Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 6/2025.
Suomen tuotantoeläimet eivät elä pelkistä kotipeltojen anneista. Yli 70 prosenttia rapsista, soijasta ja muusta niin sanotusta täydennysproteiinista tuodaan ulkomailta. Rehun hinnat voivat markkinahäiriöiden vuoksi heittelehtiä ja saanti kangerrella.
— Rehuproteiinin tuonti merkitsee myös Suomen eläintuotannon ympäristötaakan ulkoistamista sellaisille maille, joissa on pulaa vedestä tai metsää hakataan soijanviljelyn tieltä, tutkijatohtori
Herneen ja härkäpavun lisäviljely vähentäisi tuontiriippuvuutta. Jos niiden viljelyala kolminkertaistettaisiin kuuteen prosenttiin kokonaisviljelyalasta, täydennysproteiinin tuontitarve kuittaantuisi, laskee vanhempi yliopistonlehtori, dosentti
Typensitojakasvien yleistymisestä koituisi muitakin hyötyjä. Ne parantavat maan viljavuutta ja vähentävät väkilannoitteiden tarvetta. Tällä biologisella typensidonnalla voi siis kohentaa typpiomavaraisuutta samalla kun hiilipäästöt kutistuvat.
Väkilannoitteiden haitat näkyviin hintoihin
Muutosta oikeaan suuntaan voitaisiinkin tutkijoiden mukaan vauhdittaa tuomalla väkilannoitteiden ympäristöhaitat näkyviin niiden hintoihin.
Palkoviljalle on käyttöä sekä rehun että ruoan tuotannossa, ja tutkijat kehittäisivät näitä kahta linjaa rinnakkain. Elintarvikepuolen sivuvirtoja voi hyödyntää rehuteollisuudessa, ja viljelytaitojen karttuminen puolestaan auttaa molemmissa.
Maatalouspolitiikan mahdollisuudet ovat nyt isot, tutkijat korostavat: tutkimukselle, tuotekehitykselle ja markkinoinnille on ilmeinen tarve.
Maataloustieteilijät Marjukka Lamminen ja Asko Simojoki kuuluvat palkokasvitutkijoiden
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.