Tuntematon pölyttäjä

Tiedämme yllättävän huonosti, mitä elintärkeille pölyttäjille kuuluu. Pörriäisistä on paikoin paha pula. Miten voisimme auttaa niitä?

KANSI Y/09/15 // Jos mehiläiset katoaisivat, ihmisiltä loppuisi ruoka muutamassa vuodessa. Tämän hokeman kuulee usein, mutta ihan niin huonosti asiat eivät ole, esimerkiksi viljakasvit kukoistavat ilman pölyttäjiäkin. Mehiläisillä ja muilla hyönteisillä on kuitenkin suuri vaikutus siihen, mitä lautaseltamme löytyy.

— Jos tyydymme pizzaan, pastaan ja perunaan, pärjäämme ilman pölyttäjiä. Mutta pizzaan ei sitten tule tomaattia, maatalouseläintieteiden professori Heikki Hokkanen Helsingin yliopistosta havainnollistaa.

Pölyttäjiä tulee äkkiä ikävä, jos on kiinnostunut monipuolisesta ruoasta. Suurin osa tärkeimmistä ruokakasveista vaatii pölyttyäkseen hyönteisen apua tai hyötyy siitä. Jos ei ole pölyttäjiä, ihminen jää vaille marjoja, hedelmiä ja isoa osaa vihanneksista. C-vitamiinista yli 90 prosenttia on peräisin hyönteisten pölyttämistä kasveista.

KUKA SEN TEKEE? / Parhaita pölyttäjiä ovat mehiläiset ja kimalaiset, joita kumpiakin on Suomessa sekä villeinä että tarhattuina. Niiden lisäksi kasveja pölyttävät esimerkiksi kärpäset, perhoset ja kovakuoriaiset. Pölyttäviä lepakoitakin on, ja tunnetaan maailmalla apinapölytteisiäkin kasveja.

Yhdyskuntina elävät mehiläiset eivät pärjää Suomen luonnossa vapaina, mutta villit erakkomehiläiset ja kimalaiset ovat tärkeitä monille kasveille. Luonnonpölyttäjien määrää ja esiintymistä ei Suomessa seuraa kukaan.

— Meillä on vain mutu-tietoa. Kuitenkin kyse on valtavan isosta asiasta, Hokkanen painottaa.

2000-luvun alussa Suomen ympäristökeskuksella oli muutaman vuoden projekti, jossa pölyttäjähyönteisten määrää tarkkailtiin. Jo sinä aikana hyönteiset vähenivät. Määräaikainen hanke ei kuitenkaan saanut jatkorahoitusta, ja nyt ollaan taas arvailujen varassa.

— Ilmiselvästi Suomessa on alueita, joilla on pölyttäjävajetta. Se näkyy sadossa, Hokkanen toteaa.

Professori on tutkinut kymmenen vuoden ajalta hyönteispölytteisten kasvien alueellisia satotilastoja. Satotasot ovat paikoitellen laskeneet, vaikka kasvinsuojeluaineet ovat kehittyneet ja muiden kasvien sadot parantuneet.

Ongelmia on erityisesti Varsinais-Suomessa, jossa tehokas maatalous on tuhonnut luonnonpölyttäjille sopivia elinympäristöjä kuten niittyjä ja pellonpientareita. Toisaalta myös mehiläistarhaus on vähentynyt Turun seudulla, jolloin pelloille ei tule sen enempää tarhattuja kuin villejäkään pölyttäjiä.

NIUKASTI MEHILÄISIÄ / Pari vuotta sitten julkaistiin koko Eurooppaa koskeva tutkimus, jossa laskettiin, riittävätkö tarhamehiläiset pölyttämään niistä hyötyvien kasvien viljelypinta-alat. Mehiläisten ja viljelypinta-alojen suhdetta seurattiin vuosina 2005–2010. Vertailujakson alussa Suomessa oli pientä vajetta tarhamehiläisten määrässä, mutta sen lopussa tilanne oli jo hälyttävä: mehiläiset pystyivät hoitamaan vain neljänneksen pölytystarpeesta. Viljelypinta-alat olivat kasvaneet samalla, kun mehiläistarhaus oli vähentynyt.

