Viikon intensiivikurssilla biologian opiskelijat oppivat tunnistamaan saariston kasveja ja eläimiä sekä ottamaan vesi- ja pohjeläinnäytteitä. Samalla karttuvat meribiologin perustaidot kuten snorklaaminen.

Saariston ekologia -kurssia on järjestetty Tvärminnen eläintieteellisellä tutkimusasemalla 1990-luvulta lähtien. Vuosi toisensa jälkeen se on ollut biologian opiskelijoiden ensimmäisen vuoden suosikkikurssi.

– Tällä kurssilla meidät opiskelijat liitetään biologien elämysmaailmaan,  sanoo biologian pääaineopiskelija Tia-Maria Pietikäinen.

Viikko koostuu viidestä tiiviistä teemapäivästä: plankton, pohjaeläimet, rantavyöhyke, rantakasvillisuus ja Itämeren kalat. Kullakin teemalla on oma kokenut ja pedagogisesti pätevä opettaja. Opettaja vetää joka päivä saman ohjelman eri opiskelijaryhmälle. Kuitenkin esimerkiksi se, minne päivän aikana suunnataan, riippuu säästä ja ennen kaikkea tuulesta.

"Tällä kurssilla meidät opiskelijat liitetään biologien elämysmaailmaan."

Kuudentena päivänä on miniseminaari, jossa jokainen ryhmä pitää esityksen yhdestä kurssin teemasta.

– Olemme kehittäneet kurssin sisältöä tutkimuksellisempaan suuntaan vastaamaan ensi vuonna alkavan uuden kurssin vaatimuksia. Opetusmenetelmiin olemme tuoneet uutta, esimerkiksi vedenalaista kuvaamista sekä digitaalisuutta, kertoo kurssin pitkäaikainen johtaja ja opettaja Kimmo Karell.

Sukellusopissa

Rantavyöhykeryhmä on aamupäivällä tutustunut märkäpukuihin ja snorkkeleihin sekä kokeillut vedenalaisen maailman katselua tuulensuojaisessa rannassa. Iltapäiväksi opettaja Niko Nappu kuljettaa ryhmänsä Furuskärin rantakallioille, tuulen puolelle ulkosaariston reunaan. Tarkoitus on tutustua rantavyöhykkeen kasveihin ja eläimiin maalla ja meressä.

Varusteet kannetaan ripeästi rantakalliolle, ja jo hetken kuluttua koko ryhmä kykkii rantakivikossa kuvaamassa kasveja. Opettaja johdattaa opiskelijat rauhalliseen tahtiin elämää kuhisevan makeavetisen kalliolätäkön tarkasteluun ja siitä meren ääreen. Hän kertoo, millaisia leviä ja selkärangattomia eläimiä merenpohjasta voi löytyä ja on aikaisempina vuosina löytynyt.

"Huikeeta, mutta vaikeeta. Hienoa, kun täällä oli näkyvyyttä, kirkas vesi ja paljon nähtävää", kommentoivat viimeisinä vedestä nousseet.

Vain yksi ryhmän viidestä opiskelijasta on aikaisemmin sukeltanut, ja hänkin Thaimaassa.  Niko Nappu käy läpi sukeltamisen  perusasiat kuten paineentasauksen ja veden alle pääsemisen tekniikan.

– Ketään ei pakoteta veteen, ja aina aamupäivällä on sellaista tunnelmaa, että veteen ei mennä. Mutta iltapäivällä lähes kaikki ovat sukeltamassa. Osa snorklaa pinnassa, mutta aika moni kokeilee myös sukeltamista, Nappu kertoo.

Näin käy nytkin. Koko ryhmä vääntäytyy märkäpukuihin. Kikatuksesta ei ole tulla loppua, mutta yhteistyössä kaikki saavat puvut päälleen ja pääsevät veteen. Ja viipyvät siellä pitkään. Näytepusseihin kertyy leviä ja äyriäisiä.

– Huikeeta, mutta vaikeeta. Hienoa, kun täällä oli näkyvyyttä, kirkas vesi ja paljon nähtävää, kommentoivat viimeisinä vedestä nousseet.

Lopuksi kotilot, äyriäiset, levät ja pikkukalat kaadetaan suureen, valkoiseen paljuun ja niitä ryhdytään tunnistamaan.

– Vesikasvit menevät nopeasti huonoiksi, siksi tunnistamme täällä saaressa. Ja muutenkin paikan päällä on kiva tunnistaa, opettaja sanoo.

Päivän paras löytö on haarukkalevä, joka löytyi neljän metrin syvyydestä. Se pääsee muutaman muun löydön kanssa tutkimusaseman akvaarioon muidenkin nähtäväksi. Loput löydökset kipataan takaisin mereen.

