Ympäristö on sodan hiljainen uhri

Ympäristön tuhoutuminen sodassa aiheuttaa muun muassa metsäkatoa ja synnynnäisiä sairauksia sekä vähentää villieläinten määrää.

YK:n entinen pääsihteeri Ban Ki-moon on puhunut ympäristöstä sodan hiljaisena uhrina. Sota tuhoaa ja saastuttaa ympäristöä eri tavoin: strategisesti silloin, kun armeijat käyttävät myrkkyjä aiheuttaakseen vaaraa viholliselle; suoraan silloin, kun pommitetaan teollisuuskohteita tai kun räjähtämättömistä räjähteistä vuotaa haitallisia aineita veteen ja maaperään; sekä epäsuorasti, kun sotatilan aiheuttama yhteiskuntajärjestelmien ja infrastuktuurin romahtaminen johtaa ympäristön saastumiseen.

Tutkija Freek van der Vet Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan Erik Castrén instituutista antaa esimerkin ympäristön strategisesta tuhosta Vietnamin sodassa, jossa Yhdysvaltain armeija käytti rikkakasvien torjunta-ainetta "Agent Orange" kemiallisessa sodankäyntiohjelmassaan vieden paikallisilta asukkailta ja sisseiltä asuinmahdollisuudet. Aine sisältää jälkiä dioksiini-TCDD:stä, joka voi päästä kehoon, vaikuttaa geeneihin ja aiheuttaa vakavia epämuodostumia ja fyysisiä vammoja.

Muita esimerkkejä sodan aiheuttamista suorista ympäristötuhoista ovat Persianlahden öljyvuodot 1990-luvun Persianlahden sodan aikana ja teollisuuslaitosten tuhoaminen Ukrainan Donetskissa. Myös räjähtämättömät pommit voivat vuotaessaan aiheuttaa suurta tuhoa luonnolle. Näin on käynyt muun muassa entisen Jugoslavian alueella.

Epäsuorat tuhot taas syntyvät yleensä pidemmällä aikavälillä, kun sodankäynti rapauttaa yhteiskunnan perusrakenteita. Syyriassa öljynjalostamoiden toiminnan keskeytyessä ympäristöön on vuotanut valtavia määriä haitallisia aineita. Sotatila on niin ikään romahduttanut jätehuollon, mikä uhkaa nyt ihmisten terveyttä.  Kansainvälisen oikeuden kannalta epäsuorat seuraukset ovat erittäin ongelmallisia, koska suoraa syyllistä ja vastuunkantajaa on vaikea määritellä. 

Ympäristöä sodan uhrina vähätellään vieläkin

YK ja kansainvälinen rikostuomioistuin ovat viime vuosina kiinnittäneet entistä enemmän huomiota sodan aiheuttamiin ympäristötuhoihin, mutta vielä ei täysin ymmärretä, että ympäristö voi olla uhri ja tuhoutuessaan tai saastuessaan aiheuttaa myös ihmiselle vahinkoa.

– Ihmisten on vaikea nähdä ympäristö sodan erillisenä uhrina. Ei ymmärretä riittävästi sotastrategian, ekosysteemien ja ihmisten terveyden välistä yhteyttä, Freek van der Vet toteaa. 

 – Ihmisillä on taipumus ajatella ympäristöä ja luontoa omaisuutena, josta voimme nauttia. Harva haluaa ajatella, että ympäristöllä olisi myös oikeuksia.

Niin kauan, kun ei ymmärretä, että myös ympäristöä on suojeltava sodan aikana, on vaarana, etteivät uudet kansainväliset oikeudelliset rajoitukset ota sen tuhoja huomioon rikoksina maapalloa vastaan. Tällöin ei myöskään ympäristölainsäädäntö huomioi sotaa rikoksena ympäristöä vastaan.

Van der Vet johtaa hanketta Toxic crimes, joka  yhdistää yhteiskunta- ja oikeustieteellisiä tutkimusmenetelmiä tutkiakseen, miten ruohonjuuritaso, oikeustieteilijät ja muut asiantuntijat voisivat yhdistää voimansa estääkseen ympäristön tuhoutumisen sodassa.

Monet sotaa käyneet maat kärsivät yhä huomattavista ympäristövahingoista

Itä-Ukrainan Donetsk on Euroopan teollistuneimpia alueita. Sodassa useat tuotantolaitokset kärsivät vahinkoja, ja siksi muun muassa hiilikaivokset ja öljynjalostamot ovat saastuttaneet ilmaa ja vesihuoltoa. Monet Donetskin teollisuusalueista sijaitsevat konfliktin etulinjan välittömässä läheisyydessä.

Van der Vet tutkii ryhmänsä kanssa, miten erilaiset kansainväliset ja kansalaisjärjestöt sekä muut toimijat ovat pyrkineet vaikuttamaan lainsäädäntöön, jotta se suojelisi paremmin ympäristöä konflikteissa. Laki rikoksista maapalloa vastaan halutaan sisällyttää Rooman perussääntöön Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa Haagissa. Näin voidaan yrittää estää sodanaikaista saastuttamista ja sellaisten aseiden käyttöä, jotka ovat myrkyllisiä ympäristölle.

– Valtiot ja yksityishenkilöt halutaan saada vastuuseen myös näistä rikoksista, sanoo tutkija Emma Hakala Ulkopoliittisesta instituutista. Hakala aloittaa työskentelyn Toxic Crimes-hankkeen parissa marraskuussa.

Nykyisillä menetelmillä, satelliittidatalla ja kaukokartoituksella, voidaan seurata säteilyä ja muita vahinkoja etäisyyden päästä. Yhä on kuitenkin vaikeaa tietää ympäristötuhojen vaikutuksia pidemmällä aikavälillä.

Maamiinojen uhreja ja vaikutuksia on helppo seurata, mutta myrkkyjen vaikutusten seuraaminen vie aikaa.

– Kuinka voimme arvioida, sairastuvatko ihmiset nyt, 20 vuoden kuluttua vai koskaan, van der Vet kysyy.

Myös Vietnamin sodan rikkakasvien torjunta-aineiden vaikutus lapsiin ja amerikkalaissotilaisiin on vaikea tapaus: myrkkyjä valmistaneet yritykset ja Yhdysvaltain hallinto eivät ole koskaan täysin tunnustaneet myrkkyjen aiheuttamia vaurioita, vaikka ovatkin perustaneet kuntoutusohjelmia Vietnamissa ja kotimaassaan veteraaneille.  Vaikka todisteita rikoksista on, ne eivät johda aina vastuuseen.

Freek van der Vet

Emma Hakala