Kemian keksintö pokkasi H&M:n ideapalkinnon

Kemian laitoksen tutkijoiden keksimällä liuottimella käsitellään selluloosa niin, että se korvaa vaikkapa puuvillaa ja synteettisiä kuituja.

Puuvillan kierrätyksen mullistava prosessi voitti H&M:n Global Change Award -kilpailun. Prosessin ovat kehittäneet yhteistyössä Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston ja VTT:n tutkijat.

Ionisia liuottimia on kehitetty Helsingin yliopiston kemian laitoksella jo jonkin aikaa. Professori Ilkka Kilpeläisen johtaman tutkimuksen läpimurto tapahtui vuonna 2013, kun tutkijat löysivät ionisen nesteen, joka liuottaa tehokkaasti selluloosaa ja jossa käytetty liuotin voidaan kierrättää tehokkaasti.

Uusiin liuottimiin perustuva selluloosan liuotusmenetelmä on myrkytön, säästää ympäristöä, eikä kuluta paljon vettä tai rasita ympäristöä niin kuin viskoosin perinteiset valmistusmenetelmät. Uuden menetelmän raaka-aineeksi sopivat viskoosin valmistuksessa käytetyn puhtaan selluloosan lisäksi myös paperimassa, kierrätetty paperimassa siinä kuin käytetyt puuvillavaatteetkin.

– Näen tulevaisuudessa monia tapoja eristää puun komponentteja toisistaan ja muokata niistä biohajoavia materiaaleja. Selluloosasta voidaan tehdä esimerkiksi lämmöllä muokattavia muovin kaltaisia kovia materiaaleja tai vaikkapa vedenpuhdistuskemikaaleja, Kilpeläinen sanoo.

Ideoita muotiteollisuuden kestävälle kehitykselle

H&M Global Change Award -kilpailuun tuli yli 2 700 ehdotusta, joista H&M:n kokoama tuomaristo valitsi viisi parasta. Niistä yleisö äänesti voittoon Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston ja VTT:n kehittämän käytetyn puuvillan kierrättämisen mullistavan Ioncell-F(TM)-prosessin, jossa puuvilla voidaan liuottaa irti jätekuiduista ympäristöystävällisellä menetelmällä ionisella liuottimella.

Prosessin kehittänyt työryhmä, johon kuuluvat Aalto-yliopistosta professori Herbert Sixta, professori Pirjo Kääriäinen, tohtorikoulutettava Marjaana Tanttu ja tutkijatohtori Michael Hummel, Helsingin yliopistosta professori Ilkka Kilpeläinen, dosentti Alistair King ja FM Arno Parviainen sekä Teknologian tutkimuskeskus VTT:stä professori Ali Harlin, palkittiin Tukholmassa 10. helmikuuta järjestetyssä juhlassa 300 000 eurolla.

Kaikki viisi finalistia pääsevät vuoden kestävään räätälöityyn innovaatiovalmennukseen, jonka järjestävät H&M Conscious -säätiö, Accenture ja Tukholman Kuninkaallinen teknillinen korkeakoulu KTH.

www.globalchangeaward.com

Katso YouTube-video: From Birch to Catwalk - The Journey of Ioncell Fiber

Lue lisää:

Ekologinen tekstiilikuitu voitti Uusi puu 2014 -kilpailun

Kemian keksintö nousi muodin catwalkeille

FuBio Cellulose –ohjelmassa kehitetty kuitu esillä Marimekon muotinäytöksessä