Juttu on julkaistu Yliopisto-lehdessä 8/2024.
Kuuntele juttu Soundcloudissa tai Spotifyssa.
Loputon rankkasade piiskaa viljan lakoon. Mansikkasato homehtuu peltoon. Kaupungissa vesi tunkee sisään kerrostalojen elementtisaumoista ja tulvii kellareihin.
Seuraavana vuonna sadetta kaivataan. Hellejaksot kuivattavat viljelykset, ja kaupungissa vanhukset kituvat tulikuumissa yksiöissään.
Suomen sääolot ovat muuttuneet entistä arvaamattomammiksi. Ilmastonmuutos on jo täällä ja se jatkuu, vaikka lopettaisimme kaikki hiilidioksidipäästöt tänään. Voimme kuitenkin vaikuttaa siihen, kuinka paljon ja kuinka nopeasti muutoksia tulee.
Maanviljelijät kohtaavat kenties ensimmäisinä ilmastonmuutoksen seuraukset. Silti keväällä eri puolilla Eurooppaa nähtiin traktorimielenosoituksia ilmastonmuutoksen torjuntaa vastaan.
— Ilmastonmuutoksen hillitsemisessä on kyse ihmiskunnan selviytymisestä. Se on monelle aika kaukainen näkymä, toteaa yliopistotutkija Janina Käyhkö.
Ilmastonmuutokseen sopeutuminen sen sijaan on lähempänä arkea niin maalla kuin kaupungissa.
Jalostus tarpeen
Monet uskovat, että lämpeneminen koituu Suomen maanviljelyksen eduksi, kun kasvukausi pitenee. Äärisäät kuitenkin saattavat kumota hyödyt. Suomessa on ehkä luovuttava monista nykyisistä viljelykasveista. Myös uudet taudit ja tuholaiset lisääntyvät.
— Ratkaisu ei ole siirtyä käyttämään eteläisempiä lajikkeita, koska niitä ei ole jalostettu pohjoisen valoon. Jalostustyö ei tapahdu hetkessä, muistuttaa Käyhkö.
Jalostuksen lisäksi kastelu- ja kuivatusteknologia ja kylvöjen aikataulutus voivat auttaa. Ellei, moni viljelijä saattaa pistää pellot pakettiin.
EU:n kannattavuustarkastelu ehdotti isoja osia Suomesta nurmiviljelyyn, kertoo Käyhkö. Kotieläintalouden vahvistaminen ei kuitenkaan ole ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta nerokasta.
— Miten ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen suhteutuvat toisiinsa? Maksetaanko viljelijöille sopeutumistukia? Nämä ovat isoja yhteiskunnallisen keskustelun aiheita, eikä niitä ole käsitelty meillä juuri lainkaan.
Vaikea viilennys
Joskus sopeutumistoimet lisäävät kasvihuonekaasuja. Tästä tutkijat puhuvat haittasopeutumisena. Ilmastointi on hyvä esimerkki: se viilentää sisätiloja, mutta siirtää ongelman eteenpäin. Lisäksi ilmastointilaitteiden valmistus aiheuttaa kasvihuonepäästöjä. Silti ilmastointilaite voi olla ainoa helpotus tappavassa helteessä.
— Asian eri puolia pitää puntaroida. Ilmastointia tarvitaan joissain paikoissa. Lisäksi pitäisi panostaa viilentäviin pintoihin ja viheralueisiin kaupungissa ja tutkia tuuliolosuhteiden hyödyntämistä katutasolla.
Käyhkö on vertaillut lämpövaikutuksia eri kaupunginosissa. Väljemmin rakennetut asuinalueet — esimerkiksi Helsingin Kontula — paljastuivat helleaaltojen kannalta paremmiksi kuin uudet, tiiviisti rakennetut kaupunginosat. Tehokasta rakentamista pidetään usein ilmastoystävällisenä, mutta sopeutumiseen se ei ole aina paras vaihtoehto.
