Lintutörmäykset ovat yksi tuulivoiman tunnetuimmista ympäristöhaitoista. Nyt tutkijat ovat kehittäneet uuden lähestymistavan, joka hyödyntää luonnon varoitussignaaleja.
– Lähtökohtana oli ajatus, että luonnossa monet eläimet käyttävät värejä varoittamaan saalistajia vaarasta. Usein taipumus välttää tiettyjä värikombinaatioita on geneettistä – värejä vältetään, vaikka niistä ei olisi aiempaa kokemusta, professori Johanna Mappes Helsingin yliopistosta kertoo.
Valkoinen lapa on huonoin vaihtoehto
Tutkimuksessa havaittiin, että varoitusvärit – keltainen, punainen ja musta – yhdistettynä pyörivään liikkeeseen vaikuttivat linnuista selvästi pelottavammilta kuin nykyiset ratkaisut, kuten yksi mustaksi maalattu lapa tai punaiset raidat.
– Valkoiset lavat, joita käytetään yleisesti Suomessa, osoittautuivat lintujen kannalta huonoimmaksi vaihtoehdoksi. Tämä viittaa siihen, että suhteellisen yksinkertainen visuaalinen muutos voisi vähentää lintukuolleisuutta tuulivoiman yhteydessä, Mappes sanoo.
Tutkimuksen keskeinen oivallus on näkökulman muutos: sen sijaan että lintuja pyrittäisiin havaitsemaan teknologian avulla, pyritään vaikuttamaan niiden käyttäytymiseen.
– Uutta on erityisesti se, että ratkaisu pohjautuu evoluution muokkaamaan käyttäytymiseen ja luonnon optimoimiin varoitussignaaleihin, Mappes korostaa.
Edullisilla keinoilla voidaan vaikuttaa lintujen käyttäytymiseen
Lintukuolemat eivät näillä keinoilla poistu kokonaan, mutta tutkimus osoittaa, että suhteellisen yksinkertaisella ja mahdollisesti edullisella ratkaisulla voidaan vaikuttaa lintujen käyttäytymiseen.
– Jos tulokset toistuvat käytännön olosuhteissa eri maissa ja eri lintulajeilla, kyse voi olla merkittävästä muutoksesta koko tuulivoima-alalle, Mappes sanoo.
Tuulivoiman rakentaminen lisääntyy maailmanlaajuisesti, ja samalla kasvaa tarve ratkaisuista, jotka sovittavat yhteen uusiutuvan energian ja luonnon monimuotoisuuden suojelun. Tämä tutkimus tarjoaa konkreettisen esimerkin siitä, miten nämä tavoitteet voidaan yhdistää.
– Pidemmällä aikavälillä työmme voi johtaa uusiin standardeihin tuulivoimaloiden suunnittelussa. Tulevaisuudessa lapoja voidaan ehkä suunnitella niin, että ne ovat paitsi aerodynaamisesti tehokkaita myös lintujen kannalta helpommin havaittavia tai pelottavia. Sama ajattelu voisi soveltua myös esimerkiksi sähkölinjoihin, ikkunoihin ja muihin rakenteisiin, joihin linnut törmäävät.
Tutkimusta on rahoittanut Suomen Tiedeseura.