Ihminen voi nykyisin liittää itsensä ihmiskunnan geneettiseen jatkumoon tai paikallishistoriaan populaatiogenetiikan menetelmien avulla. Kuka tahansa voi ostaa netistä geenitestin ja lähettää näytteen analysoitavaksi.
– Testit vetoavat ajatukseen juurien löytämisestä. Se on uusi henkilökohtaisen sukututkimuksen muoto, Venla Oikkonen sanoo.
Todellisuudessa meillä on kuitenkin tuhansia esivanhempia, ja jokainen polku taaksepäin on vain ohut haara valtavasta sukupuustamme. Mitokondrioanalyysin kautta saamme tietoa vain esiäitien kautta kulkevasta ketjusta, kun taas y-kromosomin kautta aukeaa pelkkien esi-isien ketju.
Yhdysvalloissa geenitestejä markkinoidaan erityisesti afroamerikkalaiselle väestölle, koska heidän on muuten vaikeaa selvittää sukuaan orjuutta pidemmälle historiaan.
– Geenitestin ostaneita afroamerikkalaisia miehiä varoitetaan, että jopa kolmasosalla heistä y-kromosomilla on eurooppalaiset juuret. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö valtaosa heidän muusta perimästään voisi tulla muualta.
Populaatiogenetiikan sovelluksissa on kyse teoreettisista malleista ja tietynlaisista luentatavoista, parhaista arvauksista. Populaaripuheessa tämä kuitenkin unohtuu nopeasti.
Geenit ja kiiltokuvaromanssi
Oikkosen piakkoin Signs-julkaisussa ilmestyvä, Mitokondrio-Eevasta kertova artikkeli voitti vuoden 2015 Catharine Stimpson -palkinnon. Palkinto on nimetty sukupuolentutkimukseen keskittyvän julkaisun perustajan mukaan, ja se jaetaan nuorelle feministiselle tutkijalle ”innovatiivisuudesta ja erinomaisuudesta”.
Artikkelissaan Oikkonen jäljittää teoreettisena mallina luodun, kaikkien ihmisten ”alkuäidin” eli Mitokondrio-Eevan tarinaa. Eevan hahmossa ei tieteellisesti katsoen ole kyse historiallisista henkilöistä vaan geenimutaatioista, joita pystyttiin jäljittämään tiettyyn esihistorialliseen kohtaan.
– Kun Eevan hahmo syntyi 1980-luvun lopulla, tiedelehdissäkin viitattiin raamatulliseen kuvastoon Eedenistä, Oikkonen kertoo.
Popularisoituna kertomus muuttuu vähitellen kiiltokuvaromanssiksi 1990-luvulla luodun Y-kromosomi-Aatamin kanssa. Lehtiotsikkoihin ja muuhun populaarikuvastoon nousi heteronormatiivinen, länsimainen romanssi.
– Aluksi kertomuksen hahmo oli itsenäinen, nimenomaan tummaihoinen nainen. Alkuperäisessä kuvastossa oli mukana monikulttuurista juhlaa, mutta pian Eevasta ja Aatamista muodostui, toki pilailun varjolla, kliseinen pariskunta.
Kliseet voi purkaa
Oikkonen ei vastusta tarinoita eikä kannata teknologiakammoa. Hän kaipaa kriittistä medialuentaa: Millaisia olettamuksia sukupuolesta, etnisyydestä ja seksuaalisuudesta tehdään? Miten ympäröivää kulttuuria uusinnetaan ja tuotetaan? Vahvistuvatko ennakkoluulot?
Oikkonen muistuttaa, ettei kulttuurisen puheen ja tieteen välillä ole selvää rajaa. Kulttuurinen kehyksemme ja tarpeemme ohjaavat myös tiedettä.
– Bioteknologiat eivät itsessään ole hyviä tai pahoja. Niillä on potentiaalia purkaa kuluneita kertomuksia ja toisaalta vahvistaa niitä.