— Joko ei ole saavutettu sadon täyttä potentiaalia tai sitten luonnonvaraiset pölyttäjät ovat hoitaneet homman. Muualla Euroopassa viljelyalat ja mehiläistarhaus ovat paremmin tasapainossa, Hokkanen sanoo.
Suomessa mehiläistarhaajien keski-ikä on korkea, ja monet ovat lyöneet hanskat tiskiin menetettyään pesiä taudeille ja loisille. Viljelijöiden ja tarhaajien yhteistyö ei toimi kovin hyvin, eivätkä pesät ole siellä missä niitä kaipaavat viljelykset.

Yhdysvalloissa pölytyspalvelu on miljoonien eurojen arvoinen bisnes, jossa pesiä siirretään rekoilla kukkimisalueelta toiselle. Pölytys lisää sadon arvoa Suomessakin. Raha ei vain päädy mehiläisyrittäjälle, koska harva täkäläinen viljelijä haluaa maksaa pölytyksestä.

PESTAA PESÄ / Tuula Lehtonen laski vuonna 2012 valmistuneessa gradussaan, mikä voisi olla tavallisempien viljelykasvien mehiläispölytyksen potentiaalinen arvo Suomessa. Hän yhdisti sadon arvon siihen, kuinka riippuvainen kasvi on hyönteispölytyksestä ja sai pölytyksen rahalliseksi arvoksi 22,2 miljoonaa euroa vuodessa. Hunajan arvo oli vain 5,5 miljoonaa euroa vuodessa.

Nykyään Tuula Lehtonen työskentelee Suomen Mehiläishoitajain Liiton tutkimuskoordinaattorina. Hänen mukaansa pölytyspalveluissa olisi paljon kehittämisen varaa. Liitto välittääkin tarhaajien yhteystietoja viljelijöille. Useimmiten pölytystä tehdään ilman maksua läheisten naapurusten kesken.

Yksi mehiläispesiään pölytykseen vuokraavista tarhaajista on liljendalilainen Bjarne Bruce. Hän on jo useamman vuoden ajan kuskannut pesiä pitkänkin matkan päähän kotitilaltaan. Tavallisesti hän tuo 4–10 pesää, sillä useimmat viljelykasvit tarvitsevat niitä kaksi hehtaarille. Osa pesistä menee palvelukseen koko kesäksi, osa vain muutamaksi viikoksi.

— Pölytyspalvelu on vielä turhan harvinaista. Se saisi kyllä yleistyä, Bruce sanoo.

Viljelijöiden maksuhalukkuutta rajoittaa esimerkiksi rypsin matala hinta, josta ei riitä rahaa ylimääräisiin kuluihin, vaikka sato kasvaisikin. Toisaalta kaikki mehiläistarhaajatkaan eivät innostu pölytyspalvelujen tarjoamisesta. Siitä on ylimääräistä vaivaa, koska pesät pitää siirtää yöaikaan.

Jotkut tarhaajat myös pelkäävät oman tuotteensa menettävän luomuhunajan statuksen, jos mehiläiset käyvät pölyttämässä kasveja, joihin on käytetty kemiallisia lannoitteita tai torjunta-aineita.

HOMEEN TORJUJAT / Miksi viljelijät eivät sitten itse pidä mehiläisiä ja varmista näin kasviensa pölytystä? Uuden ammatin opettelu muutaman viikon pölytyskauden takia voi tuntua työläältä. Kesällä viljelijöillä on paljon puuhaa muutenkin.

— Monet viljelijät luottavat luonnonpölyttäjiin. Mutta olen sanonut mansikkatilallisille, että marjanviljelijän ammattitaitoon pitäisi kuulua mehiläistarhaajan taidot. Se on suuri kilpailuetu. Onnistunut pölytys tuo tuhansia euroja lisäarvoa joka hehtaarilta, Hokkanen ynnää.

Nyt mehiläistarhaus tai yhteistyö tarhaajien kanssa on tullut entistä houkuttelevammaksi marjanviljelijöille. Hokkasen kehittämä hyönteisvektorointi eli harmaahomeen torjunta mehiläisten avulla on otettu ympäristökorvauksen piiriin. Torjuntamuotoa käyttävä viljelijä saa valtiolta 500 euroa hehtaaria kohden.

”Vekottimeksi” nimetty laatikko kiinnitetään mehiläispesän laitaan ja siihen annostellaan sienipohjaista biologista torjunta-ainetta. Kun mehiläiset tulevat ulos pesästä, ainetta tarttuu niihin ja ne vievät sen kukkiin. Menetelmä on yhtä tehokas ja tulee halvemmaksi kuin kemiallinen torjunta. Vaivaa koituu lähinnä torjunta-aineen ripottelusta levittimeen joka aamu.

