Vankileiri ei lannistanut Sergei Zilitinkevitšiä — ilmakehän rajakerroksen tutkijasuuruus on innoissaan jokaisesta päivästä.

AJATTELEN NÄIN Y/09/15 // Sergei Zilitinkevitš kertoo:

”Vanhempani laittoivat minut pianotunneille. Saavutin jonkinlaisen teknisen taidon, mutta opettajani mukaan en soittanut sydämeni kyllyydestä. Kumpi meistä on sydämetön, minä kysyin. Sittemmin olen kuunnellut mielelläni niin Bachia ja jazzia kuin myös sydäntäni ja eräitä muitakin sydämiä.

Yliopistossa meille tuputettiin marxismi-leninismiä. Pidin parempana muuta filosofiaa. Suuret kirjailijat harjoittavat usein filosofiaa henkilöhahmojen ja tilanteiden muodossa. Sama pätee Raamattuun. Tässä piilee opetus eksakteille tieteille. Olennaiset ongelmat matematiikassa ja fysiikassa tapaavat olla yksinkertaisia ja viehätysvoimaisia. Mutkikasta ja turhauttavaa on monesti tieteellinen kielenkäyttö. Moderni luonnontiede kärsii harjoittajiensa riittämättömästä ihmistieteellisestä sivistyksestä ja kankeasta puheenparresta.

Työläs ja kiharainen kieli tuottaa ymmärtämisvaikeuksia ja suoranaista vastenmielisyyttä. Suuri osa tieteen tylsyydestä ja luotaantyöntävyydestä juontuu surkeasta esitystavasta.

VAKIINTUNEET JA ODOTTAMATTOMAT / Luova tieteilijä löytää tasapainon jäsentyneen ja sekasortoisen ajattelun väliltä. Kyky kulkea vakiintuneita reittejä on yhtä luovuttamaton kuin herkkyys odottamattomille ja vielä utuisille periaatteille.

Ratkaisut tulevat usein heräämisen tai nukahtamisen tapaisissa välitiloissa. Niin minullekin.

Vanha ystäväni, loistava fyysikko, hioo oivalluksiaan läpimurroiksi alkoholin avulla. Keksinnön partaalla hulahtaa pullollinen vodkaa. Menetelmä soveltuu hänen ajattelulleen. Hänen terveydelleen se tosin ei sovi.

Määrällinen edistys ei aina ole mahdollista. Meidän tulisi olla varovaisia tieteen kehitysmittailuissa. Viron tiedeakatemiaa johtava matemaatikko- ja fyysikkoystäväni Tarmo Soomere muistuttaa, että leijonanosa työstämme on kvantitatiivisesti erittelemättömissä.

Ammattinamme on ajatella. Emme perustele kisataksemme, vaan saavuttaaksemme totuuksia. Tämä kääntyy kaikkien eduksi. Olemme oppimisen asialla. Poliitikoilla on oma hommansa. Samoin taiteilijoilla: Tolstoi ja Dostojevski olivat ennemminkin profeettoja kuin opettajia. Tutkijoina vaalikaamme ajattelun riippumattomuutta. Pulmamme ratkeavat vain niitä rauhassa työstäessämme.

VIIDEN VUODEN TUOMIO / Neuvostoliitossa tiede oli yksi harvoista aloista, joilla lahjakkaat ihmiset saattoivat näyttää kykynsä olematta osa järjestelmää. Kuuluisa todennäköisyys- ja turbulenssiteoreetikko Andrei Kolmogorov oli avaramielisenä älykkönä neuvostovastainen, aivan kuten matematiikan opettajani Vladimir Smirnov ja Olga Ladiženskaja.

1960–70-luvun työni valmistuivat kolmogorovilaisessa perinteessä. Osoitin taitoni ja löysin paikkani. NKP-jäsenyyden vastustamisen tähden — ja tiedeakatemian kieltäydyttyä hyllyttämästä minua johtotehtävistä — jouduin viideksi vuodeksi vankeuteen. Pientä turbulenssia, niin sanoakseni.

Olen vasta myöhemmin tajunnut Kolmogorovin teorian puutteet. Se on liian ahdas.  

