Ilmaston lämmetessä eri eliölajeille otolliset ilmasto-olosuhteet siirtyvät yhä pohjoisemmaksi, mikä pakottaa lajeja siirtymään niille suotuisan ilmaston mukana. Samaan aikaan ihmisen muokkaamat ympäristöt aiheuttavat ongelmia. Lajeilla on suuria vaikeuksia sopeutua yhtä aikaa sekä elinympäristön laadun heikkenemiseen että ilmastonmuutoksen aiheuttamaan paineeseen.
Tutkimus selvitti ilmaston lämpenemisestä johtuvia lintulajien runsaudenmuutoksia suojelualueilla ja niiden ulkopuolella viiden vuosikymmenen aikana. Tutkijat havaitsivat, että luonnonsuojelualueet ovat erinomainen elinympäristö monille lajeille. Suojelualueet auttavat sekä pohjoisia lintulajeja pitämään jalansijansa nykyisen levinneisyysalueensa eteläreunalla että osaa eteläisiä lintulajeja levittäytymään uusille alueille niiden levinneisyyden pohjoisreunalla.
– Suomen suojelualueet ovat pääasiassa luonnontilaista metsää ja suota, jotka ehkäisevät pohjoisten lajien vetäytymistä. Juuri pohjoisiin lajeihin kohdistuu suurin huoli ilmastonmuutoksen alla, sillä niitä uhkaa ilmastonmuutoksen lisäksi elinympäristön laadun heikentyminen muun muassa metsätalouden ja soiden kuivatuksen muodossa, kertoo tutkija Petteri Lehikoinen Helsingin yliopiston Luonnontieteellisestä keskusmuseosta, Luomuksesta.
Lapinsirkku on pohjoisen Lapin lintu. Sen mahdollisuudet levittäytyä enää pohjoisemmaksi ovat hyvin rajalliset, ja suojelualueet ovat turva lajin säilymiselle. © Petteri Lehikoinen
Pohjoiset lintulajit elävät lämpenevän ilmaston ja leviämisesteiden puristuksissa, sillä niiden vetäytymistä rajoittavat Jäämeri ja Kölivuoristo. Kun lajit eivät pysty suuntaamaan pohjoisemmaksi, niiden sukupuuttoriski kasvaa. Luonnonsuojelualueet ovat näille pohjoisen linnuille suojasatamia, joissa lajien runsaudet ovat edelleen korkeita verrattuna suojelualueiden ulkopuoleisiin alueisiin.
Askelmia eteläisten lajien levittäytymiselle
Suojelualueet auttoivat myös osaa eteläisistä lajeista siirtymään pohjoisemmas. Ydinalueillaan suojelualueista riippuvaiset eteläiset lajit, kuten pikkusieppo tai pikkutikka, runsastuivat pohjoiseen levittäytyessään huomattavasti enemmän suojelualueilla kuin niiden ulkopuolella. Näille lajeille suojelualueet ovat tärkeitä astinkiviä, joita pitkin ne pystyvät levittäytymään muuttuvan ilmaston mukana myös seuduille, joilla eivät ole entuudestaan esiintyneet.
Pikkutikka on eteläinen laji, jolle suojelualueet ovat edellytys lajin levittäytymiselle ilmasto-olosuhteiden mukana pohjoiseen, uusille alueille. © Petteri Lehikoinen
– Tämä havainto korostaa maantieteellisesti yhtenäisen ja kattavan suojelualueverkoston tärkeyttä. Se luo myös haasteen suojelun suunnittelulle. Tulevaisuudessa suojelualueita perustettaessa pitäisi huomioida myös niiden lajien vaatimukset, jotka ovat vasta levittäytymässä etelästä, sanoo Petteri Lehikoinen.
Luonnonsuojelualueet ehkäisevät ilmastonmuutoksen vaikutuksia
Ilmastonmuutos ja elinympäristöjen heikkeneminen ovat suurimpia syitä luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että suojelualueet hillitsevät luonnon monimuotoisuuden katoa ilmaston muuttuessa.
– Hidastamalla ilmastonmuutoksen haittoja suojelualueet antavat meille lisäaikaa puuttua ilmastonmuutoksen syihin ja seurauksiin. Tulokset rohkaisevat lisäämään suojelualueita, ja tähän patistaa myös kansainvälinen tavoite 17 prosentin suojellusta maa-alasta, painottaa akatemiatutkija Aleksi Lehikoinen Luomuksesta.
Suojelualueet voivat ehkäistä ilmastonmuutosta itsessään, sillä vanhat metsät sekä luonnontilaiset suot toimivat hiilivarastoina.
Tutkimus on tehty Helsingin yliopiston Luomuksen, Luonnon- ja riistanhoitosäätiön sekä Metsähallituksen Luontopalvelujen yhteistyönä ja julkaistiin arvostetussa kansainvälisessä Global Change Biology -julkaisusarjassa.
Alkuperäinen artikkeli: Protected areas act as a buffer against detrimental effects of climate change—Evidence from large‐scale, long‐term abundance data