Nottbeckin säätiöltä merkittävää tukea Itämeri-tutkimusyhteistyön jatkumiselle

22.9.2016
Walter ja Andrée de Nottbeckin säätiö jatkaa vahvaa tukeaan Helsingin yliopiston Itämeren ympäristötutkimukselle Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla. Nottbeckin säätiön edustajat allekirjoittivat uuden yhteistyösopimuksen 21.9.2016 Helsingin yliopiston kanssa. Sopimus sisältää sekä Tvärminnen nykyisen professuurin jatkon että uuden niin kutsutun tenure-track professuurin tukemisen viiden vuoden ajan.

– Helsingin yliopisto ja Nottbeckin säätiö haluavat yhteisvoimin edistää Tvärminnen eläintieteellisen aseman kehitystä johtavaksi kansalliseksi ja kansainväliseksi Itämeren ekologian osaamiskeskukseksi muodostaen houkuttelevan ympäristön huippututkimukselle ja oppimiselle, toteaa rehtori Jukka Kola.

– Itämeren tutkimuksen professuuri on ollut keskeinen Tvärminnen toiminnan kannalta ja professori Alf Norkko onkin onnistunut kehittämään Tvärminnen toimintaa voimakkaasti. Tästä syystä sekä Nottbeckin säätiö että Helsingin yliopisto haluavat jatkaa yhteistyötä ja professuurin yhteisrahoitusta - vuoden 2017 alusta rahoittajina ovat sekä säätiö että yliopisto, kertoo dekaani Jari Niemelä bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnasta.

Nottbeckin säätiön myöntämän tutkimusrahoituksen painopiste keskittyy Itämeren biodiversiteettiin, biogeokemiaan ja pitkän tähtäimen muutoksiin suhteessa rehevöitymiseen ja ilmaston muutokseen. Tärkeä osa tutkimusta on mallintaminen ja kokonaiskäsityksen luominen Itämeren ekosysteemistä, joka perustuu pitkien aikajaksojen tietoihin ja joka yhdistää ravintoverkkojen rakennetta ja toimintaa.

– Tvärminnen tutkimuksen voimakas kehitys on osoittanut, että kädet ovat nyt täynnä työtä ja apua kaivataan, jonka lisäksi Nottbeckin säätiö haluaa kehittää entistä strategisempaa ja koordinoidumpaa yhteistyötä Helsingin yliopiston kanssa. Näistä syistä säätiö on päättänyt rahoittaa professuurin lisäksi Tvärminneen perustettavaa uutta tenure track-professuuria ensimmäiset viisi vuotta, kertoo säätiön puheenjohtaja Georg Ehrnrooth.

Uusi tenure track-professori tulee tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen lisäksi kehittämään Itämereen liittyvää opetusta yhteistyössä Viikissä toimivien tutkija-opettajien kanssa.

Kuvassa: vas. dekaani Jari Niemelä, rehtori Jukka Kola, vuorineuvos ja Nottbeckin säätiön puheenjohtaja Georg Ehrnrooth, hallintojohtaja Esa Hämäläinen ja säätiön varapuheenjohtaja Henrik Mattson.

Walter ja Andrée de Nottbeckin säätiö perustettiin v. 1970 ja se tukee erityisesti Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla tapahtuvaa tutkimusta, joka edistää monimutkaisten meriekosysteemien toiminnan ja rakenteen ymmärtämistä. Tämän saavuttamiseksi HY ja WANS allekirjoittivat v 2001 sopimuksen, jonka puitteissa Tvärminnen eläintieteelliselle asemalle perustettiin Itämeren tutkimuksen professuuri säätiön rahoituksella. Vuodesta 2008 professuurin rahoituksesta ovat vastanneet yhteisesti Nottbeckin säätiö, Suomen ympäristökeskus (SYKE) ja Helsingin yliopisto.

Lisätietoja:
 

Dekaani Jari Niemelä jari.niemelä@helsinki.fi
Georg Ehrnrooth georg.ehrnrooth@kolumbus.fi

Linkkejä:
 

Walter ja Andrée de Nottbeckin säätiö www.nottbeck.org/
Tvärminnen eläintieteellinen asema: saari-web.it.helsinki.fi/

 

Lue lisää aiheesta: Kestävä kehitys