Hiiliviisaus on kaupunkien ase ilmastonmuutosta vastaan

Ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa kaikki keinot on otettava käyttöön. Taistelu joko voitetaan tai hävitään kaupungeissa. Kaupunkiluontoon kätkeytyy isoja hiilinieluja, jotka pitää ottaa pikaisesti käyttöön, kehottaa professori Leena Järvi.

Monilla kaupungeilla Suomessa ja muualla on kunnianhimoisia tavoitteita kohti hiilineutraaliutta tai hiilinegatiivisuutta. Näiden saavuttaminen vaatii suurten päästövähennysten lisäksi sitä, että kasvillisuuden hiilinielut huomioidaan ja niitä kasvatetaan.

Keskustelu hiilinieluista on keskittynyt metsiin, ja kaupungit on unohdettu. Yksi syy tähän on, että kaupunkiluonnon hiilensidontaa on tutkittu huomattavasti vähemmän kuin metsien tai maatalousalueiden hiilenkiertoa. Kaupunkiluonnon hiilensidonta on paljon monimutkaisempaa kuin luonnollisempien ympäristöjen, koska se on mosaiikkimaista, ja kasvuolot vaihtelevat suuresti, samoin ihmisen toiminta.

Parhaillaan käynnissä oleva strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama poikkitieteellinen CO-CARBON-hanke pyrkii vastaamaan tähän haasteeseen. Se tuottaa tietoa erityyppisen kaupunkikasvillisuuden hiilinieluista ja -varastoista mittaamisen ja mallintamisen keinoin.

Monihyötyinen kaupunkiluonto

Viimeaikaisen tutkimuksen mukaan Helsingissä kaupunkiluonto sitoi 7 prosenttia kaupungin liikenteen ja energiantuotannon päästöistä vuosina 2015–2019. Tämä on jo itsessään iso luku, ja oikeanlaisilla suunnittelun ja rakentamisen ratkaisuilla kaupunkiluonnon hiilinieluja on mahdollista kasvattaa ja varastoja säilyttää. On hieman yllättävää, kuinka vähän kaupunkiluonto on ollut esillä hiilinielukeskusteluissa, sillä suomalaiset kaupungit ovat verrattain vihreitä.

Panostus hyvinvoivaan ja hiilidioksidia sitovaan kaupunkiluontoon tukee sen moninaisia hyötyjä. Kaupunkiluonto muun muassa lieventää helleaaltojen lämpötiloja tuomalla varjoa ja lisäämällä haihduntaa. Se myös ehkäisee kaupunkitulvien muodostumista, joita rankkasateet ja merenpinnan nousu voivat aiheuttaa. Samaan aikaa luonto edistää ihmisten mielenterveyttä.

On siis monenlainen etu rakentaa ilmastonmuutosta hillitsevää ja sen vaikutuksiin sopeutumisessa auttavaa sekä luonnon monimuotoisuutta edistävää kaupunkiluontoa, sekä suojella sitä. Samalla on järkevää ylläpitää viheralueita, joilla nämä moninaiset hyödyt korostuvat.

Näkyykö kaupunkiluonto puilta?

Kaupunkiluonnon hyödyistä ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa puhuttaessa keskitytään kaupunkimetsiin ja puihin. Usein keskusteluissa unohdetaan muu kasvillisuus, kuten nurmialueet ja puutarhojen moninainen kasvillisuus.

Yksinkertaisesti ajateltuna voisi luulla, että kaupunkikasvillisuudella olisi minimaalinen vaikutus hiilinieluihin. Helsingin kaupunkiluonnon hiilinieluista kuitenkin 53 prosenttia sijaitsi kaupunkimetsissä ja muissa luonnollisissa ympäristöissä, kun taas hieman vähemmän eli 47 prosenttia hiilestä sitoutui rakennetuilla alueilla. Pääkaupunkiseudun nurmialue voi sitoa jopa noin puolet boreaalisen havumetsän sitomasta hiilidioksidista pinta-alayksikköä kohden.

Nämä luvut kertovat suoraan puistojen, niittyjen, pihojen ja katuistutuksien merkityksestä ilmastonmuutoksen hillinnässä. On olennaista löytää hiiliviisaan suunnittelun, rakentamisen ja ylläpidon keinoja, joilla tällainen rakennettu kasvillisuus saadaan sitomaan ja varastoimaan hiiltä entistä tehokkaammin.

