratkotaan erilaisia ongelmia. Vuonna 2011 Foldit-pelin avulla selvitettiin kolmessa viikossa AIDSia aiheuttavan retroviruksen entsyymin rakenne. Tutkijat olivat yrittäneet samaa jo kolmetoista vuotta siinä onnistumatta.
Korpilo uskoo, että kansalaistiede tulee ratkomaan vielä monia suuria ongelmia. On kuitenkin yksi ongelma, joka tulisi ratkaista ensin: miten tuoda yhteisvoimin saadut tutkimustulokset kaikkien saataville?
– Kansalaistieteen tulosten tulisi olla avoimia tai ainakin nykyistä helpommin saavutettavia. Ihmiset tekevät paljon ilmaista työtä, mutta usein hyödyn kerää jokin toinen taho kuin yhteiskunta, Korpilo sanoo.
Harvalla on pääsyoikeus akateemisiin journaaleihin, joissa tutkimukset julkaistaan. Ja vaikka oikeus olisikin, akateeminen kieli tekee tutkimusten lukemisesta tottumattomalle vaikeaa.
– Media ja teknologia voivat kaventaa kuilua tieteentekijöiden ja kansalaisten välillä. Ne tuovat tutkimuksen ihmisten ulottuville.
Lue myös nämä uutiset avoimesta tieteestä
- Yhteiskunta rakentuu tiedon varaan, ja siksi tieteen pitäisi olla radikaalisti avointa
- ICOS – avointa dataa kansainvälisen ympäristötutkimuksen hyväksi
- Citizen Mindscapes – avointa dataa kansalaisten ajatuksista
- Esineiden internetin velho rakentaa avoimesta tieteestä turvallista
- Citizen science – kansalaiset mukana tieteen tekemisessä
Lue lisää avoimesta tieteestä Helsingin yliopiston Avoin tiede -sivustolla