Juttu on julkaistu Yliopisto-lehdessä 8/2025.
Kuuntele juttu
Nuoren ihmisen kuollessa usein surraan myös menetettyjä mahdollisuuksia, joita elämässä olisi voinut olla. Sisälläni kuplii vastaava haikeuden, pettymyksen, murheen ja raivon tunnekuohu, joka koskee koko planeetan tulevaisuutta — sen menetettyjä mahdollisuuksia ja myrkytettyjä unelmia.
Italialainen kasvitieteilijä Stefano Mancuso kirjoittaa Kasvien tasavallassa (2019) siitä, kuinka lyhyessä ajassa ihminen on muokannut, hyödyntänyt ja riistänyt elinympäristöä niin, että maapallosta on tullut vaarallinen jopa meille itsellemme. Elämämme pohjautuu yhteyttävien kasvien olemassaoloon. Silti elintapamme pitää niitä pilkkanaan.
Vain muutamassa sadassa vuodessa ihmiskunta on päästänyt fossiilisia polttoaineita polttamalla ilmakehään 477 gigatonnia hiiltä. Suurimmat vaikutukset näkyvät napa-alueilla, joilla käydään taistelua aikaa vastaan.
Arktisen alueen ekosysteemi on vuosituhansien aikana sopeutunut äärimmäisiin olosuhteisiin. Nyt ilmaston ja elinympäristön muutokset ovat aivan liian nopeita pergamentinhauraalle luonnolle. Ymmärtävätkö ihmiset, kuinka suuren mittaluokan asiasta arktisen alueen tulevaisuudessa on kysymys?
Yhteistyön ikkuna sulkeutui
Samanaikaisesti ihmisen maailmassa on käynnissä demokratian ja autoritaarisuuden kamppailu, jossa kaikki elollinen kärsii.
Kylmän sodan jälkeen arktiselle yhteistyölle aukesi ikkuna kolmeksi vuosikymmeneksi. Pohjoismaat, Kanada, Yhdysvallat ja Venäjä perustivat Arktisen neuvoston, jonka tarkoitus oli torjua ilmastonmuutosta sekä suojella luontoa ja alkuperäiskansoja. Oli konferensseja, raportteja, yhteistyötä ja suuria unelmia.
Nyt on toisin. Maailman suurin arktinen valtio, Venäjä, käy veristä sotaa Ukrainassa. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhittelee jokaiseen ilmansuuntaan. Yhdysvaltalaiset arktisen alueen tutkijat eivät pysty rahoituksen epäämisen vuoksi edes matkustamaan konferensseihin. Asiakirjoista pyyhitään pois sanoja ”ilmastonmuutos” ja ”kestävä kehitys”.
Arktisen alueen hallinnasta uhkaa tulla vain suurvaltojen mielihalujen tyydyttämisen kohde. Konflikti arktisella alueella olisi painajainen koko planeetalle.
Pelastaisiko sokea sattuma?
Joskus yllättävä käänne voi pelastaa tuhon kynnykseltä. Fortunaa, mytologian hahmoa, kuvataan naiseksi, jonka silmät ovat sidotut — siis sokeaksi sattumaksi.
Italialainen filosofi Niccolò Machiavelli (1469–1527) vertaa Ruhtinas-teoksessaan fortunaa virtaan, joka ilman patojen ja vallien pystyttämistä tuhoaa pellot ja kaupungit. On siis olemassa pahaa ja hyvää fortunaa. Nyt tiedeyhteisö tarvitsee kumppanikseen jälkimmäistä.
Ennakointi näyttää tarkoittavan nykyisen maailmanjärjestyksen aikakautena lähinnä asevarustelua, mutta äärimmäisiin muutoksiin ilmastossa ei juuri varauduta. Ihmiskunta ajaa vastaantulevien kaistalla luottaen juopon tuuriin.
Poliitikot rauhoittelevat tiedeyhteisöä kuin kuhmun saanutta pikkulasta — tai kieltävät ongelman. Suomen hallitusohjelmassa on näyte kielestä, joka ei tarkoita mitään:
”Yhteiskunnan toiminta käännetään luontopositiiviseksi. Hallitus tavoittelee luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen pysäyttämistä yhteistyöllä ja tekee positiivisista vaikutuksista luontoon Suomen vientituotteen.”
Ihmisillä on luontainen haluttomuus uskoa pahinta. Poliitikot osaavat hyödyntää tätä inhimillistä piirrettä — samalla kun pitävät saappaansa sekä ilmastotoimien jarrulla että fossiilikapitalismin kaasulla.
Kohtaloa määräävät herrojen oikut
Usein ilmastonmuutoksen sanotaan olevan kohtalonkysymys. Tarvitsemmekin jo yllättävää fortunaa, jos haluamme jatkaa elämää turvallisissa rajoissa — siis puskista tulevaa onnenkantamoista, jonka avulla yllättävät kumppanit löytävät toisensa. Yhteistyölle on valmiiksi katettu pöytä, jos se vain sopisi maailman päättäjille.
Machiavelli katsoi, että yhteiskunnan ongelmien juurisyyt löytyvät harvainvaltaisista eliittikasoista, jotka tuovat ihmisten ikävimmät puolet esiin. Tavallisen kansan kohtaloa määräsivät herrojen oikut.
On käsittämätöntä, että tänä päivänä kourallinen ihmisiä voi päättää miljardien eliölajien tulevaisuudesta. Planeetan kohtaloa säätelee viime kädessä politiikka. Mistä löytyisi vastavoima tilanteelle, jossa enimmäkseen rikkaat miehet imevät pillillä öljyä ja puhaltavat sen aseisiin ja ilmakehään?
Niin kauan kuin on elämää, on toivonpilkahduksia. Sitä toitotan itselleni hauraana mantrana. Jokaisella toimintakykyisellä on vastuu etsiä ulospääsykeinoja ilmastokriisistä. Planeetan tulevaisuutta koskevat kysymykset eivät saa luhistua geopoliittisten jännitteiden puristuksessa. ”Olemme kaikki vastuussa kaikesta ja kaikille”, toteaa Isä Zosima Fjodor Dostojevskin Karamazovin veljeksissä.
Tiede, taide ja lainsäädäntö tuovat toivoa
Ihminen voi hieman vaikuttaa kohtaloonsa, vaikka elämä monin osin onkin sattumankauppaa. Meillä on toimivia verkostoja, muun muassa tiedeyhteisö. Rauhanomaiselle yhteiskunnalliselle muutokselle on mahdollisuuksia, jos tahdomme niin. Vastarinta voi luoda yllättäville käänteille mahdollisuuden.
On pakko nähdä toivoa kansainvälisessä lainsäädännössä, demokratiassa, taiteissa ja tieteissä. Voisivatko ne pysäyttää ahneuden voittokulun? Miljoonat ihmiset taistelevat planeetan puolesta jo nyt.
YK:n alainen kansainvälinen tuomioistuin (ICJ) antoi heinäkuussa lausunnon, jonka mukaan valtioiden ilmastovelvoitteiden rikkominen on kansainvälisen oikeuden vastaista. Valtioilla on vastuu hillitä niin kansallisia kuin yritystenkin päästöjä. Lausunto vahvistaa valtioiden merkitystä ilmastokriisin torjunnassa.
Ihmisen, kuten kaiken elollisen, kohtalo on syntyä ja kuolla, kukoistaa ja kadota. Arpamme on sekä voittava että häviävä. Toivotaan, että myös tulevilla sukupolvilla olisi mahdollisuus osallistua peliin.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.