— Sopeutumisen keinot ovat toisinaan ristiriidassa hillitsemisen kanssa. Se tekee ongelmavyyhdistä niin monimutkaisen.
Talous edellä
Vuonna 2011 rankkasade aiheutti Kööpenhaminassa lähes miljardin euron tuhot. Mitä jos sama vesimäärä sataisi Helsingin keskustaan? Tätä tutkijat kysyivät Helsingin kaupungin asiantuntijoilta ja poliitikoilta harjoituksessa vuonna 2022.
Helsingin kantakaupungin heikkoutena on sekaviemärijärjestelmä, joka yhdistää hulevedet jäteviemäreihin. Kaupungin asiantuntijat totesivat, että järjestelmä on mitoitettu perussateisiin. Kööpenhaminaan satanut vesimäärä olisi sille liikaa.
Jätevedet tulvisivat kellareihin, maanalaiset sähkökaapelit kastuisivat ja tietojärjestelmät romahtaisivat. Sairaalat täyttyisivät, ja uhkana olisi jopa kolera.
Poliitikkoja pyydettiin valitsemaan kolmesta vaihtoehdosta. Varautuisivatko he tilanteeseen ennalta ja korjaisivat viemärit? Paikkaisivatko he nykyistä järjestelmää? Vai ottaisivatko he kriisin vastaan ja maksaisivat laskun myöhemmin?
— Poliitikot olivat sitä mieltä, että joko otetaan kriisi vastaan tai etsitään hajautettuja ratkaisuja. He päättivät asettaa talouden etusijalle, kertoo yliopistonlehtori Nina Janasik, joka oli mukana järjestämässä LONGRISK-hankkeen politiikkapäämajaharjoituksia.
Paljon muttia
Työpajoissa keskusteltiin, mikä on riittävä syy toimia. Luonnontieteellistä tietoa yleistyvistä ja runsastuvista sateista ei selvästi pidetty sellaisena.
Sodan uhkaan varustaudutaan kalliilla aseilla. Ilmastokriisit eivät ilmeisesti tunnu yhtä todelliselta riskiltä, vaikka koko länsimainen elämänmuoto rakentuu sähkön ja veden saatavuudelle.
— Infrastruktuurimme on rakennettu oletuksella, että maailma pysyy samanlaisena. Mutta eihän se pysy.
Löysät pois -ideologia on tuhoisaa kriisinkestävyydelle, Janasik sanoo. Ohuet organisaatiot eivät pysty venymään paineen alla. Varautumiseen pitäisi varata rahaa.
— Ilmasto näkyy strategioissa ja suunnitelmissa. Silti heti kun kääntää puheen siihen, että mitä te päättäjinä konkreettisesti tekisitte, tulee paljon muttia, Janasik kuvaa.
Kuka maksaa vahingot?
Sopeutumisen rahoitus on lapsenkengissä, Janina Käyhkö toteaa. Erityisesti se näkyy kehittyvissä maissa, joissa ei ole yhtään puskuria. Silti Suomessakaan ei ole selvyyttä, kenen maksettavaksi iso säävahinko lopulta kaatuisi.
Myrskyihin ja tulviin Suomessa on varauduttu paremmin kuin muihin ilmastonmuutoksen aiheuttamiin ongelmiin. Suomen kansallinen sopeutumisstrategia vuodelta 2005 oli ensimmäinen EU:ssa. Silti parannettavaa riittää.
— Yhä rakennetaan liian lähelle rantaa ja tulvajokia, Käyhkö huomauttaa.
Nykyiset rakennukset eivät kestä tulevien talvien viistosateita ja nollan ympärillä sahaavaa lämpötilaa, jotka aiheuttavat ongelmia myös tieverkoston kunnolle.
