Itämeri kirkkaammaksi kipsillä — laajat viljelykokeet jalostettiin poliittiseksi päätökseksi

Lounaisen Suomen viljelijät osallistuivat vesiensuojelututkimukseen auttaakseen ympäristöä.

Jos uutiset tai mainokset kuulostavat liian hyviltä ollakseen totta, ne tuskin ovat totta. Näin meitä varoitetaan.

Mutta mitä ajatella tästä? Puolet maatiloilta Suomenlahteen valuvasta fosforista saadaan pysymään pellossa nopeasti, helposti ja edullisesti, teollisuuden sivuvirtoja hyödyntäen. Sadot eivät kärsi eikä viljelijän tarvitse investoida uusiin välineisiin.

Näin summaa ympäristö- ja luonnonvaraekonomian professori, Suomen Ilmastopaneelia johtava Markku Ollikainen johtamansa SAVE-hankkeen tuloksia. Tutkimusten avainsana on kipsi, joka peltoon levitettynä sitoo fosforia maaperään. Näin merta piinaavat ravinnevalumat ja eroosio vähenevät.

Tutkimustulokset ovat herättäneet kiinnostusta ympäristöministeriössä, Itämeren suojelukomissiossa, EU-hankkeiden rahoittajissa ja lukuisissa viljelijöissä.

Vanha aine uudessa käytössä

Kalsiumia ja sulfaattia sisältävää kipsiä käytettiin lannoitteena jo antiikin aikaan. Nyt ei kuitenkaan ole kyse lannoittamisesta eikä oikeastaan maanparannuksestakaan. Kiireisin asia on auttaa sinileväkukintojen valtaamia rannikkomerialueita, sanoo ympäristöekonomisti Eliisa Punttila, joka on työskennellyt hankkeessa Ollikaisen työparina.

Aiemmin vesistöjä on suojattu esimerkiksi ohjaamalla lannoitteiden annostelua ja pitämällä eroosioherkkiä peltoja talvisin kasvipeitteisinä. Kipsi on vesiensuojelukeinona aivan uudenlainen, joten sen hyötyjä ja riskejä on pitänyt miettiä tarkkaan. 

— Hyödyistä onkin saatu kokoon vankkaa näyttöä. Emme nimittäin ole ensimmäisiä tutkijoita, joita kipsin eroosiota vähentävä vaikutus kiinnostaa, Punttila toteaa.

Kipsin vesiensuojelukäyttöä on selvitelty kautta 2000-luvun sekä yrityksissä että akateemisissa tutkimuksissa.

Yli kuusi miljoonaa kiloa kipsiä pelloille

Yksi Ollikaisen johtamien tutkimusten tärkeä saavutus on mittakaava. Kokeet on viety laboratorioista laajoille peltoaloille ja vedenlaatua tarkkailtu kokonaisella valuma-alueella. Samalla on testattu kipsikuljetusten ja levittämisen logistiikkaa sekä kerätty varsinaissuomalaisten viljelijöiden kokemuksia siitä, kuinka levitystyö mahtuu maatilojen arkeen, Punttila kertoo.

— Paras hetki levitykselle on syystöiden yhteydessä, sadonkorjuun jälkeen, kun kiireitä riittää muutenkin. Tosin kipsi liukenee niin helposti, että muitakin vaihtoehtoja on. Sen voi levittää kevyenkin maanmuokkauksen yhteydessä.

Syksyn 2016 laajoihin levityskokeisiin saatiin mukaan 1550 hehtaaria peltoa, viitisenkymmentä tilallista Liedon ja Paimion seudulta Savijoelta sekä reilut kuusi miljoonaa kiloa kipsiä.

Etelä-Suomen rannikkoalueille on nyt laadittu kipsin käyttösuunnitelma tulosten pohjalta. Kipsinlevittäjille maksettavasta tuestakin on sopimukset olemassa.

— Urakoitsija voi hoitaa levityksen viljelijän puolesta, ja kaikki kulut korvataan. Menettely on yksinkertainen, Ollikainen kertoo.

— Hanke on ollut hillitön ponnistus. Täytyy olla tyytyväinen, kun nämä poliittiset päätökset saatiin syntymään!

Ei sovi järvien suojeluun

Tutkijoiden tulevaisuudenkuvissa erityisesti saaristomeren sisäosat välkkyvät nykyistä kirkkaampina. Ulompana merellä peltovalumien merkitys on pienempi.

Sisävesien suojeluun kipsi ei sovi. Sen sisältämä sulfaatti voisi herättää järvenpohjiin kertyneen fosforin uudelleen pahantekoon. Meressä sulfaattia on muutenkin, joten kipsin haitat arvioidaan häviävän pieniksi.

Joitakin muitakin rajoituksia on. Ylikalkituilla mailla vaikutus ei välttämättä ole hyvä, ja jos kipsiä aikoo levittää kaliumin tai magnesiumin puutteista kärsiville pelloille, puutokset pitää ensin korjata. Muuten lisäkalsium syrjäyttäisi ennestäänkin niukkoja ravinteita pois maahiukkasten pinnoilta.

Kuinka mikrobit voivat?

Entä kuinka hyvin pellon eliöyhteisöt sietävät sulfaatin aiheuttamaa suolaantumista?

— Toistaiseksi olemme mitanneet mikrobien aktiivisuutta, ja tulokset ovat hyvät. Mikrobihengitys ei näytä heikkenevän juurikaan. Säät ja muokkaustavatkin vaikuttavat enemmän, Punttila kertoo.

Hankkeen ensi vaiheessa on selvitetty myös ojiin ja jokeen päätyneen sulfaatin vaikutuksia vesikasveihin ja -eläimiin.

— Virtavesistä tutkimme isonäkinsammalta, vuollejokisimpukkaa ja taimenta, eikä haittoja havaittu. Veden sulfaattipitoisuudet pysyivät maltillisina lyhyitä piikkejä lukuun ottamatta.

Uusilla koejärjestelyillä yritetään nyt päästä tarkemmin kiinni siihen, kuinka kipsi vaikuttaa maaperän pienimpien eliöiden lajikirjoon.

Myös syysviljaa suorakylvönä peltoon kylvävän viljelijän kannattaa ottaa kipsinlevityksestä aiheutuvat suolapiikit huomioon. Kipsaamiselle kannattaa etsiä kalenterista jokin muu ajankohta, jotta kipsi ei pääse häiritsemään oraan kehittymistä.

Kokeilua kannattaa laajentaa muihin maihin

Kipsiin kätkeytyy suuria mahdollisuuksia, kunhan sen sopivuus varmistetaan peltolohko peltolohkolta, Olliakinen tähdentää.

— Vielä isompi vaikutus kipsin käytöllä voisi olla esimerkiksi Puolassa.

— Olemme tehneet kuuden maan tutkijakollegoille ehdotuksen tutkimusten laajentamisesta Itämeren eri maihin. Toivomme, että vauhtiin päästäisiin jo tämän syksyn aikana.

Suomessa yksi ratkaisun hetkistä koittaa ensi keväänä.

— Sitten nähdään, kuinka laajasti viljelijät innostuvat lähtemään mukaan.

Sukutilalla joen latvoilla

Petri Riikosen tila Liedossa sijaitsee täsmälleen vedenjakajalla. Kun vanhan navetan vintinovesta kurkistaa ulos, näkyviin tulee oraalla olevaa syysrapsia. Jos edellisyönä olisi satanut enemmän kuin Riikosen mittaamat seitsemän milliä, liika vesi juoksisi Vitiksuonojan ja Savijoen kautta Aurajokeen ja lopulta Turkuun.

Vastakkaisessa suunnassa vedet noruvat ojia myöten Paimionjokeen, joka on alle kilometrin päässä.

Kun kipsitutkimushanke SAVE vuonna 2016 käynnistyi nimenomaan Savijoen valuma-alueella, Riikonen koki tutkimuksiin osallistumisen melkeinpä velvollisuudeksi.

— En osaa sanoa, onko kipsi lopullinen ja paras ratkaisu tai toimisiko vaikka rakennekalkitus paremmin, mutta jotakin on pakko kokeilla ja tutkia. Ei tilanne ihmettelyllä muutu. Ruotsin-laivalta kun katselee ympärille, niin pahimmillaanhan se on kuin hernekeitossa kulkisi, Riikonen kuvaa.

Fosforikaupan kulta-ajat

Viljelijä on kunnostanut laidunmaita ”vanhan kaavan mukaan nätiksi” ja pihapiirissä viihtyvät muun muassa kanat ja siilit.

Itämeren turvana ovat tähän asti olleet tavalliset keinot: viljelmiä ympäröivät suojakaistat ja fosforilannoituksen sääntely. Jotkut lohkot on muokattu perinteistä kyntöä kevyemmin ja osan pelloista viljelijä pitää talvella kasvipeitteisenä. Seuraavaksi tilanpitäjäksi ehkä ryhtyvä poikakin on kiinnostunut mittailemaan peltojen kuntoa ja päästöjä.

Edellisten polvien aika oli toisenlaista.

— Pikku poikana sitä seurasi ihan luonnellisena hommana, kun kauppias, viljelijät ja neuvojat iloitsivat, että lannoitekauppa käy ja vilja kasvaa. Fosforin vesiä pilaavista vaikutuksista ei tiedetty mitään.

Kipsatut lohkot ovat tuottaneet hyvin

Riikonen levitti vuoden 2016 kokeilukipsit itse, vaikka työn olisi voinut teetättää tutkimushankkeen rahalla.

— Tuntui sujuvammalta, että puidulle lohkolle sai aina sopivana hetkenä levittää. Sitten vain laskutti tehdystä työstä.

Pelloilta oli otettu kutakin viittä hehtaaria kohti näytteet, joista tarkistettiin, minne kipsi sopi ja minne ei. Etenkin kipsin sisältämän kalsiumin ja pellon magnesiumvarojen tasapainosta on pidettävä huolta, jotta maa ei kovetu.

— Tutkijoiden asenne on varovainen, että mitään vahinkoa ei pääse aiheutumaan. Itse olisin ollut valmis ottamaan vähän riskiäkin.

Kipsatut lohkot ovat tuottaneet hyvin. Kipsin vaikutuksista on kuitenkin vaikea sanoa mitään täsmällistä, sillä sato on aina monen tekijän summa.

— Ainakaan kipsi ei ole huonontanut tilannetta. Seuraavalla kerralla saatan levittää sitä isommalle osalle pelloista.

Jos talvilevitys osoittautuu mahdolliseksi, kiinnostus kipsiä kohtaan lisääntyy viljelijöiden piirissä, Riikonen tuumii.

— Talvella on paremmin aikaa ja routa suojaa peltoa.

Kierrätyskipsi hyötykäyttöön

Isäntä kiittää tutkimushanketta kiertotalouden hengestä: vesiensuojelussa hyödynnetään Siilinjärven lannoitetehtaan sivuvirtaa.

— Mutta jos homma laajenee EU:hun ja kipsitoimitusten kilpailutukset menevät niin, että pitäisi alkaa käyttää vaikka puolalaista kipsiä, niin yhteistyöhalu loppuu siihen. Muruakaan ei tule minun pellolleni.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä Y/07/19.