Jo Nordenskiöld havaitsi 1800-luvun lopulla Grönlannin jäätikköretkillään erikoisen ilmiön taivaanrannassa. ”Taivas oli peittynyt pilviverhoon, jonka läpi aurinko paistoi lämpimästi”, kuvailee kuuluisa geologi ja seikkailija vuonna 1883 Science-tiedesarjassa julkaistussa artikkelissaan.
”Ajoittain tämä pilviverho, tai utu, laskeutui maahan ja peitti näkyvyyden lakeudella”, hän kirjoittaa. ”Kaikkialla, missä edellisen vuoden lumi oli sulanut, esiintyi jäätikön pinnalla hienoa harmaan, mustan tai ruskean sävyistä pölyä.”
Nordenskiöld oletti todistaneensa kosmisen pölyn laskeutumista lumipeitteelle. Näin jälkikäteen voimme suurella varmuudella sanoa, että se oli oikeasti ilmateitse kulkeutunutta tuhkaa sulattamoista ja hiilen poltosta. Olihan teollistuminen jo hyvässä vauhdissa.
Nykyäänkin arktisella alueella esiintyy kevättalvisin auerta, joka sumentaa näkyvyyttä laskeutuen lumen ja jään pinnalle. Arktinen autere on saastesumua, joka muodostuu pääosin kaukaa kulkeutuneista ilmansaasteista. Ne kertyvät ilmaan vähäsateisina keväinä. Ajoittain arktisen autereen saastepitoisuudet nousevat yhtä korkeiksi kuin eurooppalaisissa kaupungeissa ruuhka-aikoina.
Arktinen autere koostuu pienhiukkasista, kuten rikki- ja typpiyhdisteistä, orgaanisesta hiilestä, noesta, raskasmetalleista ja myrkyllisistä orgaanisista yhdisteistä. Saastesumut ovat terveydelle haitallisia, ja Maailman terveysjärjestön mukaan pienhiukkasten vaikutuksesta kuolee maailmassa ennenaikaisesti miljoonia ihmisiä vuosittain.
Saastesumun vaikutukset eivät kuitenkaan jää tähän. Eräällä saastesumun komponenteista, noella, on nimittäin merkittävä vaikutus ilmastoon. Nokeen imeytyy pienhiukkasista eniten auringonsäteilyä. Siksi se lämmittää ilmakehää voimakkaasti.
Nykyään nokea pidetään maailmanlaajuisesti kokonaisvaikutuksiltaan toiseksi voimakkaimpana ilmastoa lämmittävänä tekijänä, heti hiilidioksidin jälkeen. Tämä on tieteelle suhteellisen uusi havainto, sillä noen ilmastovaikutuksia herättiin tutkimaan toden teolla vasta 2000-luvulla.
Noen salakavalaan vaaraan on viimein herätty laajemminkin. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö mainitsi maaliskuun lopulla Venäjän Arkangelissa pidetyssä kansainvälisessä The Arctic: Territory of Dialogue -foorumin aloituspuheenvuorossaan noen vakavat arktiset ilmastovaikutukset ja sen merkittävän, hyödyttömän päästölähteen: soihdutuksen. Aihe on äärimmäisen ajankohtainen, sillä venäläinen kaasuyhtiö Gazprom on käynnistänyt Yamal megaproject -nimisen hankkeen, jossa arktisella alueella sijaitsevalla Jamalin niemimaalla moninkertaistetaan maakaasun tuotanto seuraavina vuosina.
Soihdutuksessa poltetaan öljyn- ja maakaasun porauksessa pinnalle pulppuavaa epäpuhdasta kaasua. Poltto on useimmiten varotoimenpide, kun kaasu purkautuu maasta hallitsemattomasti. Venäjällä kuitenkin soihdutetaan erityisesti siksi, että porauskentiltä puuttuu riittävä teknologia ja infrastruktuuri epäpuhtaamman kaasun hyödyntämiseen ja kuljetukseen. Toisin sanoen soihdutus Venäjällä on usein seurausta välinpitämättömyydestä: Venäjä johtaa kirkkaasti maailman soihdutustilastoja. Sen sijaan esimerkiksi Norjassa soihdutus ollaan voitu lopettaa lähestulkoon kokonaan modernin teknologian avulla.
