Kuinka pirstoutuneissa elinympäristöissä kasvi- tai eläinlajit pystyvät sinnittelemään? Akatemiaprofessori Ilkka Hanskilla on tähän kysymykseen maailman parhaita vastauksia.

Yksi ekologi, akatemiaprofessori Ilkka Hanskin elämää ja uraa ohjannut hetki sijoittuu kesään 1964, jolloin hän oli 11-vuotias perhosharrastaja. Pikkupojan haaviin jäi perhonen, jonka oli ajateltu kuolleen Suomesta sukupuuttoon jo parikymmentä vuotta aiemmin.

– Voitte kuvitella, miltä tuntui, kun tuon nimenomaisen perhoslajin sukupuuttoa tutkinut Helsingin yliopiston professori Esko Suomalainen ystävällisesti lähetti minulle aihetta koskevan tieteellisen julkaisunsa, Hanski muistelee.

– Työ oli kirjoitettu saksaksi, jota en osannut, mutta olin joka tapauksessa hyvin vaikuttunut.

Nyt Hanski on eliöpopulaatioiden hengissäselviämisehtojen tutkimuksen ehdotonta kärkeä: auktoriteetti, jonka Metapopulation Ecology -kirjan Oxfordin yliopistopaino kustansi, ja jota alan opiskelijat nyt kautta maailman tankkaavat. Hanskin erityisalaa on se, kuinka pirstaleisessa elinympäristössä eliöpopulaation on mahdollista sinnitellä.

Hänen ansioistaan kertovat lukuisat tiedemaailman kunnianosoitukset, kuten jäsenyys brittiläisessä Royal Societyssa ja Yhdysvaltain tiedeakatemiassa sekä Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian niin kutsuttu pikku-Nobel, Crafoord-palkinto.

Perhoset ovat säilyneet kautta vuosikymmenten yhtenä Hanskin mielenkiinnon ylimmistä kohteista.

– Vielä vähän aikaa sitten ajateltiin, että evoluutio olisi niin hidasta, ettei sitä yleensä luonnossa havaita. Me olemme kuitenkin kahden vuosikymmenen työllä Ahvenanmaalla osoittaneet, että tutkimiemme perhosten kannanvaihtelu ja populaation vähittäinen evoluutio vaikuttavat toinen toisiinsa.

Hanski on yksi kesällä julkaistun, yliopiston siteeratuimpia tutkijoita kokoavan verkkosivun tähdistä. Muiden tutkijoiden aiheita ovat esimerkiksi aivotoimintamme kuvantaminen, englanti maailmankielenä, kansantaudit ja kansainvälinen oikeus.