Alhaisen kilohinnan vaatimus tekee maataloudesta ekologisesti ja sosiaalisesti kestämätöntä

Kumppanuuspellolla otetaan huomioon fossiilisen energian kulutus, maaperän elonkirjo, viljelijän pärjääminen ja osakkaiden yhteenkuuluvuus.

Länsimaissa ruoka tuotetaan ja jaetaan globaalin markkinavaihdannan logiikalla, kilohinnalla. Tapa on niin vallitseva ja vakiintunut, että muita vaihtoehtoja voi olla vaikea edes hahmottaa.

Vaihtoehtoja kuitenkin löytyy. Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin ja Kestävyystieteen instituutin tutkijatohtori Galina Kallio on tarkastellut ruokapiirejä, ruokaosuuskuntia ja kumppanuusmaataloutta sekä siementen ja ruoan vaihtopiirejä.

— Ruoantuotanto markkinatalouden lainalaisuuksilla on ikävä kyllä sosiaalisesti ja ekologisesti hyvin kestämätöntä, Kallio toteaa.

Kun ruoka on kuin mikä tahansa markkinoilla myytävä ja ostettava hyödyke ja sen hinnalla voidaan keinotella, seurauksena syntyy muun muassa ylituotantoa hintojen alentamiseksi.

— Turhan tuottamisen lisäksi hintaheilahtelut aiheuttavat taloudellisia kriisejä varsinkin vain yhtä tai muutamaa lajia viljeleville isoille tehomaataloustiloille.

Sen sijaan pienet, monia lajeja viljelevät ja lähiruokaa tuottavat maatilat eivät ole yhtä alttiita maailmantalouden oikuille.

Tehomaataloutta pidetään nimensä mukaisesti virtaviivaisena. Tehokkuus kärsii, jos taloudenpidon mittarit ulotetaan katsomaan muutakin kuin kilomääräistä tuottavuutta, Kallio painottaa.

— Tehokkuuslaskelmissa ei yleensä oteta huomioon fossiilisen energian suurta kulutusta, maaperän köyhtymistä tai monimuotoisuuden heikentymistä.

Kumppanuusmaataloudessa ruokaa ei osteta kiloittain. Kotitaloudet tekevät suoran viljelysopimuksen tilan kanssa ja ostavat sato-osuuksia jo ennen viljelykautta. Näin tuottamisen riskit jakautuvat tasaisesti kaikille: jos huonona vuonna sato on pienempi, tappio ei kaadu vain viljelijän harteille.

Myös monilajisen viljelyn edut näkyvät konkreettisesti. Joistakin lajeista saadaan aina satoa olosuhteista riippumatta.

— Satomaksuja voi kumppanuusmaataloudessa suorittaa omalla työpanoksellaan. Oman tekemisen ja yhteisöllisyyden tuomia hyötyjä hyvinvoinnille ei voi laskea markkinatalouden mittareilla.

Vaihtoehtoiset ruoantuotannon mallit eivät ole utopiaa, taloustieteilijä Galina Kallio painottaa.

— Utopiaa sen sijaan on ajatella, että me ihmiset lajina voisimme irtikytkeä taloudellisen toimintamme luonnon resursseista.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 5/2020.