Ajoitukset paljastavat maanviljelyn leviämisen ja ihmismäärän yhteyden

Äskettäin julkaistussa tutkimuksessa selvisi, että toisin kuin muualla Euroopassa, Suomessa maanviljelyyn siirtyminen oli hidasta. Asiaa selvitettiin luonnontieteellisten ajoitusten ja siitepölyanalyysien avulla sekä vertaamalla tuloksia aikaisempaan arvioon ihmismäärästä.

Maanviljelyn alkamisen ajankohta on yksi arkeologian keskeisimpiä ja kiistellyimpiä kysymyksiä. Viljely ei vaikuta ainoastaan yksilön tapaan tuottaa ruokaa, vaan myös ihmisyhteisön järjestäytymiseen ja maankäytön hallitaan. Viljelyyn siirtymisen jälkeen ravintoa voidaan myös tuottaa ylimäärin.

Viljely on kuitenkin riskialttiimpaa verrattuna metsästäjä-kalastaja-keräilijöiden elämäntapaan, sillä ravinnontuotanto on yksipuolisempaa ja elinalue on rajatumpi.

Aiemmin on havaittu, että Suomen pronssikauden alussa noin 3500 vuotta sitten arkeologisten – eli ihmistoimintaa kuvaavien – radiohiiliajoitettujen löytöjen määrä alkaa lisääntyä.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin siitepölytutkimusten avulla viljelyn alkamisen ajankohtaa ja leviämistä läpi maamme. Järvisedimentti- ja suoturvekerrostumista saaduista siitepölyaineistoista pystytään erottamaan ajankohdat, jolloin viljan siitepölyn määrä lähtee jatkuvaan kasvuun. Tämä kuvastaa jatkuvan viljelyn alkamista alueella. Aineistoista koottiin radiohiili-, järvilusto- ja paleomagneettiset ajoitukset näistä ajankohdista ja niistä muodostettiin summakäyrä, joka kuvaa maanviljelyn etenemistä.

Siitepölyjatkumo todistaa viljelystä

Yksittäisiä merkkejä viljelystä löytyi siitepölynäytteistä vajaan neljän tuhannen vuoden takaa. Ensimmäisiä merkkejä jatkuvan viljelyn alkamisesta on pronssikauden alusta noin 3500 vuotta sitten, mutta merkit ovat edelleen hyvin yksittäisiä. Toinen ja tarkemmin havaittu leviämisaalto ajoittuu pronssikauden loppuun ensimmäiselle vuosituhannelle ennen ajanlaskun alkua. Voimakkaimmin viljely levisi kuitenkin 100 luvun rautakaudelta aina 1200 luvulle asti.

Pysyvä viljely vakiintuu maamme lounais- ja keskiosiin ja sen jälkeen leviää useiden tuhansien vuosien aikana erittäin hitaasti kohti koillista ja keskusten lounas-ja keskiosion sisällä, kunnes rautakauden puolessa välissä noin 700-luvulla leviäminen pysähtyy hetkellisesti, jatkuakseen noin 1200 luvulle. Tuolloin keskiajan alkupuolella leviäminen pysähtyy ilmeisesti siksi, että se vahvistuu jo asutetuilla alueilla.

– Maanviljelyn alkaminen ei ole ollut yksittäinen nopea ilmiö, vaan se on nähtävä ennemmin pitkäkestoisena prosessina, johon todennäköisesti liittyy oleellisesti uudisraivaus, kertoo tutkija Maria Lahtinen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta, joka on osa Helsingin yliopistoa.

Ihmisten määrä seuraa viljelyä

Siitepölyanalyyseista saatua tutkimustulosta verrattiin aiempiin arvioihin Suomen ihmismäärän muutoksista. Tutkimuksessa havaittu yhteys oli erittäin voimakas: kun viljely saapui alueelle, sen ihmisten määrä kasvoi. Toisin sanoen, maanviljelys tarjosi jo esihistoriallisella ajalla lisää resursseja, jotka mahdollistivat ihmismäärän kasvun.

– Toistaiseksi ei ole käsitystä, kenen ansiosta viljely levisi. Toivatko tänne muuttaneet siirtolaiset tämän uuden toimeentulostrategian mukanaan vai omaksuiko paikallinen väestö viljelyn osaksi toimeentuloaan, sanoo Lahtinen.

Lisätietoja:

Lue lisää aiheesta: Kestävä kehitys