KONJAKKIMALJA KRITIIKILLE / Olen tarvinnut kaiken elämänkokemukseni ollakseni valmis uusiin ajatuksiin työssäni. Kun kerran puutuin moitteineni arvostetun tutkijan teorioihin, hän kaatoi meille lasilliset konjakkia vanhan ja virheellisen muistoksi ja uuden ja osuvamman kunniaksi. Siinä oli mallia minullekin.

Aihepiirini juuret ulottuvat kauas. Jo roomalainen Lucretius puhui turbulenssista. Antiikin kreikkalaisten tarinat kosmisten ja kaoottisten voimien kamppailusta voi nähdä hyvän ja pahan otteluna tai ennustettavan ja ennustamattoman vuorotteluna.

Seminaareissa ihmiset ovat innoissaan historiallisesta lähestymistavasta ja kosmogonisista näkymistä lämpöliikkeeseen, taitekertoimeen ja sen sellaiseen. Olen pappis- ja tutkijasukuun syntyneen luonnontieteilijän poika. Ehkä tausta on varustanut laaja-alaisuuteen.

HYVYYS PAHASSA / Elämä Neuvostoliitossa oli hirveää miljoonille. Epäiltyjä sattumanvaraisesti säilöön noutavat turvallisuusviranomaiset tekivät meidät suojattomiksi, avuttomiksi ja toivottomiksi. Ei se ollut helppoa minullekaan. ”Sota tuli kuin raikas tuulahdus”, kuvaa Pasternakin Tohtori Živago sisäisen vihollisen vaihtumista ulkoiseen. Leningradin piirityksen eloonjääneestä se kalskahtaa pahalta. 

Sotavuosien muistoissa korostuvat kuitenkin neuvokkuus ja luottamus. Omaisiani auttoivat monet ihmiset. Maatalonsa antimia jakanut Rokolaisen inkeriläisperhe pelasti meidät nälkäkuolemalta. Lastenhoitajamme Maria, toinen äitini, menetti kaikki rakkaansa Neuvosto-Ukrainan puhdistuksissa. Minulle hän soi loputonta lämpöä ja viisautta.

PARATIISINI / Monelle nuoruudesta sukeutuu vanhemmiten ikivihanta autuuden puutarha, tosin ainiaaksi menetetty. Itselleni paratiisi on tässä. Helsingin kulttuuri, vapaa ja kansainvälinen ilmapiiri sekä pietarimaiset piirteet miellyttävät minua. Olen niin pullollani ajatuksia, että tuskin saan öisin nukutuksi. Joku puhuisi nosteesta.

Pakkohallinto ei saanut minua murskaksi. Ei ole temppu eikä mikään sopeutua erilaisiin tieteellisiin kulttuureihin, jos on jo solahtanut osaksi rikollisyhteisöä neuvostoliittolaisella työleirillä.

Leningradin yliopiston kirjastovirkailijat antoivat minun jo varhain tutustua kaikkeen kiellettyyn taiteeseen. Viehdyin grafiikanlehtiin. Tein muutaman omakuvan. Pidin näyttelynkin. KGB esitti huomautuksen. Menestyshän siitä tuli.”

Kuka Zilitinkevitš

Sergei Zilitinkevitš (s. 1936) on venäläissyntyinen ilmakehätieteilijä. Hän saavutti kuuluisuutta Neuvostoliiton tiedeakatemian geofysiikan professorina 1970-luvulla uusilla lähestymistavoilla turbulenssin ja konvektiorakenteitten tutkimiseen.

Sergei Zilitinkevitš on työskennellyt 1990-luvulta lähtien Saksassa, Tanskassa ja Ruotsissa. Helsingin yliopiston ilmakehätieteiden osastolle sekä Ilmatieteen laitokselle hän siirtyi jäätyään eläkkeelle Uppsalan yliopiston meteorologian professuurista.

Zilitinkevitšin uraauurtavia tutkimuksia hyödynnetään niin geo- ja astrofysiikan perustutkimuksessa kuin ilmaston, sään ja tuulivoiman sekä ilman- ja vedenlaadun mallinnuksessa. Euroopan geotieteilijät myönsivät Zilitinkevitšille Alfred Wegener -mitalin 2015.

Sergei Zilitinkevitšin tytärtä, professori Vera Tolzia, haastateltiin samassa Yliopisto-lehdessä.

Lue lisää aiheesta: Kestävä kehitys