Näytteitä merivedestä ja pohjamudasta

Plankton- ja pohjaeläimetryhmät suuntaavat näytteidenottoon nopealla J. A. Palmen -veneellä Källvikiin Tammisaaren edustalle.

Planktonryhmä aloittaa, sillä pohjaeläinnäytteiden ottaminen samentaa veden.

Ryhmä opettelee vesinäytteiden ottamista opettaja Sanna Korkosen johdolla. Näytteenotto on tarkkaa puuhaa, sillä ensimmäinen näyte otetaan 15,5 metrin syvyydestä. Näytteet myös siirretään heiluvassa veneessä pipettien avulla pulloihin eikä ilmaa saa mennä mukaan.

"Täällä kuhisee. Pitkiä ja lyhyitä rihmoja."

Köydetkään eivät saa mennä solmuun. Opettaja antaa käytännön ohjeita työturvallisuudesta. Näytteenotossa tarvittavien välineiden on oltava oikeilla paikoilla, jotta vältytään tapaturmilta.

– Naru valutetaan pesuvatiin, eikä rullata käteen, Sanna Korkonen opastaa.

Näytteitä otetaan erilaisilla laitteilla eri syvyyksistä, ja kaikissa on omat niksinsä. Saalistakin nousee.

– Täällä kuhisee. Pitkiä ja lyhyitä rihmoja, sanoo Matias Järvinen ja kohottaa ruskean lasipullon kohti aurinkoa.

Järvisen pääaine on maantiede, biologiaa hän opiskelee sivuaineena.

Näytteistä tutkitaan myöhemmin laboratoriossa muun muassa ravinne- ja happipitoisuuksia.

Kurssin alussa varoitetaan, että pohjaeläinpäivänä muta roiskuu. Pari opiskelijaa onkin varustautunut kumisaappailla.

– Otamme neljä näytettä  pohjamudasta jokaisesta mittauspisteestä, tänään syvältä ja matalalta. Näin monta siksi, että kaikille riittää varmasti tutkittavaa laboratoriossa, ja jotta näytteemme olisivat tilastollisesti päteviä. Päivän tarkoitus on pohjaeläinten tunnistamisen lisäksi opettaa tieteellisen työn vaatimaa pitkäjänteisyyttä ja perusteellisuutta, Kimmo Karell kertoo.

Näytteet otetaan opettajan valmistamalla laitteella. Joka kerta ei onnistu. Välillä laite haukkaa tyhjää tai osuu kovaan pohjaan eikä näytettä saada ennen kuin vene vaihtaa paikkaa.

Iltapäivällä pohjaeläinnäytteet seulotaan ja tutkitaan mikroskoopilla. Tällä kertaa tunnistettiin muun muassa ympäristönmuutoksille herkkä valkokatka ja runsaana esiintyvä tulokaslaji amerikansukasmato.

“Välttämätöntä ja parasta”

Sillä aikaa kun planktonryhmä työskentelee, paistattelee pohjaeläinryhmä päivää veneen keulassa. Joku hyppää uimaankin.

Vallitsee yksimielisyys siitä, että kenttäkursseilla oppii ihan erilailla kuin tietokoneiden ruudulta tai kirjoista.

– Täällä näkee kasvit ja eläimet niiden oikeassa ympäristössä, ja nimet jäävät  mieleen. Muistaminen helpottuu, kun sama tunnistettava tulee eteen monta kertaa, sanoo biologian aineenopettajaksi erikoistuva kasvatustieteen opiskelija Noora Rinne.

Kasvin- ja eläintentunnistamisen kurssit on käyty talvella, mutta kursseilla tahti on nopea ja vaikkapa erilaisten kotiloiden kierteiden suunnat jäävät hahmottumatta.

– Kasvintunnistuspäivänä ajamme autolla ympäri Hankoniemeä ja etsimme kasveja. Niitä voi koskettaa, haistaa ja maistaakin joskus. Kalapäivänä nostamme kalat verkoista, avaamme, tutkimme ja tunnistamme ja ihan lopuksi, perjantai-iltana, vielä savustamme ja syömme ne. Näillä menetelmillä kyllä oppii, kertoo Rinne.

Opiskelijoiden päivä ei lopu vielä veneiden ja autojen palatessa tutkimusasemalle. Edessä on päivällisen jälkeen varusteiden kuten märkäpukujen pesu sekä viimeisen päivän seminaariesityksen valmistelu. Monet myös tekevät vapaa-ajalla joko veneellä tai jalan retkiä lähiympäristöön, sillä biologian opiskelijan kasvioon voi löytyä täydennystä.

Laboratorioonkin voi mennä vielä illalla. Niko Nappu lupaakin tulla auttamaan rantavyöhykeryhmäläisiä niiden merenelävien tunnistamisessa, jotka jäivät Furuskärin rantakalliolla vaille varmaa tunnistusta.