Tässä korostuu maaperän rooli. Suurin osa kasvillisuuden sitomasta hiilidioksidista varastoituu maaperään eikä itse kasviin. Tämä pätee myös kaupunkialueilla. Vaikka vihreä kasvi aina sitoo ilmakehän hiilidioksidia, samaan aikaan maaperä hengittää hiilidioksidia ilmakehään. Tämän voimakkuus riippuu muun muassa maaperän iästä ja koostumuksesta.

Varsinkin alussa, kun maata muokataan, maaperä tyypillisesti hengittää voimakkaasti hiilidioksidia ulos, mutta tämän hiilipiikin jälkeen tilanne tasaantuu ajan saatossa. Menee kuitenkin useita vuosia ennen kuin esimerkiksi puu maaperineen alkaa kokonaisuutena sitoa hiilidioksidia. Tämä korostaa kaupunkisuunnittelussa ja -rakentamisessa ratkaisujen miettimistä, joissa olemassa olevaa maaperää olisi pyrittävä säilyttämään ja elinikää pidentämään.

Tässä keskustelussa on tärkeää tuoda mukaan myös rakennetun kaupunkiluonnon elinkaari. Mitä pidempään puiden  ja muun kasvillisuuden annetaan kasvaa, sitä suuremmaksi karttuu niiden hiilivarasto. Liian usein olemassa olevaa maaperää ja kasvillisuutta poistetaan rakentamisen tieltä, vaikka näitä olisi mahdollista säilyttää rakentamisen lomassa.

Hiiliviisas kaupunkiluonto mukaan päätöksentekoon

Viime vuoden marraskuussa Euroopan unionin ennallistamisasetuksen sisällöstä syntyi sopu EU:n neuvoston, EU-parlamentin ja EU-komission välisissä neuvotteluissa. Seuraavaksi asetus etenee Euroopan parlamentin sekä Euroopan unionin neuvoston viralliseen päätöksentekoon.

Ennallistamisasetuksen tavoitteena on parantaa luonnon tilaa laajasti eri ympäristöissä. Asetuksen mukaan kaupunkien viherpeitteisyyden pitää säilyä yli 45 prosentissa ja latvuspeittävyyden yli 10 prosentissa kaupunkien taajama-alueen pinta-alasta vuoteen 2030 asti. Vuodesta 2030 alkaen kaupunkivihreää tulee kasvattaa valtakunnan tasolla ja latvuspeitteisyyttä kullakin kaupunkialueella kohti jäsenvaltion itse asettamaa, tyydyttävää tasoa.

Kaupunkiluonnon osuutta ja latvuspeitteisyyttä koskevien tavoitteiden tähtäimessä on parempi luonnon monimuotoisuus ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen. Sen sijaan ilmastonmuutoksen hillintä ei ole tavoitteissa mukana.

Samaan pakettiin pitäisi kuitenkin saada määritelmä, kuinka kaupunkivihreä sitoisi ja varastoisi hiilidioksidia tehokkaasti. Tällä hetkellä ei ole tiedossa, mitä tyydyttävä taso tarkoittaa ja kuinka se kussakin jäsenmaassa aiotaan määritellä.

Asetuksessa kasvi- ja latvustopeittävyyttä käsitellään pääasiassa kaupunkitasolla tai sitä isommilla alueilla. Tällöin unohtuu, että puiden ja muun kasvillisuuden viilentävä vaikutus on tyypillisesti hyvin paikallista, samoin kaupunkiluonnon tuoma kaupunkitulvien hillintä. Myös virkistyskäytössä lähiviheralueiden merkitys korostuu.

Esimerkiksi Helsingin keskustassa asuvaa kansalaista ei paljon lohduta Keskuspuiston pohjoisosissa tai Östersundomin alueella sijaitseva luonto.

Tietoa kaupunkiluonnon ilmastonmuutoksen hillitsevästä vaikutuksesta kertyy koko ajan lisää. Tämä tieto pitää seuraavaksi saada mukaan suunnittelun työkaluihin, hiililaskelmiin ja ennen kaikkea päätöksentekoon. Tämä vaatii nopeita liikkeitä, sillä ilmastonmuutosta hillitsevien keinojen toteutuksessa ei voi odottaa päivääkään.

 

Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran Mustread Akatemiassa 26.2.2024. 

Tutkijan ääni

Tutkijan ääni -tekstit ovat Helsingin yliopiston tutkijoiden kannanottoja ja keskustelunavauksia tutkimukseen liittyvistä aiheista.