Ympäristökorvauksella viljelijä voi ostaa pölytyspalvelua ja palkata vaikka kesätyöläisen täyttämään torjuntavalmistelaaria, jos itse ei ehdi. Torjunta-aine ei vahingoita mehiläisiä, päinvastoin on viitteitä siitä, että se suojaisi niitä sienitaudeilta kuten kalkkihomeelta.

Tarjolla on siis edullinen, luomutuotantoonkin hyväksytty torjuntamenetelmä, johon yhdistyy satoa parantava pölytys ja jonka käyttämisestä vielä maksetaan. Ei olisi ihme, jos tarhamehiläisten suosio kääntyisi uuteen nousuun.

MYRKYT JA TAUDIT / Euroopassa ei ole vielä nähty Yhdysvaltain mehiläisiä piinaavaa yhteiskunnan mystistä romahtamista, jossa aikuiset työmehiläiset hylkäävät pesän. Sen syytä ei ole saatu selville, mutta torjunta-aineiden uskotaan olevan ainakin yksi tekijä.

— Yhdysvalloissa siitepölystä on mitattu hirveitä torjunta-aine-cocktaileja. Myrkkyjen yhteisvaikutuksista on vielä kovin vähän tietoa, Hokkanen toteaa.

Suomessakin tapahtui viime kesänä outo mehiläisten joukkokuolema Loimaalla. Sen tutkimukset ovat vasta menossa. Mehiläistarhaajat epäilevät syypääksi kiellettyjä tai väärään aikaan levitettyjä torjunta-aineita.

Tavallisimmin mehiläisiä tappavat Suomessa kylmät talvet, loiset ja taudit. Sairauksia levittää pölyttäjien kansainvälinen kauppa. Hokkasen mukaan kasvihuoneisiin ostettavilla ulkomaisilla kimalaisilla on usein tauteja, jotka leviävät myös luonnonpölyttäjiin ja tarhamehiläisiin. Etelä-Amerikassa kotoperäiset lajit ovat jopa kuolemassa kasvihuonekimalaisten tuomiin vaivoihin.

— Suomalaiset luonnonvaraiset mantukimalaiset sopisivat hyvin pölyttäjiksi kasvihuoneisiin ja avomaalle, mutta kukaan ei meillä tuota niitä kaupalliseen käyttöön.

VOIMMEKO AUTTAA? / Hokkasen mukaan olisi tärkeää selvittää, mitkä hyönteiset pölyttävät tärkeimpiä viljelykasvejamme ja toteutuuko pölytys. Tällaista tutkimusta on Suomessa vähän. Lisäksi pitäisi tutkia, kuinka luonnonvaraisten mehiläisten ja kimalaisten oloja voisi parantaa.

— Monet yksittäiset toimet auttavat vain yksittäisiä lajeja. Olennaista olisi lisätä sekä pölyttäjien määrää että monimuotoisuutta.

Viime aikoina luonnonpölyttäjien avuksi on markkinoitu erilaisia hyönteishotelleja. Heikki Hokkasen mielestä niistä on hyötyä
pölyttäjien pulmien nostamisessa ihmisten tietoisuuteen.

— Hotellien ongelmana on se, että ne tuovat keinotekoisesti yhteen erakkomehiläisiä ja saattavat ne alttiiksi loisille ja taudeille, jotka leviävät helposti.

Professorin mielestä pölyttäjiä autetaan parhaiten säästämällä niille sopivaa elinympäristöä, esimerkiksi niittyjä, pellonpientareita ja paljasta maata, johon ne voivat kaivaa pesätunneleitaan.
Mehiläiset ja kimalaiset ilahtuvat, jos löytävät kesantopellollisen tai kukkapenkillisen loppukesästä kukkivia mesikasveja, esimerkiksi ahdekaunokkia tai hunajakukkaa. Pörriäiset selviävät talvesta vain hyvän ravinnon turvin. Loppukesällä apu tulee tarpeeseen, koska silloin tuotetaan talvehtivat yksilöt ja vahvistetaan pesät talven varalle.

Pölyttäjät tuovat meille pötyä pöytään. Kiitokseksi mekin voimme tarjota niille hyvän aterian.

Lue lisää aiheesta: Kestävä kehitys