Tutkijat analysoivat sataa näytettä, jotka kerättiin voimala-alueen ympäristöstä muutaman kuukauden aikana onnettomuuden jälkeen, ja havaitsivat cesiumhiukkasten jakautuvan epätasaisesti. Lisäksi niiden leviäminen poikkesi radioaktiivisen kokonaislaskeuman hajonnasta. Cesiumpitoiset mikrohiukkaset eivät levinneet tasaisesti onnettomuuspaikan lähistölle, vaan kulkeutuivat yksittäisen tuulenpuuskan mukana Fukushiman prefektuurin poikki vasta 15.3.2011.
– Tutkimus osoittaa, että suuri osa Fukushiman pienhiukkassaasteista voidaan jäljittää yhteen ainoaan päästötapahtumaan, sanoo professori Satoshi Utsunomiya Taiwanin kansallisesta yliopistosta.
– Löydös mullistaa käsityksemme radioaktiivisen aineksen leviämisestä Fukushiman onnettomuuden jälkeen.
Sade ratkaisi hiukkasten saastuttaman alueen
Tutkimus osoittaa myös, että päästön mittaluokan lisäksi sade vaikutti cesiumpitoisten mikrohiukkasten kertymiseen tietyille alueille.
– Kun runsaasti hiukkasia sisältänyt pilvi kohtasi sateet, hiukkaset huuhtoutuivat ilmakehästä nopeasti, toteaa professori
– Hiukkasjakauma kertoo siis yhtä lailla sääoloista kuin hiukkasten vapautumisen ajankohdasta. Cesiumpitoiset mikrohiukkaset ovat erittäin radioaktiivisia ja käyttäytyvät eri tavoin kuin liukoiset saastuttavat aineet, joten ne saattavat aiheuttaa ylimääräisen ympäristö- ja terveysriskin.
– Hiukkaset säilyvät ympäristössä ja voivat nostaa hyvinkin korkealle paikallisia säteilyannoksia nieltynä tai sisäänhengitettynä, sanoo Bernd Grambow IMT Atlantique -yliopistosta.
– Hiukkasten leviämisen selvittäminen on olennaista riskien arvioinnille ja ympäristön ennallistamiselle.
Tutkimusryhmä keskittyy nyt sisäänhengitettyjen hiukkasten mahdollisiin terveysvaikutuksiin, sillä tähänastisen näytön perusteella ne saattavat aiheuttaa enemmän biologisia vaurioita kuin hajanaisemmin ympäristöön ionisoivaa säteilyä levittävät radioaktiivisen cesiumin muodot.
Tutkimuksen toteuttaneeseen kansainväliseen ryhmään kuului tutkijoita Taiwanin kansallisesta yliopistosta, Helsingin yliopistosta sekä Nantesin yliopistosta, IMT Atlantique -yliopistosta ja Centre national de la recherche scientifique (CNRS) -tutkimuslaitoksesta.
Tutkimusta tukivat Taiwanin opetusministeriö ja kansallinen tiede- ja teknologianeuvosto, Japanin tieteellisen tutkimuksen edistämisseura ja Suomen Akatemia.