Miten metsäsektori vaikuttaa ilmastoon?
Metsät ovat toistaiseksi ainoa merkittävä (osittain) ihmisen hallinnassa oleva mekanismi kasvihuonekaasujen poistamiseksi ilmakehästä. Tällä niin kutsutulla hiilinielulla on ratkaiseva vaikutus EU:n ja Suomen hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamisen kannalta, koska ei ole realistista olettaa, että kaikki ihmiskunnan päästöt saataisiin eliminoitua muutaman vuosikymmenen aikana.
Metsien ja metsien käytön ilmastovaikutuksia on olennaista arvioida niin, että huomioidaan lukuisten yksittäisten tekijöiden yhteisvaikutukset. Metsäsektorin kokonaisilmastovaikutuksen määrääviä tekijöitä ovat puuston ja maaperän hiilinielu sekä puutuotteiden käyttöikä ja käyttökohteet.
Puun käyttökohteet ovat merkityksellisiä, koska puutuotteet voivat vähentää fossiilisen hiilen kumuloitumista ilmakehään, kun puuta käytetään fossiili-intensiivisempien materiaalien sijaan esimerkiksi rakentamisessa. Tästä käytetään nimitystä substituutiovaikutus. Puuhun sitoutunut hiili voi säilyä puutuotteissa jopa vuosikymmeniä, joskin keskimäärin puuhun varastoitunut hiili palautuu ilmakehään nopeasti puun energiakäytön suuren osuuden vuoksi.
Johtopäätöksiin vaikuttavat monet oletukset kuten tarkastelun aikajänne ja maantieteellinen rajaus, markkinarakenne, metsänhoitomenetelmät, puuston kasvu, tuhot ja taudit sekä esimerkiksi pintojen heijastusvaikutus. Kaikkia näitä tekijöitä ja oletuksia tulisi pystyä tarkastelemaan yhtä aikaa ja valittua perusuraa vaihtoehtoiseen todellisuuteen peilaten.
Kaikkia metsien kasvihuonekaasutaseeseen vaikuttavia tekijöitä on vaikea huomioida riittävän kattavasti ja luotettavasti edes monitieteisessä tutkimuskonsortiossa, saati yksittäisessä julkaisussa. Jo hiilitaseen kaksi keskeisintä komponenttia – ekosysteemin nettohiilinielu ja puun käytön substituutiovaikutukset – ovat erittäin epävarmoja, kun niiden kehitystä ennustetaan vuosikymmeniä eteenpäin.
Esimerkiksi hallitusten välisen ilmastopaneelin (IPCC:n) maankäyttöön liittyvät synteesiraportit mainitsevat, että kestävä metsätalous, joka ylläpitää tai kasvattaa metsien hiilivarastoa ja joka tuottaa samalla hyödykkeitä markkinoille, on pitkässä juoksussa kestävin. Silti nämä raportit eivät anna yksiselitteistä vastausta kysymykseen, miten talousmetsiä tulisi käsitellä ilmastonmuutoksen kannalta optimaalisesti. Tämä selittää osaltaan sitä, miksi tutkittuun tietoon nojaavat politiikkapäätelmät voivat olla keskenään ristiriitaisia.
Mistä näkemyserot johtuvat? Epävarmuuksien ja kontekstiriippuvaisuuden lisäksi keskeisin kiistakapula on eriävä näkemys lyhyen ja pitkän aikavälin merkityksestä, mikä kytkeytyy yhtäältä eloperäisen ja fossiilisen hiilenkierron eroon ja toisaalta ilmastotoimien kiireellisyyteen. Lyhyellä aikavälillä viitataan metsätalouden kontekstissa usein korkeintaan muutamaan vuosikymmeneen ja pitkällä aikavälillä puolesta vuosisadasta satoihin vuosiin.
Millä aikavälillä biotalous on parempi kuin fossiilitalous?
Kestävän metsätalouden periaatteen mukaisesti hakkuut eivät ole Suomessa ylittäneet puuston vuotuista kasvua viiteenkymmeneen vuoteen. Tämän seurauksena puuvaranto on kasvanut noin miljardilla kuutiometrillä, vaikka samaan aikaan myös teollinen puunkäyttö on kasvanut. Koska puu on uusiutuva luonnonvara, puustosta ilmakehään hakkuiden yhteydessä purkautuva hiili ei pitkällä aikavälillä kumuloidu ilmakehään, jos metsien uusiutumisesta huolehditaan.
Metsätalouden ilmastohyödyissä on kuitenkin pitkä viive. Suomen olosuhteissa metsän kasvu taimikosta täysikasvuiseksi vie vähintään puoli vuosisataa. Tämä on ongelma, sillä IPCC:n synteesiraportit kertovat yksiselitteisesti, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuus tulisi saada välittömästi jyrkkään laskuun, sillä lämpötilatavoitteiden väliaikainenkin ylittyminen (engl. temperature overshoot) voi olla tuhoisaa ekosysteemeille ja esimerkiksi ruokahuollolle.
Puunkäytön substituutiohyötyjen ja hiilen varastointivaikutusten pitäisi olla riittävän suuret, jotta ne kompensoisivat kasvavien hakkuiden aiheuttaman nielujen menetyksen lyhyellä aikavälillä, suhteessa tilanteeseen, jossa hakkuut eivät kasva. Viimeaikainen tutkimus antaa vahvoja viitteitä, etteivät hiilen varastointi- ja substituutiovaikutukset ole Suomen olosuhteissa kyllin suuret suhteessa nielujen pienentymiseen kuluvan vuosisadan aikana.
