Ruokakulttuurin on muututtava kestävämmäksi, mutta miksi murros on niin jähmeä?

Mari Niva tutkii lihankulutusta, uusia proteiininlähteitä, veganismia ja muita ruoan kulutuksen ilmiöitä yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta.

Mitä tutkit?

Tutkin kuluttajuutta ja kulutuksen ilmiöitä yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta, ja erityinen kiinnostuksen kohteeni on kestävä ruoan kulutus. Millaisia arkeen liittyviä muutoksia kestävyys vaatii, ja mihin ihmiset ovat valmiita? Yhdessä kollegoideni kanssa olemme tutkineet lihankulutusta, veganismia ja uusien proteiininlähteiden käyttöä ja hyväksyttävyyttä.

Muita teemojani ovat ruoan puhtautta koskeva poliittinen keskustelu, syöminen korona-arjessa ja kestävyyteen liittyvät sosiaaliset normit. Pian alkavassa kansainvälisessä tutkimuksessa etsimme keinoja parantaa maitosektorin kestävyyttä ja tutkimme maitotuotteiden ja niille vaihtoehtoisten tuotteiden paikkaa ruokakulttuurissa.

Mihin ja miten tutkimuksesi aihe vaikuttaa?

Tutkimuksemme auttavat ymmärtämään sekä kestävyysmurrokseen liittyviä mahdollisuuksia että kestävyyteen liittyvien muutosten jähmeyttä. Pelkkä kuluttajien toimintatapojen muutos ei riitä. Avaamme sitä, miten kulutus kietoutuu vakiintuneisiin käytäntöihin.

Koronapandemia näytti, kuinka arkea rajoittavat äkilliset muutokset asettavat eri elämäntilanteissa olevat ihmiset hyvin erilaisiin asemiin.

Mikä alallasi inspiroi sinua erityisesti juuri nyt?

Olen innostunut ihmisten toimintaa kehystävien arkisten ja yhteiskunnallisten käytäntöjen tutkimisesta. On kiinnostavaa selvittää, miten kulutuksessa otetaan haltuun uusia, kestävämpiä tapoja, tuotteita ja palveluita. Täytyy myös miettiä, miten materiaalista kulutusta saataisiin vähennettyä.

Syöminen on hyvä esimerkki toimista, joissa tapahtuu koko ajan muutosta, mutta ei kuitenkaan radikaaleja ja nopeita siirtymiä. Muutos vaatii yhtaikaa sosiaalisten ja kulttuuristen merkitysten, aineellisten mahdollisuuksien, osaamisen ja rakenteiden jäsentymistä uusin tavoin.