Soihdutus on arktisen alueen nokilähteistä merkittävin
Jamalin niemimaa ja sen ympäristö ovat puolestaan äärimmäisen herkkää ikirouta-aluetta, jolta löytyi vastikään tuhansia salaperäisiä metaanikuplia. Alkuperäisväestöön kuuluvat poronhoitaja-nenetsit ovat tuskastelleet ikiroudan sulamisen myötä kulkukelvottomaksi mudaksi muuttuvan maaperän kanssa. Toimivan kaasunkuljetusinfrastruktuurin rakentaminen alueelle on äärimmäisen haasteellista, ja niin soihdutus on lisääntymässä hurjaa vauhtia maakaasun tuotannon lisääntyessä.
Noen ilmastovaikutus voimistuu arktisella alueella muuhun maapalloon verrattuna. Noki laskeutuu vaaleille lumipinnoille, joilla jo pienet pitoisuudet sitä laskevat heijastavuutta merkittävästi. Tällöin lumi lämpenee ja sulaa aiempaa aiemmin joka kevät. Noki on sitä paitsi vesipakoista, joten lumen sulaessa nokea kertyy sen pinnalle alemmista kerroksista, kuten Nordenskiöldkin havaitsi. Niin sulaminen kiihtyy entisestään.
Noen arvioidaan aiheuttaneen arktisella alueella enemmän lämpenemistä ja sulamista kuin kasvihuonekaasujen yhteensä.
Nokea syntyy kaikessa biomassan tai fossiilisten polttoaineiden epätäydellisessä palamisessa. Maailmanlaajuisesti puolet noen päästöistä syntyy maastopaloissa. Teollisuusmaissa nokea muodostuu eniten liikenteessä ja kehittyvissä maissa puolestaan kotitalouksissa.
Noki voi kulkeutua ilmateitse tuhansia kilometrejä: Arktikselle saapuva noki on pitkälti peräisin eteläisemmiltä alueilta. Viime vuosina on kuitenkin havahduttu arktisen alueen sisäisiin nokilähteisiin, kuten kasvavaan laivaliikenteeseen ja soihdutukseen. Arktiset nokipäästöt ovat erityisen huolestuttavia ilmaston kannalta. Ne nimittäin lämmittävät ilmastoa viisinkertaisesti saman suuruisiin eteläisempiin päästöihin verrattuna.
Suomi arktisen neuvoston puheenjohtajaksi toukokuussa
Suomelle avautuu toukokuussa poikkeuksellinen tilaisuus vaikuttaa arktisen alueen tulevaisuuteen, kun se aloittaa kaksivuotisen kautensa Arktisen neuvoston puheenjohtajana.
Pohjoismaiden, Yhdysvaltojen, Kanadan ja Venäjän hallitusten välinen foorumi edistää yhteistyötä arktisten valtioiden, alkuperäisväestöjen ja asukkaiden välillä etenkin kestävään kehitykseen ja ympäristönsuojeluun liittyen. Vuonna 2015 Arktiseen neuvostoon perustettiin mustan hiilen ja metaanin asiantuntijaryhmä, joka raportoi poliittisille päätöksentekijöille neuvoston toimista noen ja metaanin päästöjen ja ilmastovaikutusten vähentämisessä, antaen jatkosuosituksia.
On huojentavaa, että noki nostetaan voimakkaasti esiin arktisen alueen ilmaston lämmittäjänä esimerkiksi presidentti Niinistön ja Arktisen neuvoston toimesta. Varsinkin siksi, että sen laskeuma on kasvanut viime vuosikymmeninä ainakin osissa arktista aluetta.
Noki säilyy ilmakehässä vain muutamasta päivästä viikkoihin, ja siksi päästöjä leikkaamalla saadaan aikaiseksi merkittäviä tuloksia varsin nopeasti. Vaikka noen vaikutukset Arktiksella ovat pelottavan suuria, siihen voi ilmastonmuutoksen torjunnassa olla helpompaa puuttua kuin hiilidioksidipäästöihin.
Ensin on vaikutettava arktisiin saastuttajiin ja kitkettävä soihdutusta. Siten arktinen alue säilyy jatkossakin puhtaana elinalueena arvokkaille alkuperäisväestöille sekä ilmastonmuutoksen myötä ahdinkoon joutuneille eliölajeille. Silloin se voi jatkaa myös tehtäväänsä koko maapallon ilmastojärjestelmän tärkeänä jäähdyttimenä.
Niin musta savu Arktiksen yllä hälvenisi, eikä noki enää laskeutuisi valkoiselle lumelle.