Aarrelaivan hylky voi valaista kahvin jalostuksen historiaa

Juttu on julkaistu Yliopisto-lehdessä 2/2026.

Kuuntele juttu tai .

Lokakuussa 1771 Pietariin matkalla ollut hollantilainen kauppalaiva Vrouw Maria ajoi karille Nauvon ulkosaaristossa. Miehistö pumppasi vettä päiväkausia, mutta se ei auttanut. Lopulta alus upposi. Kapteeni syytti meriselityksessään pilssipumput tukkineita kahvipapuja. Niitä oli ryöpynnyt pumpatun veden mukana kannelle asti.

Vitsit mikä tarina, ajatteli Eero Saarinen, kun hän luki tapauksesta reilu vuosi sitten joululomallaan. Siinä yhdistyi harvinaisella tavalla kaksi hänen intohimoaan, kahvi ja meriarkeologia. 

Pääsisipä tutkimaan niitä papuja, Saarinen mietti. Mitä kaikkea niiden geenit kertoisivatkaan!

Saarinen intoili Vrouw Marian kahvipavuista joulupyhinä sukulaisilleen niin, että nämä kysyivät, tuleeko tästä nyt sitten hänen väitöskirjansa.

Pienestä pitäen

Kahvi on ollut lähellä Saarisen sydäntä siitä lähtien, kun hän lukiolaisena työskenteli pienpaahtimo Caffin myymälässä ja oppi paljon kahvin historiasta. Hakiessaan Helsingin yliopistoon opiskelemaan biologiaa hän pohti, että joskus olisi kiva tehdä jokin kahviin liittyvä tutkimus.

— Kahvi on hyvin suomalainen juttu, läsnä arjessa ja juhlassa.

Saarinen on harrastanut sukeltamista ja käynyt Meriarkeologisen seuran seminaareissa isänsä kanssa jo lapsesta lähtien. Laivanhylyt tulivat mukaan kuvioihin, kun hän oli akvaattisten tieteiden opiskelijana suorittanut biosukeltamisen kurssin. 

— Aluksi se oli kivaa, kun oli isoja laivoja, vedenalaisia poria ja kiinnostavaa tekemistä. Sitten löytyi erilainen kulma harrastamiseen. Voin tuoda omaa osaamistani siihen.

Nykyään Saarinen on mikrobiologi, joka työskentelee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella tilastotutkijana. Hänen erikoisalaansa on bioinformatiikka. Työ on pääasiassa datanhallintaa, ja Saarinen on kaivannut omaa tutkimusta. Siksi ajatus väitöskirjasta alkoi houkuttaa.

Pavut jääkaapissa

Ensin oli kuitenkin selvitettävä, oliko kahvin genomia tutkittu ja oliko Vrouw Marian kahvipapuja jossain tallessa.

Ensimmäiseen kysymykseen löytyi vastaus helposti. Kahvin genomin selvitti vuonna 2024 kansainvälinen ryhmä, jota johti yliopistotutkija Helsingin yliopistosta. Se tuntui lähes liian hyvältä ollakseen totta.

Saarinen kyseli tutulta Museoviraston meriarkeologilta , tietääkö hän mitään Vrouw Marian kahvipavuista. Alvik johti hylyn kenttätutkimuksia vuosina 2009–2012 ja tekee itse siihen liittyvää väitöskirjaa.

— Riikka vastasi, että joo, meillä on niitä papuja täällä jääkaapissa ja juuri mietittiin, että pitäisikö ne heittää pois. Siitä asiat sitten lähtivät vyörymään eteenpäin.

Jalostus muuttaa

Saarinen otti yhteyttä Salojärveen, joka kiinnostui ideasta ja ryhtyi hänen väitöskirjaohjaajakseen. Salojärven ryhmän tutkijat onnistuivat eristämään Alvikin lähettämistä pavuista DNA:ta. Kun se on sekvensoitu, Saarinen pääsee vertaamaan sitä nykykahvin genomiin. 

Mitä yli 250 vuotta vanhat kahvipavut voivat kertoa? Esimerkiksi sen, kuinka jalostus on vuosien varrella muuttanut kasvia. 

On tiedossa, että pavut ovat yleisintä kahvilajia arabicaa, mutta Saarinen haluaa tutkia, mitä alalajia. Siten saattaa olla mahdollista selvittää, missä Vrouw Marian kahvi aikanaan kasvoi. Se kertoisi kahvin kauppareittien historiasta. Makuun vaikuttavia geenejäkin voi päästä tarkastelemaan.

