Vararehtori Tom Böhling: Yliopisto haluaa näyttää esimerkkiä kestävän kehityksen organisaationa

Helsingin yliopisto järjestää kestävän kehityksen kursseja ja pyrkii pienentämään ja kompensoimaan hiilijalanjälkeään.

Yliopiston toimintaa ohjaa vastuu yhteiskunnasta. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja globaaleihin ongelmiin sekä koulutamme vastuullisia asiantuntijoita toimimaan yhteiskunnassa.

Tuotteillemme on suuri globaali tarve. Kestävä kehitys on haaste, jonka edistämiseen myös Helsingin yliopisto on sitoutunut lähes kaikkien YK:n jäsenvaltioiden tavoin. YK:n Agenda 2030 koostuu 17 tavoitteesta, joiden päämääränä on, ettei ketään jätetä kehityksestä jälkeen.

Yliopistossamme tehdään korkeatasoista, Agenda 2030:n tavoitteisiin liittyvää tutkimusta esimerkiksi ilmakehätieteiden keskus INARissa ja kestävän kehityksen instituutti HELSUSissa. Parhaillaan työtään tekee myös toimikunta, joka kehittää yliopiston omaa vastuullista toimintaa.

Koulutus on tärkeä tapa vaikuttaa yhteiskuntaan. Olemmekin suunnitelleet kestävän kehityksen kurssin, joka tarjotaan kaikille yliopistolaisille. Myös opettajia koulutetaan, jotta he pystyvät sisällyttämään kestävyysteemoja kaikkeen opetukseen.

Omaa hiilijalanjälkeämme pyrimme pienentämään monin toimin. Yliopiston kiinteistöihin on asennettu yli 4 000 aurinkopaneelia, ja Viikin kampuksen aurinkovoimalat tuottavat noin viidenneksen kampuksen sähköntarpeesta aurinkoisina päivinä. Päärakennuksen vastaanotoilla tarjotaan kasvisruokaa, ja opiskelija- ja henkilöstöravintola UniCafessa voi osallistua ilmastotalkoisiin vapaaehtoisella lisämaksulla jokaisesta ateriasta.

Kansainvälisen toiminnan kannalta matkustaminen on tärkeää, mutta samalla se muodostaa merkittävän osan hiilijalanjäljestämme. Syksyllä päivittyvässä ohjeistuksessa kehotetaankin ensin pohtimaan matkustamisen tarvetta ja sitten valitsemaan luontoa säästävä matkustustapa. Olemme myös sitoutuneet kompensoimaan aiheuttamamme lentopäästöt. 

Yliopistolla on tutkimustietoa kestävän kehityksen edistämisestä. Haluamme myös näyttää esimerkkiä, miten iso organisaatio toimii tavoitteita kohti. Kansainvälisessä vertailussa sijoitumme hyvin: hiljakkoin julkaistussa THE University Impact -vertailussa olimme maailman 15. paras, kun mitattiin yliopistojen sosiaalista ja taloudellista vaikuttavuutta. Tästä on hyvä jatkaa työtä kestävän kehityksen puolesta.

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston vararehtori.

Pääkirjoitus on ilmestynyt Yliopisto-lehdessä Y/05/19.