Helsingin yliopisto jäseneksi YK:n Sustainable Development Solutions -verkostoon

YK:n alainen Sustainable Development Solutions Network on hyväksynyt jäsenekseen Helsingin yliopiston ensimmäisenä suomalaisena yliopistona.

Verkostoon liittymistä koordinoi tutkimuskoordinaattori Kaisa Korhonen-Kurki ympäristötutkimuksen ja –opetuksen yksiköstä HENVI:stä.

– On tärkeä askel, että Helsingin yliopisto on osallisena YK:n globaalissa kestävän kehityksen verkostossa. Yliopiston rooli tässä verkostossa on ennen kaikkea tuottaa sitä tietoa, jolla voidaan ratkaista kestävän kehityksen käytännön haasteita – taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristöön liittyviä -  niin globaalisti, kansallisesti kuin paikallisestikin, toteaa Korhonen-Kurki.

Muita suomalaisia toimijoita Sustainable Development Solutions -verkostossa on presidentti Tarja Halonen, joka toimii verkoston johtokunnassa (Leadership Council). Verkostossa jakaantuu temaattisiin kokonaisuuksiin kuten esimerkiksi kestävät kaupungit ja kestävä maatalous ja ruoantuotanto. Helsingin yliopistolla on tarjota asiantuntemusta kaikkiin osa-alueisiin.

– Käytännössä tulemme toimimaan pohjoisen Euroopan alueellisessa verkostossa, jota koordinoi Göteborgin yliopisto. Verkoston seuraava kokous pidetään marraskuussa. Rohkaisen myös muita Suomen yliopistoja lähtemään mukaan kestävän kehityksen kansainväliseen verkoston toimintaan, sanoo Korhonen-Kurki.

Yliopisto globaalien ongelmien ratkaisijana

Helsingin yliopiston oma kestävän kehityksen tutkimuksen keskus (Helsinki Sustainability Science Centre) aloittaa toimintansa vuoden 2017 aikana. Mukana on kestävyystutkimusta kuudesta tiedekunnasta. Kestävä kehityksen ja kestävän murroksen ajatus ja hankkeet ovat yhteneväisiä yliopiston strategian kanssa: “Yliopisto rakentaa parempaa maailmaa ottamalla entistä vahvemman roolin globaalien ongelmien ratkaisemisessa”.

– ’Helsinki Sustainability Science Centre’:n toiminnan tavoitteena on antaa panoksensa yhteiskunnan kestävään kehitykseen tieteidenvälisen tutkimuksen ja opetuksen keinoin ja toimia yhdessä yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa ratkaisujen löytämiseksi. Myös Helsinki Challenge kilpailu keskittyy kestävään kehitykseen. Viime vuoden kilpailussa ratkoimme kestävän kehityksen haasteita muun muassa kehittämällä ”sustainability tracker” –sovellusta, joka pyrkii ohjaamaan ihmisten arkipäivän valintoja kestävimmäksi, ja rakentamalla monitieteistä alustaa kestävälle kaupunkikehitykselle, kertoo Korhonen-Kurki.

 

Linkkejä

UN Sustainable Development Solutions Network

The Sustainable Development Solutions Network Northern Europe

Helsingin yliopiston ympäristötutkimuksen ja –opetuksen yksikkö, HENVI

Seminaarit: Steps towards Helsinki Sustainability Science Centre

 

Yhteystiedot

Kaisa Korhonen-Kurki, PhD, Research Coordinator, Helsinki University Centre for Environment, HENVI, puh. 02941 57905

Lue lisää aiheesta: Kestävä kehitys