— Pavut ovat olleet meren pohjassa kauan ja sinä aikana perimän DNA on pilkkoutunut. Saa nähdä, mitä siitä voidaan selvittää.

Haave toteutui

Pääsemme katsomaan Vrouw Marian kahvipapuja Museoviraston kokoelma- ja konservointikeskukseen. Riikka Alvik nostelee niitä pakastepurkista petrimaljalle. Monet pavuista ovat hajonneita ja harmahtavia, mutta eivät kaikki.

— Jos jäljellä on vain kuorta, siitä ei ole apua. DNA:ta saa näistä pyöreämmistä, Alvik näyttää.

DNA:ta ei voi eristää konservoiduista pavuista, joita Museoviraston kokoelmiin otettiin 13 vuotta sitten. Siksi Alvik säilöi osan pavuista vedessä kylmiöön siltä varalta, että joku haluaisi tutkia niiden perimää sitten, kun tutkimusmenetelmät kehittyvät.

— On tosi ihanaa, että se haave toteutui ja Eero tarttui nyt asiaan. Täällä on rajalliset säilytystilat, ja joskus on vähän huono omatunto siitä, että hilloamme löytöjä kymmeniä vuosia. Minulla on kuitenkin hyvin korkea kynnys heittää mitään pois.

Kahvipapujen lisäksi Vrouw Marialta nostettiin esimerkiksi viinirypäleitä, villakuituja ja sinistä väriainetta indigoa.

— Viinirypäleet olivat aivan tunnistettavia, mutta emme sentään saaneet niiden siemeniä itämään, vaikka yritimme. Indigolla voisi varmasti värjätä vieläkin.

Kaunis ja vaikea

Vrouw Maria on ehjärunkoinen hylky — kaunis katsoa mutta vaikea tutkia. Sisätiloihin on hankala päästä, eivätkä meriarkeologit halua rikkoa tai purkaa rakenteita, koska se voisi aiheuttaa hallitsemattoman romahduksen.

Hylky on myös syvällä, 40 metrin syvyydessä, ja siellä on kylmää. Sukeltajat eivät voi työskennellä kovin kauan kerrallaan.

— Ruuman luukku on pieni, mutta kahvitynnyri on heti sen alla, joten papuja pystyi imuroimaan kannelta käsin suurilla muoviputkilla alipaineen avulla, Alvik kertoo.

Kahvitynnyri oli pystyssä, toisin kuin useimmat muut tynnyrit. Se oli ehkä yritetty pelastaa. Paljon kahvia onnistuttiinkin pelastamaan: sitä myytiin huutokaupalla haaksirikon jälkeisenä keväänä Pietarissa. 

Vrouw Marian haaksirikko oli siitä onnekas, että kukaan ei kuollut ja myös osa lastista saatiin turvaan ennen laivan uppoamista. Paljon jäi kuitenkin vielä ruuman kätköihin.

Kallis nosto

Eniten mielenkiintoa Vrouw Marian lastista ovat herättäneet Venäjän keisarinna Katariina II:n ostamat taideteokset. Ne ovat mahdollisesti edelleen laatikoissaan, todennäköisesti niin syvällä rakenteiden alla, ettei niihin pääse käsiksi. Niistä tuskin on paljoakaan jäljellä.

— Maalausten puupohjat varmasti löytyisivät, mutta väripigmentti luultavasti kelluu vedessä laatikoiden sisällä.

Alvik ei ole itse sukeltanut Vrouw Marian hylylle sen jälkeen, kun laivaan liittynyt tutkimushanke päättyi vuonna 2012. Sen jälkeen hylyltä ei myöskään ole haettu uusia näytteitä.

Aikoinaan hylyn nostamisestakin puhuttiin, mutta nyt se ei vaikuta todennäköiseltä.

— Nostaminen olisi valtava investointi. Olisi se silti mahtavaa päästä tutkimaan hylky kunnolla. Tähän mennessä emme ole kuin raapaisseet pintaa.

Meressä hylky on turvassa, tavallaan. Ilmastonmuutos huolestuttaa Alvikia. Merenpohjan lämpötilat ovat nousussa, ja veden lämpeneminen kiihdyttää mikrobien toimintaa. Bakteerit ja sienet käyttävät puuta ravinnokseen, mikä haurastuttaa hylkyjä. Ennen pitkää niiden rakenteiden liitokset pettävät.

