Juttu on julkaistu Yliopisto-lehdessä 3/2025.
Kun suotutkija Roosa Hautala vieraili tammikuun lopussa kenttäkohteellaan Tammelassa, siellä odotti yllätys. Muutaman sadan metrin päässä mellasti susilauma.
— Ne oikein ilottelivat ja ulisivat siellä. Ei meitä pelottanut, koska tiesimme, etteivät ne käy kiinni. Se oli hauska kohtaaminen. Yleensä kun tuolla rymyää laitteet niskassa, ei näe mitään, paitsi joskus retkeilijöitä ja maanomistajia.
Suolla rymyämistä Hautalan työssä riittää. Hän tutkii erilaisten soiden metaani- ja hiilidioksidipäästöjä. Koealoja on yhteensä 44. Ne sijaitsevat ojitetuilla, ennallistetuilla ja luonnontilaisilla soilla Etelä- ja Keski-Suomessa.
Talvella mittauspaikoilla käydään kerran kuussa, mutta huhti-toukokuussa alkaa maastokausi. Kesäkuukausina Hautala kollegoineen viettää kahdeksan tuntia päivässä suolla. Etelä-Suomessa ehtii yöksi kotiin, mutta pohjoisempana he yöpyvät tutkimusasemilla, majapaikoissa ja joskus jopa teltassa.
— Tällaiselle ulkoilmaihmiselle kenttätyö on mahtavaa, eikä edes tunnu työltä, Hautala toteaa.
Miten ennallistaminen vaikuttaa?
Noin 15 kilon painoiset lasertekniikkaa käyttävät salkut kulkevat rinkoissa, ja mittauskammion Hautala kantaa kädessään. Laitteet mittaavat maaperän ja ilmakehän välisen kaasujenvaihdon, eli mihin suuntaan partikkelit liikkuvat: imeekö vai päästääkö maa niitä.
Luonnontilaisella suolla hiilidioksidi- ja metaanipäästöjen tila on vakaa. Ojitetulla suolla vedenpinnan korkeus on laskenut ja maaperä tuottaa hiilidioksidipäästöjä enemmän kuin luonnontilassa. Lisäksi syntyy metaanipäästöjä ojista.
Kun suo ennallistetaan ja ojia tukitaan, vedenpinta nousee ja hiilidioksidipäästöt vähenevät. Sen sijaan metaanipäästöt saattavat hetkellisesti kasvaa. Hautala tutkii, miten ennallistaminen vaikuttaa hiilikaasujen dynamiikkaan.
Hautala on tehnyt soista myös gradunsa ja kandityönsä ja retkeilee siellä mielellään vapaa-ajallaankin. Suolla on Hautalasta turhaan vähän huono klangi suomen kielessä: suolle todellakin kannattaa suksia.
— Se on uskomattoman kaunis ja monimuotoinen kokonaisuus.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.