Yksityinen sektori on vaiti sopeutumisratkaisuistaan. Käyhkö pitää huolestuttavana sitä, ettei esimerkiksi kaivosteollisuus avaa ilmastoriskiarvioitaan. Talvivaaran tapaus jätti ruman muiston, kun runsaat sateet saivat vuonna 2012 kaivoksen jätevesialtaat tulvimaan ja aiheuttivat suurta tuhoa lähiluonnossa.
Historia ei tunne nykyisen kaltaista lämpenemistä, joten suoria vertailukohtia ei menneisyydestä löydy. Aiemmat sääkriisit ovat liittyneet yleensä kuivuuteen ja kylmyyteen, kun taas tämän päivän ja tulevaisuuden ongelmat painottuvat kuumuuteen ja liiallisiin sademääriin.
Ihmisten reaktiot ilmasto-oloihinsa ovat kuitenkin olleet samankaltaisia kuin nykyään. Aina on ollut tilanteen kieltämistä ja silmien sulkemista ongelmilta. Aina on ollut toivottomuutta mutta myös ratkaisujen keksimistä.
Poliittisen historian professori Samuel White valmisteli vuoden 2008 tienoilla väitöskirjaansa ilmaston aiheuttamasta kriisistä 1500-luvun lopun Osmanien valtakunnassa. Hänen oli tuolloin vaikea vakuuttaa kollegoitaan siitä, että ilmastolla ja säällä on väliä. Oletus oli, että inhimillisillä tapahtumilla on inhimilliset syyt.
Sittemmin asenteet muuttuivat: ilmaston lämpenemisestä tuli yhä polttavampi ongelma ja myös aiemmat ilmasto-olot alkoivat kiinnostaa.
— Nykyään pitää välillä muistuttaa, ettei ilmasto sentään ole kaikkien historian tapahtumien takana, White toteaa.
Vakaus suojaa
Menneinä vuosisatoina yhteisöt selvisivät yleensä yksittäisistä katovuosista, mutta kun niitä tuli useita lyhyen ajan sisällä, seurasi ongelmia. Monesti taustalla olivat tulivuorten purkaukset. Ne kylmensivät ilmastoa ja aiheuttivat äärisäitä: kuivuutta, tulvia, pakkasia.
Näin kävi esimerkiksi 1500-luvun lopulla, White kertoo. Osmanien valtakunnan lisäksi erilaiset vaikutukset näkyivät joka puolella Eurooppaa. Suomessa kärsittiin nälästä, taudeista ja sodista, kun taas Hollannissa oli käynnistymässä kaupan ja taiteen kultakausi. Maan maatalous ja talousrakenne olivat Suomea monipuolisemmat.
Luonnonilmiö, kuten kuivuus tai tulva, voi muuttua katastrofiksi — ja katastrofi puolestaan kehittyä kriisiksi. Näin käy, jos alue on alttiina luonnonilmiöille ja väestö haavoittuvainen.
— Kun mietimme askelia vaarasta katastrofiin ja katastrofista kriisiin, näemme, missä sopeutuminen voi astua peliin, niin menneisyydessä kuin nykypäivässä, White toteaa.
Mahtavat tulvavallit, vahvat rakennukset tai runsaat viljavarastot suojaavat katastrofeilta. Vakaa taloudellinen ja poliittinen tilanne taas estää katastrofia ryöpsähtämästä kriisiksi.
Samankaltaiset katastrofit ja kriisit voivat johtaa aivan eri johtopäätöksiin. 1590-luvun kurjat vuodet saivat espanjalaiset harkitsemaan joistakin siirtomaista luopumista, koska valtio oli venynyt äärirajoilleen. Englannissa puolestaan pohdittiin, että siirtomaita tarvitaan lisää, jotta nälkäiset ihmiset voitaisiin lähettää sinne.
Muutto ja konflikti
Varautumisessa tulisi miettiä, kuka on haavoittuvainen ja kuinka haavoittuvaisuutta voitaisiin vähentää. Paikoin on puutteita infrastruktuurissa, toisaalla taas poliittisia tai taloudellisia riskejä.