Onnekkaat rontit

Alvikin loppusuoralla oleva väitöskirja käsittelee sitä, miten kulutustavat näkyvät hylyissä. Laivojen lastit kertovat kolonialismista ja kauppayhteyksistä. 1700-luvulla kahvin, sokerin ja tupakan kulutus lähti rajuun kasvuun. Kaikkia näitä matkasi myös Vrouw Marian kyydissä.

— Hylyt ovat uskomaton tietopankki. Vrouw Mariassa on erityistä se, että siellä tynnyreiden ja laatikoiden sisältö on sekoittunut vain vähän. 

Juotiinko Vrouw Marialla kahvia? Vai oliko se menossa kokonaan myytäväksi?

— Sitä emme tiedä. Miehistö, ne onnekkaat rontit, veivät mukanaan kaikki henkilökohtaiset tavaransa. Muista saman ajan hylyistä on kuitenkin löydetty kahviastiaston palasia, joten on mahdollista, että ainakin Vrouw Marian kapteeni joi sitä.

Entä olivatko kahvipavut oikeasti syyllisiä Vrouw Marian uppoamiseen?

— Laivan pilssipumput olivat surkean tehottomia ison vuodon sattuessa. Kun ruuma oli täynnä vettä ja tavaraa, sellaisten pumppujen teho riitti lähinnä ostamaan pelastusaikaa. Lisäksi niitä tukkivat varmasti muukin lastitavara kuin kahvipavut. Laivassa oli tonneittain sokeria, joka liukeni veteen, Alvik arvioi.

Sponsori haussa

Eero Saarisen kiinnostus laajeni Vrouw Mariasta kahden muunkin hylyn kahveihin. Hänen toiseksi ohjaajakseen ryhtyi meriarkeologian apulaisprofessori Kristin Ilves, joka muisti nähneensä Föglön hylystä peräisin olevia kahvipapuja. Samasta hylystä on nostettu myös samppanjaa ja olutta, joita on myyty huutokaupalla.

Kolmas hylky löytyi Hollannista, Amsterdamin läheltä. Batavialandin museon kuraattori Joran Smale lupasi sieltä nostetut pavut Saarisen käyttöön. 

Viime syksynä Saarinen oli Belgiassa meriarkeologian konferenssissa esittelemässä tutkimussuunnitelmaansa. Hän teetti sitä varten T-paidan suunnittelemallaan the coffee wrecks -logolla. 

— On ehkä helpompaa hakea sponsoreita, jos tutkimuksella on brändi. Olen pyrkinyt tekemään tätä startup-meiningillä. Monet nuoret tutkijat ovat olleet innostuneita siitä, että tiedettä voi lähestyä näinkin.

Sponsoreiksi Saarinen havittelee erityisesti kahvialan yrityksiä. Hän aikoo hakea myös apurahoja, mutta tietää, että ne ovat tiukassa. Väitöskirjan teko alkaa leipätyön ohessa, raskaamman sarjan harrastuksena.

Aku Ankka -hylky

Saarinen on käynyt Vrouw Marialla kerran. Hylky on niin syvällä, että paineilmalla sukeltaessa siellä ehtii kiertää vain noin 12 minuuttia.

— Se oli vaikuttava kokemus: syvän tummanvihreä vesi ja muiden sukeltajien lamppujen valokeilat. Kaikki oli kuin 250 vuotta sitten. Oli ulkopuolinen ja samalla etuoikeutettu olo siitä, että pääsi vierailemaan siellä.

Vrouw Mariasta tekee näyttävän se, että se on kokonainen ja jopa sen kaksi mastoa ovat pystyssä.

— Sellaisia laivoja sukeltajat kutsuvat Aku Ankka -hylyiksi, koska ne näyttävät samalta kuin sarjakuvissa. Useimmista hylyistä tulee mieleen lähinnä mattolaituri.

Biologille hylyt ovat kiinnostavia myös siksi, että ne ovat aikakapseleita, jotka säilövät kasvinäytteitä usean vuosisadan päähän. Kun niitä vertaa nykyisiin kasveihin, voi nähdä muutoksen.

Vrouw Marian kahvipavuista ei saa enää juotavaa kahvia, mutta kun väitös aikanaan valmistuu, Saarinen aikoo keittää karonkkaan kahvit lajikkeesta, joka on geeneiltään mahdollisimman lähellä Vrouw Mariassa matkanneita papuja.

Jutussa on käytetty lähteenä Juha Flinkmanin ja Petri Puromiehen kirjaa Vrouw Marian viimeinen matka (Paasilinna, 2014). 

Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.