Tapahtuma on sitten viime vuoden kasvanut kaksipäiväisestä nelipäiväiseksi. Yhtenä syynä on se, että esitysten ja työpajojen aiheiksi tuli yli kaksi kertaa enemmän ehdotuksia kuin viimeksi.
– Tajusimme, että meillä on huikea määrä hyviä aiheita, eivätkä mitkään muut kuin perinteet rajoittaisi tapahtuman kestoa. Siispä päädyimme
Yhteensä puolensataa esitystä tai työpajaa
Sustainability Science Daysin alkusoittona on tiistai 23. toukokuuta, jolloin tarjolla on erityisesti tiedeviestintään ja kestävyyskasvatukseen liittyviä tilaisuuksia. Kahden seuraavan päivän aikana varsinaisessa konferenssiohjelmassa on nelisenkymmentä osin rinnakkaista esitystä kestävyystieteen eri osa-aloilta. Viimeinen päivä kuluu erilaisten paneelikeskusteluiden ja työpajojen muodossa Helsingin kaupungintalolla ja
– Tänä vuonna teemme esimerkiksi ensimmäistä kertaa suoraan yhteistyötä Helsingin kaupungin ja YK:n
Sen varalta, että kymmenien esitysten joukosta on vaikea valita, järjestäjät ovat suunnittelemassa valmiita lukujärjestysehdotuksia. Niiden avulla tietystä aihepiiristä kiinnostuneet voivat helpoiten poimia heille mieluisimmat esitykset ja työpajat.
Tavoitteena inspiroivat lähikohtaamiset
Kahtena edellisenä vuonna Sustainability Science Days järjestettiin kokonaan hybridimuotoisena. Nyt tavoitteena on saada jälleen väkeä tapaamaan toisiaan ja vaihtamaan ajatuksia kasvokkain.
– Konferenssin jokaisena päivänä on tilaisuuksia, joihin on mahdollista osallistua myös verkossa, mutta suurin osa ohjelmasta on tarkoitettu paikan päällä osallistuville, Hagolani-Albov sanoo.
Mielenkiintoisia ja keskustelua herättäviä puheenvuoroja on luvassa esimerkiksi pääpuhujilta, joita ovat professori Ioan Fazey brittiläisestä Yorkin yliopistosta, CEO Tuuli Kaskinen Climate Leadership Coalitionista, professori Lassi Linnanen Lappeenrannan-Lahden teknillisestä yliopistosta LUT:sta, apulaisprofessori Tuuli Mattelmäki Aalto-yliopistosta ja professori Andy Stirling Sussexin yliopistosta.
Jatkossa kohdeyleisöksi myös alumneja ja vaikuttajia
Sustainability Science Days ja sen edeltäjä ovat perinteisesti olleet pääosin tiedeyhteisölle suunnattuja tapahtumia. Tähän on kuitenkin tulossa muutosta jo ensi vuonna, kun tapahtuman järjestämiseen kytkeytyy lisää kontakteja sekä yliopisto-organisaatioiden sisältä että ulkoa.
– Tämä on tärkeä askel Sustainability Science Daysille, sillä kestävyysratkaisut syntyvät yhteistyöstä. Odotamme innoissamme saavamme mukaan esimerkiksi yliopiston alumneja, mikä avaa meille kokonaan uudenlaisia mahdollisuuksia. Jatkossa pääsemme viemään tutkimukseen pohjautuvia kestävyysviestejä yhä laajemmalle yleisölle, Sophia Hagolani-Albov toteaa.