Metsäsektorin ilmastotoimet ovat siis varsin uniikkeja: Suomen olosuhteissa ilmakehän hiilidioksidipitoisuus kyllä kääntyy laskuun hakkuita kasvattamalla, mutta mahdollisesti vasta yli sadan vuoden aikajänteellä. Toisin sanoen fossiilinen talous näyttäytyy ilmastolle suotuisampana vaihtoehtona kuin biotalous, kun rajataan tarkastelu hakkuiden kasvun lyhyen aikavälin seurauksiin. Lisäksi hyvin voimakkaat hakkuut voivat uhata luonnon monimuotoisuutta.
Tässä näyttää olevan biotalouden brändityöryhmille haastetta.
Hiilinieluihin kohdennettavat toimet ovat kuitenkin huomattavasti päästövähennyksiä monitahoisempia kysymyksiä, koska metsä- ja muu maankäyttösektori eriää kaikista muista sektoreista tiettyine ominaispiirteineen.
Hiilinielut saturoituvat aikanaan puuston ikääntyessä ja voivat hakkuista riippumatta muuttua jälleen päästölähteiksi esimerkiksi tuuli-, tuli- tai hyönteistuhojen vuoksi. Näin ollen hakkuiden radikaali vähentäminen olisi ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta kertakäyttöinen toimenpide, eikä välttämättä vaikutukseltaan pysyvä.
Pitkällä aikavälillä maltillisessa volyymissä pysyttelevä kiertobiotalous olisi kestävämpi pohja taloudelle kuin lineaarinen fossiilinen talous, koska kerran maaperästä vapauduttuaan fossiilinen hiili jää ilmakehään, kun taas metsistä peräisin oleva hiili kiertää ilmakehän ja ekosysteemin välillä.
Valitettavasti ilmastotoimilla on niin kiire ja globaali kysyntä niin valtavan suurta, ettei nopea siirtymä biotalouteen nykyisenkaltaisella teollisuusrakenteella näytä järin kestävältä.
Päätöksenteko vaikeutuu entisestään, kun huomioidaan myös muut metsien käytön tavoitteet kuten luonnon monimuotoisuus- ja toimeentulokysymykset. Monimutkaisiin kysymyksiin ei ole mielekästä tarjota liian yksinkertaistavia vastauksia. Päätöksiä ja valintoja on kuitenkin pystyttävä tekemään epävarmuuksista huolimatta.
Miten metsäsektorin lyhyen aikavälin ilmastovaikutusta voisi parantaa?
Ilmastonmuutoksen hillintästrategioiden keskinäistä paremmuutta on mahdollista mallintaa, mutta emme voi mennä takuuseen ennusteiden osuvuudesta monen vuosikymmenen aikajänteellä. Varovaisuusperiaatteen mukaisesti ja lyhyen ja pitkän aikavälin vaikutusten ristiriitaisuuden vuoksi hakkuutason sääntely ei vaikuta yksiselitteisen mielekkäältä ilmastostrategialta. Mutta miten metsien käytön kasvihuonekaasutasetta sitten voitaisiin parantaa?
Yksi hiilinieluista riippumaton ja verrattain nopea tapa olisi muuttaa puun käyttökohteita fossiilisten päästöjen välttämiseksi.
Esimerkiksi puurakentamisen sekä puupohjaisten tekstiilien ja kemikaalien tuotannon suhteellisen osuuden kasvattaminen kokonaispuunkäytöstä voisi olla ilmaston kannalta edullista, jos markkinat tämän sallivat. Tosin suuria rakennemuutoksia tarvitaan jo metsien käytön nykyisten ilmastovaikutusten ylläpitämiseksi, koska puutuotteiden keskimääräiset substituutiohyödyt pienenevät, kun energia- ja teollisuussektorit vähentävät omia päästöjään.
Muita olennaisia metsäsektorin ilmastostrategioita Suomen olosuhteissa olisivat esimerkiksi turvemaiden päästöjen hillitseminen sekä metsänraivauksen välttäminen. Euroopan tasolla uudelleenmetsityksellä on ollut tärkeä rooli hiilinielujen kasvattamisessa.
Globaalisti vahingollisinta on olemassa olevien hiilinielujen pysyvä menetys, mistä syystä metsäkadon ehkäisy ja sopeutumistoimet korostuvat.
Koska globaalissa metsäkadossa on kyse erittäin monimutkaisista ylikulutukseen ja sosiaaliseen eriarvoisuuteen liittyvistä ongelmista, olennaista olisi pyrkiä vaikuttamaan ongelmien juurisyyhyn, eli hillitä kestämättömän suurta luonnonvaroihin kohdistuvaa globaalia kysyntää ja sen negatiivisia vaikutuksia, esimerkiksi hiilen hinnoittelulla ja tuotannon resurssitehokkuutta parantamalla. Tämä vaatii luonnollisesti kansainvälistä yhteistyötä niin sektoreiden kuin tiedeyhteisöjen välillä.
Kirjoittaja Elias Hurmekoski, Tutkijatohtori, Kestävyystieteen instituutti HELSUS, Metsätieteiden osasto
Tutustu teemaan Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuus