Ihminen on vaikuttanut maapallon olosuhteisiin 6000 vuoden ajan

Tutkijat vertailivat menneisyyden lajiyhteisöjä eri puolilta maailmaa. Osoittautui, että niiden perusrakenne säilyi suht samanlaisena jopa 300 miljoonan vuoden ajan. Sitten tapahtui jotain.

Ihmisen vaikutusta maapallon olosuhteisiin on vaikea enää kiistää. Muokkaamme elinympäristöämme ja muutamme ilmakehän koostumusta. Mutta kuinka pitkälle menneisyyteen ihmisen vaikutus ulottuu?

Nature-lehdessä 16.12.2015 julkaistussa tutkimuksessa Holocene shifts in the assembly of plant and animal communities implicate human impacts geo- ja biotieteilijät osoittavat menneisyyden lajiyhteisöjä vertaamalla, että lajiyhteisöjen perusrakenne on säilynyt melko samanlaisena jopa 300 miljoonan vuoden ajan, mutta muuttui nopeasti noin 6000 vuotta sitten.

Lähtökohta työlle on menneisyyden tutkimuksesta yleinen huomio, että tietyt lajit esiintyvät melko usein yhdessä eri löytöpaikoilla. Nämä lajit elävät samoissa elinympäristöissä, käyttävät samoja resursseja tai ovat muuten vuorovaikutuksessa keskenään.

Tutkijat vertasivat 359 896 ainutkertaista paria 80 eri kasvi- ja nisäkäslajiyhteisössä läpi 300 miljoonan vuoden selvittääkseen, mitkä lajit esiintyvät yhdessä, tai mitkä aina erikseen.

Tulosten mukaan suurin osa lajipareista esiintyy aineistossa satunnaisesti, mutta menneisyydessä selkeästi suurempi osa ei-satunnaisista lajipareista esiintyi yhdessä. Nykyään taas suurempi osa ei-satunnaista pareista esiintyy erikseen.

Muutos lajiyhteisöjen rakenteessa tapahtui noin 6000 vuotta sitten.

- Tutkimuksessamme emme vielä pystyneet selvästi vastaamaan, mistä muutos johtuu. Yksi mahdollinen syy tähän on ihmisen elintavoissa tapahtunut muutos. Noin 6000 vuotta sitten alkoi viljely yleistyä eri puolilla maailmaa ja ihmisväestön määrä lisääntyä, sanoo tutkimukseen osallistunut Jussi T. Eronen geotieteiden ja maantieteen laitokselta.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa valtaosa viimeisen 10 000 vuoden, Holoseenin, aineistosta on peräisin Pohjois-Amerikasta.

- Erityisen mielenkiintoista on tulevaisuudessa verrata tarkemmin Pohjois-Amerikan Holoseenin lajiyhteisöjä Euroopan ja Aasian vastaaviin ja selvittää, miten muutos tapahtuu eri alueilla,  Eronen sanoo.

Nature 16.12.2015, Holocene shifts in the assembly of plant and animal communities implicate human impacts: http://www.nature.com/nature/journal/vaop/ncurrent/full/nature16447.html

 

Ystävällisin terveisin
Minna Meriläinen-Tenhu, @MinnaMeriTenhu, 050 415 0316

Lue lisää aiheesta: Kestävä kehitys