Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 7/2023.
Jos joku olisi sanonut Jenni Suomelalle kouluvuosina, että hänestä tulee opettaja ja tekstiilien tutkija, puukäsityöt valinnut teini olisi päästänyt röhönaurun. Käsityötiede ja luonnonkuituihin perehtyminen alkoivat kuitenkin houkuttaa Etelä-Aasian tutkimuksen ohessa. Väitöskirja on nyt loppusuoralla.
Suomelan kenttätyö on liittynyt polttelevaan eikä aina niin arvostettuun vihreään pöheikköön, nokkoseen. Hän viljelee kasveja mökkimaisemissaan ja tekee kokeita Aalto-yliopistossa.
Tutkijalle nokkonen on ekologinen mahdollisuus, johon tulisi tarttua ympäristön pelastamiseksi. Viljelyalaa on maapallolla rajallisesti, jolloin katse kannattaa kohdistaa vaatimattomiin, kestäviin luonnonkasveihin, jotka eivät vaadi myrkkyjä avukseen.
— Nokkosesta voisi ottaa kaiken irti: ravinnon, kuidun, lannoitusaineen ja värin. Päistäreitä eli tukisolukkoa voisi käyttää komposiittien ja paperin valmistukseen, Suomela kuvaa.
Taidot ruosteessa
Mikään uusi asia hyötykäyttö ei ole.
— Nokkosen käytöstä tekstiileissä on viitteitä arkeologisissa löydöissä ja kansatieteen kyselyaineistoissa, mutta tietotaito on päässyt unohtumaan ja perinne katkeamaan.
Katkeaminen on ongelmana myös itse nokkoskuidussa, jonka käsittely pellavalle tarkoitetuilla laitteilla on vaikeaa. Toistaiseksi Suomela kumppaneineen on saanut tuotettua puolisen metriä teollisesti kehrättyä nokkoslankaa.
— Nokkonen runkokuituna muodostaa lyhyempiä kuitukimppuja kuin pellava. Puuvillan muokkaukseen tarkoitetut laitteet voisivat toimia sen kohdalla paremmin.
Markkinoilla on myynnissä nokkoslankaa, jonka alkuperä on Nepalin jättiläisnokkosessa. Se on eri laji kuin Pohjois-Euroopan luonnonnokkonen. Saksassa toimii yksi nokkoskuituyrittäjä, jonka tuotteita Suomelan ryhmä on testannut osana tutkimustaan.
Nokkosta, pellavaa ja hamppua Suomela on lähestynyt myös tekstiiliarkeologian näkökulmasta.
— Mikroskoopissa runkokuidut näyttävät samalta ja niiden tunnistaminen on vaikeaa. Olen kehittänyt menetelmiä arkeologien avuksi ja toivon, että kymmenen vuoden kuluttua tunnistukset olisivat jo sataprosenttisen luotettavia.
Yliopisto-lehti on Hesingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.