Nykyään vaikkapa ruoan saatavuus ja kykymme kuljettaa sitä ympäri maailmaa ovat paremmalla tasolla kuin koskaan. Mutta saavatko ruokaa kuitenkaan kaikki, jotka sitä tarvitsevat?
Ilmastonmuutos vaikuttaa myös kansainväliseen muuttoliikkeeseen: siihen, kuka muuttaa, minne, milloin ja miksi. Epätoivoisimmat muuttavat yleensä lähelle, mutta paremmin pärjäävät voivat lähteä kauemmaskin. Ihmiset vastaavat talouden alamäkeen etsimällä parempaa tulevaisuutta muualta.
Sopeutumisen rajat tulevat vastaan ainakin pienissä saarivaltioissa, jotka uhkaavat jäädä meren alle jo muutaman vuosikymmenen kuluessa. Myös kuivuus ja kuumuus ajavat ihmisiä pois asuinsijoiltaan. Yhdysvaltain itärannikolla tulvat ja myrskytuhot ovat jo tyhjentäneet alueita, ja Britanniassa valmistaudutaan samaan.
Ilmastonmuutos vaikuttaa konfliktien ajoitukseen ja vaikutuksiin. White uskoo, että tulevaisuudessa kohtaamme yhä säännöllisemmin säähän liittyviä katastrofeja, jotka lietsovat olemassa olevia konflikteja.
— Konfliktit taas pahentavat katastrofien vaikutuksia. Luonnonkatastrofin ja konfliktin yhdistelmä tekee pahempaa jälkeä kuin kumpikaan niistä yksinään, White sanoo.
Muisti ja ideat
Whiten mukaan kuvaukset aiemmista ympäristöongelmista voivat soveltua nykyisen ilmastokriisin käsittelemiseen. Miten ihmiset siirtävät tietoa katastrofeihin vastaamisesta? Muistetaanko vuosisatoja sitten tapahtuneet katastrofit?
Menneiden aikojen ihmiset eivät tienneet syytä koettelemuksilleen. Selitystä haettiin joskus uskonnosta.
— En tiedä, tuntuiko paremmalta ajatella, että kyseessä on Jumalan rangaistus. Mahdollisesti se tuntui pahemmalta, White toteaa.
Historian tapahtumat alleviivaavat sitä, että ennaltaehkäisy tulee halvemmaksi kuin sopeutuminen, White painottaa.
— Olemme jo aiheuttaneet paljon ilmastonmuutosta, johon joudumme sopeutumaan. Mutta mitä enemmän voimme tehdä hidastaaksemme muutoksen vauhtia ja lieventääksemme sen vaikutuksia, sen parempi.
Ei loukkuja
Tulevaisuudessa on varauduttava hikisiin päiviin ja siihen, että vettä on välillä liikaa ja välillä liian vähän. Sää tarjoilee jatkuvasti erilaisia ikäviä yllätyksiä.
Tällaisessa maailmassa olisi tarvetta sille, että huolehdimme toistemme hyvinvoinnista, Janina Käyhkö tuumii. Olisi mietittävä, keitä tulee tukea sopeutumisessa. Tiedonsaantia pitää lisätä piittaamatta yrityssalaisuuksista ja valtionrajoista. Epäitsekkyys ja vastuunkanto ovat nyt paikallaan.
— Tärkeintä on, ettei kukaan jää loukkuun. Se koskee sekä liian lämpimissä asunnoissa asuvia että ilmastopakolaisia. On pystyttävä pääsemään pois paikoista, joissa ei voi elää.
Sopeutuminen on myös luopumista.
— Emme ehkä voi jatkaa samanlaista toimintaa tai tuottaa samoja tuotteita.
Sopeutumisessa on kuitenkin myös mahdollisuus, Käyhkö sanoo.
— Kun joudumme muuttamaan elämäämme, voimme miettiä, miten siitä voisi tehdä hyvää eri tavalla kuin ennen.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.