Kolumni on julkaistu Yliopisto-lehdessä 4/2026.
Puolet Suomesta on metsää. Jokaisen metsähehtaarin omistaa joku: valtio, kunta, metsäyhtymä tai kansalainen. Metsää omistavia kansalaisia on yli 400 000, ja lähes 60 prosenttia metsistämme on heidän vallassaan. Missä määrin metsien käyttö on metsänomistajan oma asia? Ympäristökriisien aikana olen alkanut pohtia kysymystä yhä useammin.
Metsät ovat omistajalleen arvokkaita, mutta ne ovat myös yhteisesti ja yhteiskunnallisesti tärkeitä. Metsätalouden historiallinen merkitys Suomen kansantaloudelle on kiistämätön.
Ilmaston lämpenemisen ja intensiivisen metsätalouden vuoksi metsien hiilinielu on kutistunut. Valtiota uhkaa nyt miljardiluokan korvausvelvoite EU:n ilmastotavoitteista lipsumisesta. Puutavara kuuluu metsänomistajalle. Silti puiden sitoma hiili on arvokas yhteinen resurssi — ja yhteinen on siitä koituva laskukin.
Enemmän kuin yksittäinen metsikkö
Metsien käyttö ei muutenkaan ole yksityisasia. Tutkimuksen ansiosta tiedämme, ettei luonnon monimuotoisuus kunnioita metsätilojen rajoja. Lähes joka toinen maamme eliölajeista elää metsissä, ja tuon rikkauden edellytys on elävä ekologinen verkosto. Yksittäinen metsikkö ei ole vain yksittäinen metsikkö, vaan se saattaa olla laajan alueen monimuotoisuuden kannalta elintärkeä.
Avohakkuut ja niihin liittyvä maanmuokkaus valuttavat humusta vesistöihin — yhteisiä nekin — ja heikentävät niiden laatua. Viime vuosina tutkimus on osoittanut, että avohakkuusta kärsivät myös naapurit. Hakkuuaukiot nimittäin lisäävät niitä ympäröivien metsien riskiä kärsiä tuuli- ja hyönteistuhoista. Varsinkin jälkimmäiset lisääntyvät koko ajan ilmaston muuttuessa.
Säännöt joista voi olla ylpeä
Yksityisomistus on vahva arvo yhteiskunnassamme. Karttuvan tieteellisen tiedon perusteella on kuitenkin syytä miettiä sitä yhteisten haittojen kannalta. Suomalaiset ajattelevat olevansa metsäkansaa. Metsäpolitiikassa pitäisi pohtia, miten laadimme sellaiset suojelukorvaukset, kompensaatiot ja lainsäädännön, joista voisimme olla yhtä ylpeitä kuin jokaisenoikeuksista. Jatkossa metsäpolitiikan vaikeimmat kysymykset ovatkin melko varmasti moraalisia.
Kirjoittaja on metsien terveyteen ja kaukokartoitukseen erikoistunut apulaisprofessori maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.