Kolumni on julkaistu Yliopisto-lehdessä 5/2025.
Aloitin geologian opinnot vuonna 2006. Matkani geologian parissa on siis jatkunut jo lähes kaksikymmentä vuotta. Opintojeni aikana kohtasin useamman kerran ihmettelyä siitä, miksi geologia on tärkeä tieteenala. Mitä kiinnostavaa vaikkapa kivissä muka on?
Keskustelu maankamaran luonnonvaroista on noussut viime aikoina yhä useammin esille. Yhdysvaltojen ja Ukrainan välinen mahdollinen mineraalisopimus on ollut uutisissa säännöllisesti, ja geologisilla luonnonvaroilla on keskeinen osa energiasiirtymässä.
Valitettavasti mineraalit ovat myös sotateollisuuden tärkeä osa. Nato julkaisi viime joulukuussa listan puolustuksen kannalta kriittisistä raaka-aineista, joista kaikki ovat mineraaleja tai niistä saatavia alkuaineita.
Tällä hetkellä Yhdysvallat hamuavat mineraaleja ulkomailta. Syy ei ole siinä, että Yhdysvaltojen maankamara olisi näiden suhteen köyhä — päinvastoin. Yhdysvallat on nojannut mineraalien tuontiin niin pitkään, että maassa on pulaa aiheen asiantuntijoista ja esiintymiin liittyvästä tutkimuksesta. Lisäksi uusien kaivosten avaaminen voi viedä vuosikymmeniä.
Mineraaleja ja niiden sisältämiä metalleja on kutsuttu uudeksi öljyksi sekä niiden taloudellisen merkityksen että ympäristövaikutusten näkökulmasta. Ymmärtääksemme nykyhetkeä — mineraaliesiintymien sijaintia, laajuutta ja mahdollisen kaivostoiminnan vaikutuksia — tarvitsemme tietoa jopa miljardeja vuosia sitten tapahtuneista geologisista prosesseista.
Ratkaisevan tärkeää on myös monipuolinen tieto ihmistoimintojen ympäristövaikutuksista. Ilman sitä emme voi suunnitella kestävästi tulevaisuuden maankäyttöä, oli tavoitteena alueen suojelu tai sen hyödyntäminen.
Vaikka saatan olla puolueellinen, väitän, että laaja geologinen yleissivistys on tulevaisuudessa kultaakin kalliimpaa. Tarvitsemme pitkäjänteistä perustutkimusta ja lisää ymmärrystä elottoman ja elollisen luonnon vuorovaikutuksesta. Kaipaamme osaajia, joilla on valmius toimia nopeasti muuttuvissa geopoliittisissa tilanteissa.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.